Miksi?! ja muut lapsiperheen yleisimmät lauseet

Tällä kertaa jutun cover image tulee siitä,että kirjoitusalustana toimii VR:n vaunu. Teen matkaa Lappeenrannasta Helsinkiin ja mikäs sen parempaa ajankäyttöä kuin kirjoittaminen.

Huomaan usein toistavani lapsille joka ilta samoja lauseita. Vaikka sanotaan, että lapsi oppii uuden asian noin kahdeksankymmenen sanontakerran jälkeen, niin empiirisen tutkimuksen perusteella olen tullut siihen tulokseen, että lapsi kuulee asiat vasta ensimmäisen kerran, kun vanhempi on sanonut ne sen kahdeksankymmentä kertaa. Joissain tärkeimmissä asioissa, kuten likaisten astioiden koneeseen saattamisessa tai likapyykkien toimittamisessa pyykkikoriin tarvittavien toistojen määrä liikkuu jossain kahdeksankymmenentuhannen ja äärettömän välissä. Muutamissa jutuissa olen jopa salaa itse luovuttanut ja alkanut odottaa aikaa, jolloin teinistö irtaantuu koko kodin huoltosopimuksesta ja perustaa oman etäsateliitin omine pyykkikoneineen ja tiskiharjoineen.

Ohessa näyte lapsiperheen kommunikaatiosta ja siitä, mitkä viisi lausetta esiintyvät vanhempi-lapsi-keskusteluissa kaikkein yleisimmin. Älkää hämmästelkö lauseiden lyhyyttä, vaan niiden moniselityksellistä voimaa.

1) Miksi?!

Mielesi alkaa automaattisesti toistaa mantraa, joka sisältää kahta lausetta. Toinen niistä on "miksi" ja toinen on "se ei tee sitä pahuuttaan, vaan uteliaisuuttaan"."

Lapsiperheen varmaan yleisimmin käytetty sana on "miksi". Vaikka kyseessä on yksi sana, niin se kyllä käy kokonaisesta lauseesta ja niin sitä yleisimmin käytetäänkin.

Yleensä tuo sana luiskahtaa suustani, kun edessäni seisoo pieni ihminen, joka on jälleen kerran tehnyt jotain käsittämätöntä. Meidän perheen yksilön tapauksessa se tarkoittaa sitä, että kun ummistat sohvalla silmäsi noin kahdeksi minuutiksi, niin lapsi on sillä välin ehtinyt levitellä kaikki omat lelut ja luultavasti isosisarusten, naapureiden tai joiden ventovieraidenkin lelut pitkin lattiaa ja leikkii onnellisena kaaoksen keskellä prinsessaa. Kun itse avaa silmät, niin huulilta purkautuu sanaton parahdus "miksi", joka yhtä aikaa ihastelee hävityksen nopeutta ja samalla mietii, miten tuo lattia saadaan taas entisen näköiseksi.

Toinen kovin tyypillinen tapaus meillä on se, kun olohuoneessa on liian hiljaista ja menet kahvikuppi kädessä tutkimaan, mistä petollinen äänettömyys johtuu. Nurkan takaa kurkistaessasi näet, kuinka lapsi on saanut purettua rikkoontumattomaksi markkinoidun lelun atomia pienempiin palasiin ja alkaa esitellä tuloksia sinulle onnellinen hymy naamallaan. Mielesi alkaa automaattisesti toistaa mantraa, joka sisältää kahta lausetta. Toinen niistä on "miksi" ja toinen on "se ei tee sitä pahuuttaan, vaan uteliaisuuttaan".

Teineillä sama "miksi"-lause muuttuu ihmettelystä tiedusteluksi. Tuota maailman kätevintä yhden sanan lausetta "Miksi" käytetään vastauksena silloin, kun teini haluaa muuttaa kotiintuloajaksi kello 04:00 seuraavan viikon keskiviikkona tai pyytää lainaan, vaatteita/taloa/ylisuuriasummia rahaa/autoa tai muita rahalla hankittuja hyödykkeitä, joiden eteen vanhemmat ovat tehneet selkä vääränä töitä.

Teinien ja pienten lasten yhtäläisyys on siinä, että heidän kapasiteetti vastata kysymykseen on melko lailla yhdenmukainen - vastaus on lähes aina "Nokoskasix". Ja kokemus on myös opettanut, että kun lapsilla on mielessään jotain järkevää touhua, niin kaikelle on olemassa myös perustelut, jotka kestävät lähemmänkin tarkastelun.

2) Lopeta!

Ongelma on vaan se, että lapsi haluaa huomiota "hetitässäjanyt" ja juuri samalla hetkellä omat kätesi ovat kiinni muutamassa kotihommassa, joista ei käsiä voi irrottaa ja oikeastaan yksi lisäkäsipari tulisi jopa tarpeeseen.

Pysytään näissä kätevissä yhden sanan lauseissa. Myös tätä joudutaan lapsiperheessä käyttämään useampia kertoja jokaisena arkipäivänä. Eikä sanan käyttäminen lopu vielä senkään jälkeen, kun lapsi heittää hyvästit uhmaiälle ja muuttuu seuraavaan kastiin.

Lapset osaavat olla yhtä aikaa maailman ärsyttävimpiä ja maailman taitavimpia silloin, kun he hakevat huomiota. Pienen lapsen kanssa suurin osa riidoista tulee siitä,että pieni kaipaa huomiota, jota  et jostain syystä pysty tai älyä antaa. Keinot huomion hakemiseen on miljoonat erilaiset. Ne voivat alkaa puhtaasta huutamisesta ja jatkua siihen,että lapsi roikkuu jalassasi kiinni tai tekee kiusaa täysin viattomalle kolmannelle osapuolelle (joku isommista sisaruksista).

Ja eihän se lapsi oikeasti lopeta ennen kuin on saanut kaipaamansa huomion. Itse aikuisena vaan sortuu oikaisemaan ja kuvittelee keski-ikäisen mielessä, että siitä se lopettaa, jos minä niin sanon - hah, mitä fantasiaa.

Ongelma on vaan se, että lapsi haluaa huomiota "hetitässäjanyt" ja juuri samalla hetkellä omat kätesi ovat kiinni muutamassa kotihommassa, joista ei käsiä voi irrottaa ja oikeastaan yksi lisäkäsipari tulisi jopa tarpeeseen.

Tätä lausetta joutuu käyttämään muuten teinienkin kanssa. Heillä tuo sama huomionhaku läikkyy välillä reunojen yli, mutta yleensä tämä lause on käytössä silloin, kun haluat lopettaa teinin kinuamasta jotain hyödykettä, jota et halua heille antaa (vrt. edellinen kohta).

3) Kyllä, sinun on pakko käydä nukkumaan

Iltaisin taas en jaksa kovinkaan usein katsoa elokuvia, koska se johtaisi siihen, että valvoisin melkein puolilleöin, enkä saisi enää unta. Ja minun kaikki someystäväni ovat siihen aikaan jo nukkumassa, joten sielläpä öisessä maailmassa chattailisin itsekseni.

Asia, jota en tähän keski-ikään mennessä ole ymmärtänyt on se, kuinka nukkumisen vastaisia kaikki lapset ovat. Sen jälkeen, kun lapsi saa jalat alleen, niin hänen elämänsä ykkösprioriteetti on välttää unta. Auttakaa minua lukijat - johtuuko se siitä tunteesta, että elämä menee hukkaan, jos nukkuu vai onko elämässä vain niin paljon näkemistä, että sitä ei saa hukata nukkumalla minuuttiakaan.

Ensimmäisenä lapsi haluaa tietenkin luopua päiväunista. Se tapahtuu heti sen jälkeen, kun lapsi oppii sanomaan ääneen sen, että nukkuminen on sieltä ja syvältä. Ja kun pää on auki, niin seuraavana kiky-pöytään nostetaan iltaiset nukkumaanmenoajat. Jo pienikin lapsi haluaisi valvoa ja nähdä, mitä mystistä tapahtuu, kun hänen nukkumaanmenoaikansa on mennyt umpeen.

Ja teineinä lapset ovat aivan mahdottomia. Ilmeisesti mitään nukkumaanmenoaikaa ei ole olemassa tai minä ainakaan en jaksa valvoa nähdäkseni, milloin teinikammarien valot sammuvat. Ja olen tullut siihen tulokseen, että tuo valvomisongelma on melko universaali, sillä lapset käyttävät puolenyön jälkeen olevan ajan keskustelemalla someystäviensä kanssa.

Keski-iässä taas ei tiedä mitään niin ihanaa kuin nukkuminen. Haavemaailmassani saisin nukkua joka päivä pienet päiväunet ja herätä puolen tunnin jälkeen täysin latautuneena kohtaamaan leluja rikkovien lasten ja valvomisesta sekavien teinien aiheuttamat ongelmat. Iltaisin taas en jaksa kovinkaan usein katsoa elokuvia, koska se johtaisi siihen, että valvoisin melkein puolilleöin, enkä saisi enää unta. Ja minun kaikki someystäväni ovat siihen aikaan jo nukkumassa, joten sielläpä öisessä maailmassa chattailisin itsekseni.

4) En tiedä

Lapsien rikkaus onkin monesti siinä, että he näkevät maailman toisella tapaa kuin me aikuiset.

En liene ainoa, jolle on tuttu tuollaisen nelivuotiaan kyselyikä. Siitä pienestä tuutista pukkaa ulos noin sata kysymystä minuutissa. Puolet kysymyksistä sisältävät sen tason filosofista pohdintaa, että keski-ikäinen mieleni ei edes ehdi perässä ja toinen puoli kysymyksistä taas menee niin lennokkaaksi, ettei niitä pysty nykytieteellä vielä selittämään.

Itse olen vanhempana pyrkinyt siihen, että jokaiseen kysymykseen olisi olemassa vastaus. Toisinaan se tuotaa tuskaa ja joskus se on jopa mahdotonta. Mutta useimmin keskustelut kuitenkin päätyvät siihen, että opin lapselta jotain uutta. Tuollainen vaille nelivuotias tallikka pystyy opettamaan keski-ikäiselle hämmästyttävän paljon. Eniten nuo uudet ajatukset liittyvät tapaan ajatella tai jäsentää ympäröivää maailmaa. Pienellä lapsella on uskomaton kyky nähdä elämässä sellaista potentiaalia, jonka me keskarit olemme jo unohtaneet (tai emme ole koskaan edes keksineet). Lapsien rikkaus onkin monesti siinä, että he näkevät maailman toisella tapaa kuin me aikuiset.

Silti tuo lause "en tiedä" nousee tälle listalle. Kahdesta syystä. Toisaalta sitä tulee käytettyä aikoina, kun on väsynyt keskustelemaan elämänfilosofiasta pienen kanssa ja haluaa lopettaa lisäkysymysten syntymisen alkuunsa. Toisinaan taas lausetta on pakko käyttää, koska vastausta kysymykseen ei ole olemassa - joko lapsi on liian fiksu tai aikuinen liian tyhmä.

5) Kiitos, anteeksi ja ole hyvä

Toivottavasti nämä pienet sanat säilyvät kaikkein käytetyimpinä kaikissa perheissä. Noilla pienillä sanoilla rakennetaan maailmanrauhaa ja sopua kyllä vähän pienempiinkin ristiriitoihin ihan kotioloissa. Ja noita lauseita soisi käyttävän yhtä lailla ja ilman mitään kiintiötä niin aikuisten, pienten kuin keskikokoisten lastenkin.

Meidän perheen lapsista olen huomannut, että he osaavat kyllä käyttäytyä kodin ulkopuolella kuin mallikansalaiset. Kenenkään kolmesta lähettämisestä maailmalle ei tarvitse huolestua, koska käytöstavat ovat jostain imeytyneet tuonne selkärangan tietämille ja niitä myös käytetään, eikä säästetä pahan päivän varalle.

Nämä yllämainitut sanat ovat käteviä myös aikuisten välisessä kommunikaatiossa. On kamalaa, jos nuo tärkeät täytesanat pääsevät unohtumaan ja ruostuvat käytön puutteessa niin, ettei niiden käyttöä saada mieleen enää ollenkaan. Pari, joka unohtaa olla kiitollisia tai pyytää anteeksi, on melko lailla huonoilla teillä.

Tähän on hyvä lopettaa. Tarina syntyi tällä kertaa junassa. Aamu oli aivan täyttä kaaosta, koska omaa tyhmyyttäni myöhästyin yhdestä junasta ja kun ostin lipun seuraavaan junaan, onnistuin toimittamaan sen väärään puhelimeen. Tekevälle sattuu ja paljon tekevälle vielä enemmän. Onneksi kotona oli kuitenkin vaimo ja pieni ihminen, jotka saivat tämänkin kaaoksen kääntymään voitoksi ja hyppäsin junaan lopulta hyvillä mielin. Kiitos teille :)

Lappeenrannan satama ja ensimmäinen kesäpäivä 2017