Mitä toivon lapsista tulevan?

Katson sohvalta pienen kiharapään  touhuja. Kasasta leluja on tullut keskikokoisen yhteiskunnan kokoinen leikki täynnä toimintaa. Jokaisella palikalla ja muovieläimellä on oma roolinsa ja leikkiä johtaa yksinoikeudella kapelimestari, jonka suu käy tasaiseen tahtiin antaen leluille neuvoja ja käskyjä. En voi kuin ihailla lapsen mielikuvitusta, joka saa muunnettua yksinkertaisen muovipalikan eläväksi olennoksi. Alan miettiä, mitä toivoisin tuosta ihmisentaimesta kasvavan?

Isompien suhteen toivo alkaa olla mennyttä. Kasvatuksen positiivisiin aspekteihin vaikuttavat tekijät olisi pitänyt laskea viljavaan maahan jo vuosia sitten. Nyt kun ensimmäiset kolkuttelevat aikuisuuden portteja, niin voi enää vain toivoa, että joitain viisauksia on kotoa saatu syötettyä. Meidän vanhempien esittämät toiveet ovat vain toiveita. Viisas ja harkitsevainen nuori tekee itse päätöksen - joko ratkaisuvaihtoehtoja puntaroiden tai silmät kiinni suunnistaen.

Tuo nuorin on sen sijaan vielä siinä iässä, että kasvatuksella hänen elämänsä suuntaa voidaan bonsaimaisesti ohjailla johonkin suuntaan. Välillä tuollainen kolmevuotias vaikuteimuri ottaa kyllä onkeensa kaikista ei-niin-toivotuista jutuista, mutta vanhempien viisaudet putoavat korvien ulottuvilta kuin rasva teflonpannusta. Lapset ovatkin siinä suhteessa jänniä olentoja, että niihin syöttää erilaisia kasvatustapahtumia koko lapsuuden ajan, mutta lopputulosta ei näe ennen kuin aikuisena. Lastenkasvatusta voisikin nimittää pitkän aikavälin tuuripeliksi.

Jos saisin valita ne jutut, joita toivon lapsistani tulevan, niin tässä olisi short list

1) Luku- ja kirjoitustaito

 Vaikka nykynuoriso tuntuu valuvan kovaa vauhtia takaisin muinaisen Egyptin tasolle kommunikoidessaan pääsääntöisesti hymiöin, emojein ja mystisin kirjainlyhentein, niin väitän silti, että hyvä luku- ja kirjoitustaito ovat tulevaisuudessakin mainettaan tärkeämpiä ominaisuuksia. Ja vaikka maailma läpisomeutuisi kuinka pitkälle tahansa, niin tieto ympäröivästä todellisuudesta imaistaan silti silmien läpi aivoihin. Tällä hetkellä saan itse ihailla, kuinka sanat avautuvat kirjain kerrallaan lapselle ja nyt hän hahmottelee joitakin kirjoitettuja sanoja. Oivaltamisen ilo paistaa pienistä silmistä ja tuntuu, että noiden pienten taitojen kautta lapsi kasvaa noin puoli metriä päivässä.

Oma oppini ja viisauteni, jos sitä sellaisena voi pitää, on lähes täysin kirjoista opittua. Lukeminen ja opiskelu pelastivat minut nuorena kouluun ja sitä kautta täysijärkisenä työelämään. Kirjat ovat opettaneet minulle paljon sellaista, mitä en ole omin silmin koskaan nähnyt ja jotenkin sitä toivoisi, että sama jatkuisi myös seuraavalle sukupolvelle.

Pelkän mekaanisen lukutaidon lisäksi paljon tärkeämpää on se, että lapset oppisivat lukemaan asioita kriittisesti ja arvioimaan aina tiedon todenperäisyyttä. Tänä päivänä minua harmittaa suunnattomasti kaikenlaisen kvasitiedon määrä. Minun lapsuudessa totuus tuli sanomalehdistä ja radiosta. Totta kai tuokin median tuottotapa oli yksipuolista, mutta totta se ainakin oli. Lehdissä ei tänäkään päivänä kirjoiteta varmistamatonta tietoa ja lehdet myös kantavat vastuun aina tuottamastaan tiedosta.

Tänään taas tieto nuorille tulee useita epävirallisia reittejä myöten ja tiedon joukossa on enemmän epätotuuksia kuin totuuksia. Seurasin pari vuotta sitten yhden rikosuutisen leviämistä sekä virallisissa kanavissa että nuorten maailmassa. Siinä vaiheessa, kun sanomalehti vielä selvitti tapahtuman taustoja ja selvitti, mitä oikeasti tiedetään tapahtuneen, oli meidän keittiönpöydässä nuorisolla jo "varma tieto" tekijästä, hänen kansallisuudestaan ja teon motiiveista - lienee sanomattakin selvää, että lopulta mikään noista "varmoista tiedoista" ei pitänyt paikkaansa. Mihin kaikkeen nuo "varmat tiedot" olisivatkaan pahimmillaan voineet johtaa?

2) Avoimuus erilaisuutta kohtaan

Maailma muuttuu ja se vaati, että uuteen on pystyttävä sopeutumaan ja erilaisuutta on opittava sietämään aivan toisella tavalla kuin ennen. Muutos ei ole aina uhka, eikä erilaisuus saavu aina tavoitteenaan lanata kaikki vanha maan tasalle.

Erilaisuus lisääntyy kaikin tavoin. Me ihmiset muutumme koko ajan erilaisiksi ja kuilu kahden edellisen sukupolven välillä kasvaa koko ajan suuremmaksi. Minäkin vihaan pääsääntöisesti lähes kaikkea nuorisomusiikkia, Samoin kummastelen nuorison tapaa pukeutua tai kauhistelen joidenkin nuorison edustajien käytöstapojen puutetta. Mutta kun katson rehellisesti peiliin, niin tuskin nuoriso pitää minustakaan musiikkimakuni tai vaatteideni vuoksi. Ja huonokäytöksisiä löytyy meissä keski-ikäisissä taatusti vähintään saman verran kuin nuorisossa. Sietäminen, oppiminen ja kärsivällisyys ovat hyveitä, jotka johtavat rauhalliseen yhteiseloon.

Lisäksi maailman avautuminen johtaa siihen, että kohtaamme ilmiöitä, joita emme ennen ole kohdanneet aiemmin. Voin rehellisesti sanoa, että Joensuulaisessa maisemassa et 90-luvun alussa törmännyt muslimeihin, mustiin tai juuri homoihinkaan. Nyt taas samaa toria kiertäessäni on kirjo samanlainen kuin muissakin keskisuurissa kaupungeissa. Kaikkien ihmisten juuret eivät saata olla Pohjois-Karjalaisessa peruskalliossa, mutta yhtä hyvin he toria osaavat kiertää ja minun käsitykseni mukaan tänne mahtuu ihmisiä maailman eri kolkista.

Toivonkin lasteni näkevän erilaisuuden myös mahdollisuutena itseään kohtaan. Kun ei keskity sulkemaan ketään elinpiirinsä ulkopuolelle, niin nuo muut toimivatkin voimavarana ja mahdollisuutena.

3) Kyky elää elämää, jossa voi toteuttaa itseään ja jahdata unelmiaan

Oma missioni elämässä on saada ihmiset uskomaan aikuisemmallakin iällä unelmoimiseen ja siihen, että onnellisuus lisääntyy sitä kautta, kun ihminen luo unelmia ja jahtaa niitä. Omille lapsilleni toivon kaikkein eniten sitä, että he pienestä pitäen uskaltavat unelmoida ja toteuttaa unelmiaan - huolimatta siitä, kuinka hulluja nuo unelmat ovat. Minusta unelmat ovat elämän moottori, joka kuljettaa meitä eteenpäin ja jonka kautta omat päämäärämme tulevat todeksi.

Kyky unelmoida tuo mukanaan kyvyn nähdä oman elämän potentiaalit ja mahdollisuudet sekä nousta omien kykyjen yläpuolelle. Ihmisen itsensä on oltava ensimmäinen, joka uskoo siihen, että joskus myös mahdoton on mahdollista, kun sen eteen tekee töitä.

Toivon myös, että lapsillani säilyy kyky innostua uusista asioista ja myös uskallus kokeilla uusia asioita. Totta kai toivon, että he tulevat näkemään maailmaa paljon enemmän kuin itse sitä ole nähnyt ja luultavasti tulen näkemään. Matkailuun sijoitettu raha tuo sijoituksen takaisin henkisenä kasvuna ja oppina erilaisuudesta.

Tähän olen koettanut käyttää KKK-menetelmää mahdollisimman paljon. Tuohan sisältää sen, että lasta Kehutaan, Kannustetaan ja Kiitetään asioista. Kotoa lähtevä positiivinen boogie saa lapsen uskomaan itseensä ja omiin kykyihinsä ja luottamaan siihen, että maailmassa pärjää, kun uskaltaa yrittää. (Tätä ei siis pidä sekoittaa siihen Pohjois-Amerikasta kotoisin olevaan lakana päässä hihhulointiin, joka toki sekin kannustaa omanlaiseensa luovuuteen, mutta ei ehkä lapsille sopivalla tai lakia kunnoittavalla tavalla)

4) Kyky tulla toimeen omillaan

Haluan lapsistani normaaleja veroja maksavia kansalaisia. Minulle ei ole merkityksellistä, mitä he tekevät työkseen tai harrastavat, kunhan pysyvät lain ja asetusten sisäpuolella. Mieluummin näen lasten lähtevän touhuihinsa onnellisina kuin että kulkisivat turpa mutturassa tekemässä työtä, joka ei tee muuta kuin rikkaaksi.

Työn lisäksi toivoisin, että lapsista kasvaa kaikin puolin itsenäisiä ja omat asiansa hoitavia aikuisia, jotka tulevat toimeen omillaan. Pahin pelkoni on, että nurkistamme löytyy vielä kahdenkymmenen vuoden päästä kolme nenänkaivajaa, jotka eläkkeen maksupäivänä tulevat pyytämään viikkorahaa ja autoa lainaksi. Ajatuskin puistattaa.

5) Usko ihmisen hyvyyteen

Viime aikojen uutisten jälkeen on vaikea ajatella pelkkiä positiivisia ajatuksia eläinlajista nimeltä ihminen. Osa meistä tuntuu olevan maapallolla pelkästään aiheuttaakseen kaaosta ja tuhoa. Ja nuo tuhon tekoset suuntautuvat pahiten juuri täysin sivullisiin ja sitä kautta viattomiin ihmisiin. Lopputulos on sama, olipa kyseessä ISIS-terroristien teot Tukholmassa, Yhdysvaltojen ohjusiskut Syyriassa tai Venäläisten tekemät tykistökeskitykset Ukrainassa.

Siltikään en usko, että oikea reaktio on sulkea kaikki rajat ja kääntyä sisäänpäin uskoen, että maailman pahuuden voi siten välttää. En jaksa uskoa kaiken väkivallan ja kaaoksen katoavan sillä, että keskitymme täällä Suomessa tuijottamaan vain omaa napaamme ja suljemme korvat maailman tapahtumilta.

Kun eli lapsuuttaan 90-luvun Joensuussa, niin näki, mihin kaikkeen tietämättömyys ja ennakkoluuloisuus voivat johtaa. Tänä päivänä tuo sen aikainen ulkomaalaisvastainen aate tuntuu asteen verran lapselliselta. Ja yhtä lapsellista on käyttää tuota samaa ymmärtämättömyyttä ja suvaitsemattomuutta vaaliaseena, kuten nyt tehdään eri puolilla Eurooppaa - ja myös Suomessa. En ole koskaan kokenut olevani mikään maailmanhalaaja ja minusta rikolliset kuuluu lähettää takaisin paluupostissa sinne, mistä he ovat tulleet - huolimatta siitä, mikä siellä odottaa. Mutta en voi mitenkään uskoa siihen, että on oikein vihata toista ihmistä puhtaasti perustuen uskontoon, ihonväriin tai vaikka seksuaaliseen suuntautumiseen. Tämän perusperiaatteen toivon siirtyvän myös eteenpäin lapsilleni. Minun vakaa uskoni on, että suvaitsevaisuus rakentaa parempaa maailmaa.

Hupsista - teksti meni hieman syvemmälle kuin oli tarkoitus, mutta toivottavasti lukijoista löytyy samanhenkisiä ja samoilla tavoitteilla varustettuja ihmisiä!

Hauskaa viikkoa!