Moderni faija

Kun on marraskuun alussa syntynyt, niin saa kerran vuodessa olla sankari koko viikon. Tällä viikolla vietin synttäreitä tiistaina ja nyt sunnuntaina isänpäivää. Kun tuo nuorin lapsi on neljä, niin nämä isänpäivät ovat varmaankin parhaimmillaan. Kortit ja lahjat tulevat niin syvältä sydämenpohjalta, että niissä ovat juuretkin vielä näkyvissä. Meillä tuli jo torstaina pienen ihmisen kanssa riitaa. Hän halusi antaa korttinsa etukäteen, koska ei kestänyt odottaa sunnuntaihin. Muistuttaa kovasti minua itseäni. Kun keksin jonkun (omasta mielestäni) kuolemattoman hyvän lahjan, niin en malttaisi millään odottaa juhlapäivään, vaan haluaisin antaa lahjan heti. Joo, ja sama on blogitekstien kanssa - en osaisi pantata hyvää tekstiä jonkun ajastimen taakse, koska se on saatava muidenkin luettavaksi heti synnyttyään, kun napanuora on vielä kirjoittajassa kiinni.

Isänpäivä sai minut pohtimaan tätä modernia isyyttä. Kun olen 70-luvulla syntynyt, niin edustan isyydessä vähän vanhahkoa sukupolvea, jolla on hiukan erilaiset arvotukset kuin itseä kymmenen tai viisitoista vuotta nuoremmilla. Isyys on muuttunut hurjasti siitä, kun minä olin lapsi ja oma isäni oli se parikymppinen jolppi, joka koetti kasvattaa ihmisentaimesta kokonaista kasvia.

Vaikka isä ei ole Picasso, niin tyttärellä tuntuu tuo taiteellinen silmä olevan muualla kuin keskellä kämmentä. Modernia isänpäivällistä maalaustaidetta vm. 2017.

Nuoret muuttuvat, koska maailma muuttuu

Emme isinä ja äiteinä enää ole samalla tavoin auktoriteetteja nuorille kuin ennen. Minun isäni oli minulle vielä puhdas auktoriteetti, jonka käskyjen tai pyyntöjen totteluun riitti sertifikaatiksi se, että hän oli isä. Auktoriteetti syntyi suoraan vanhemmuudesta ja vanhemman ylemmästä suhteesta lapseen. Ei siinä tarvittu perusteluja tai selityksiä miksi jotain piti tehdä. Asiat vain olivat niin. Ennen aikuisuutta en juuri muista keulineeni sitä, ettäkö olisin tiennyt jostain asiasta isääni enemmän (jos nyt ei puhuta vaikka kolmannen asteen yhtälön derivoinnista, josta puhuminen olisi ollut meidän perheessä...no vähän kummallista)

Tänä päivänä taas pelkkään asemaan ja vanhemmuuteen perustuva aukoriteetti on purkautunut. Lapsille ei riitä se, että asiat tehdään, koska minä sanon niin. Koetin tuota ensimmäiset vuodet, mutta se ei oikein tuottanut toivottuja tuloksia. Sittemmin opin kantapään kautta, että ohjeet ja pyynnöt menevät paljon paremmin perille, kun käyttää suoran huutamisen sijaan pari minuuttia asian selittämiseen. Ei silläkään ihan 100% tulosta ja kehitystä ole saatu aikaan, mutta paljon parempia kuin tuolla vanhalla 70-lukulaisella metodilla.

Nuoretkin ovat kovin erilaisia tänä päivänä kuin meidän nuoruudessa. Suurin muutos on siinä, että he saavat ja pystyvät hankkimaan tietoa rajattomasti itse. Eli käytännössä minun on turha mennä ketään neuvomaan mopon korjauksessa, kun Youtubesta löytyy ohjeet kaikkien vipstaakien fiksaamiseen. Ja kun tietoa löytyy ja on helposti saatavilla, se tarkoittaa, että vanhemmat eivät toimi tiedon suppilona ja vartijana nuoren maailmassa.

Vanhan sanonnan mukaan tieto on valtaa ja meidän aikanamme pääsy tiedon lähteille oli pääasiassa vanhemmilla. Monet tarpeelliset tiedot ja taidot siirtyivät vielä sukupolvelta toiselle käytännön ja esimerkin kautta, vaikkapa sitten se moponkorjaus. Tuo Youtube oli minun lapsuudessa vielä vähän alkutekijöissään.

Vanhempi voi edelleen olla auktoriteetti, mutta sen täytyy toimia tiedollisella tai taidollisella tasolla. Ja toisaalta, tarvitseeko enää olla auktoriteetti. Vanha hierarkinen rankijärjestys on purettu esimerkiksi työpaikoilla. Tehtävien arvostus ei perustu titteliin, käyntikorttiin tai siihen, kuka on johtajan puvun tehnyt räätäli. Työpaikoilla asemat määräytyvät tehtävien mukaan paljon matalammilla arvoeroilla kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Taidollisesti ylivoimainen asiantuntija voi olla organisaatiolle arvokkaampi kuin osaamaton toimitusjohtaja, jonka asema perustuu vain vanhaan hierarkiajärjestykseen. Sama toimii vanhemmuudessa - auktoriteetiksi pääsee, jos osaa osoittaa, että nuorelle tai lapselle on tarjottavana jotain sellaista tietoa tai taitoa, joka hyödyttää lasta.

Pelaa heidän kentällään

Jos vajoaisin nyt koomaan ja heräisin siitä parin vuoden päästä, niin tuskin ymmärtäisin, miten kaukana swägästä olisin. Kieli ja nuorten käyttämät mediat muuttuvat lujaa vauhtia. Nuorten kieli on kummallisuudestaan huolimatta rikasta ja sen ilmaisukyky on meihin kankeisiin keski-ikäisiin verrattuna voimakasta. Nuorten kielen kehittyminen perustuu yhdessä sovittuihin normeihin (eli ei viralliseen kielioppiin). Trendsetterit pystyvät upottamaan uusia ilmaisuja kielimarkkinoille jatkuvasti. Ja pysyäkseen ajanhermolla, on etenkin nuorten opiskeltava slangia jatkuvasti.

Minun nuoruudessa vanhempien oli vielä helppo naureskella muutamille nuorisoilmaisuille, joita heittelimme. Suurin slanginluoja taisi olla Pulttibois, jonka hokemat suistivat kymmeniä äidinkielenopettajia itsemurhan partaalle. Joka tapauksessa kielen virallinen luoja oli kielioppi, joka pakotti nuoret puhumaan siistiä normikieltä. Nyt koulun auktoriteetti kielenluojana on vähän kyseenalaista. Toisaalta taas koko kirjallinen maailma sallii enemmän sitä, että kieltä ilmaistaan muillakin kuin virallisilla keinoilla.

Nykynuoren kanssa pärjää, kun tuntee heidän maailmaansa. Ja osa fiksua vanhemmuutta on se, että tutustumme ja olemme ajanhermolla siitä, mitä nuorten "salatussa maailmassa" tapahtuu. En väitä olevani tässä mikään ammattilainen - joskus valovuosien päässä siitä, mutta olen kiinnostunut siitä, miten nuoret hankkivat tietoa, miten he tietoa käyttävät ja kuinka tuo tieto ilmaistaan.

Sama pätee tiedonhankintaan ja käyttämiseen. Nuorelle on turha tuputtaa perinteistä paperista sanomalehteä, koska hän hakee tietonsa muualta. Fiksumpaa on tutustua niihin kanaviin, missä nuoret hengailevat ja syöttää tieto sille foorumille ja sillä formaatilla, joka uppoaa.

Vielä muutama vuosi sitten kommunikoimme lasten kanssa tekstiviestein ja puheluin. Nyt taas nuoret harvoin vastaavat puheluihin ja tuntenevatko tekstareita enää ollenkaan. Keskustelut käydään snäpissä (johon en vieläkään ole tutustunut) ja puhelimeen ei iso osa nuorista osaa enää vastatakaan. Veikkaan, että jos teineiltä kysyt puhelimeen vastaamisesta, niin osa ei edes tiedä, että puhelimen funktio on alunperin ollut puheluiden (=reaaliaikaisten kahdenkeskisten ääniviestien) välittäminen ihmiseltä toiselle. Meidänkin perhe taitaa enimmäkseen keskenään kommunikoida Whatsappissa omassa ryhmässään.

Entäpä tiedonhankinta sitten. Suosittelen jokaiselle modernille, tai vähemmän modernille, vanhemmalle tutustumista kanaviin, jotka nuorille tietoa välittävät. Formaattina nuorille on tällä hetkellä vain yksi ja ainoa - video. On turhaa tuputtaa nuoren kouraan kirjaa, koska ainoa, mitä saat vastaukseksi on "saax tästä jonkun videon tai löytyyx tää juutuubist?". Nuorille video on luonnollinen formaatti ja meidän on turha hakata päätämme seinään koettamalla saada nuori käännytettyä takaisin kirjallisten tuotteiden pariin - ei ne saakeli vaan käänny.

Positiviista nuorten tiedonhankinnassa on se, että he sitä tietoa hankkivat. Nuoret ovat erittäin valveutuneita siitä, mitä maailmassa tapahtuu - kun se liippaa heidän elämäänsä. Jos vanhemmilta yhtä taitoa toivoisi, olisi se "kriittisen tiedonarvioinnin opettamisen taito". Kun nuorten korviin ja silmiin tunkee tietoa monesta eri kanavasta, joista suurin osa on tiedonvälittäjina ei-ammattilaisia, niin tiedon joukossa on melkoinen määrä paskaa. Jos lasta ei opeta erottamaan oikeaa tietoa (ja tiedonvälittäjää) väärästä, se tarkoittaa, että seuraavasta sukupolvesta kasvaa kritiikitön joukko ääliöitä.

Heitän esimerkin:

Joitakin vuosia sitten Joutsenossa sattui todella surullinen väkivallantapaus, jossa surmattiin nuori tyttö. Seurasin sattuneesta syystä tapahtuman uutisointia ja tiedon etsimistä aitiopaikalta. Olin koko ajan tietoinen, mikä oli tapauksen oikea status. Surmaajasta ei ollut aluksi mitään tietoa, mutta pikkuhiljaa paljastui, että teon takana oli samalta paikkakunnalta kotoisin oleva kantasuomalainen nuori mies.

Samaan aikaan lähi-idästä oli Eurooppaan juuri rynnännyt valtava pakolaistulva, joka oli täyttänyt läheisen Konnunsuon entisen vankilankin tilat. Lehdet olivat päivittäin tulvillaan sitä, kuinka ulkomaalaiset syyllistyivät seksuaalirikoksiin ympäri Suomea. Tästä oli ilmeisen helppo vetää yhtäläisyysviivat sille, että Joutsenon tekijä olisi voinut tulla pakolaiskeskuksesta. Ja silloin tapahtumailtana melkoisen moni nuo virheelliset yhtäläisyysviivat vetikin.

Kysyin seuraavana aamuna oman perheen nuorilta, olivatko he kuulleet Joutsenon tapauksesta ja tunsivatko he uhria tai tekijää. Yksiselitteinen vastaus oli, että "Joo, sen oli tappanut joku pakolaiskeskuksen mamu!". Kun kysyin tiedonlähdettä, niin tieto oli kulkenut illan aikana nuorten Whatsapp-ryhmissä satavarmana tietona - ja nopeasti! Ja yhtä luja oli nuorten usko siihen, että tieto oli ainoa oikea. Kun kerroin tilanteen oikean laidan, niin pakolaisvihaa palaneiden silmien tilalle tulikin kaksi kysymysmerkkiä. Ainakin tällä kertaa minun tietolähteeni oli varmempi ja oikeampi, koska informantillani oli sininen virkapuku ja leijonat olkapäillä. Mihin kaikkeen tuo nuorten kvasitieto olisi voinut johtaakaan, jos se olisi saanut levitä ja kasvaa ilman korjausta?

Fiksut nuoret

Olen aina sanonut, että olen onnekas. Perheeseemme on siunaantunut nippu erittäin fiksuja nuoria ja pahasti näyttää, että tuosta nelivuotiaasta villivarsasta kasvaa myös jossain vaiheessa ensin fiksu lapsi ja lopulta toivottavasti fiksu aikuinen (jumalattoman määrän työtä se kyllä tulee teettämään!). Lasten fiksuus ei synny itsestään. Se syntyy siitä, että meillä moderneilla vanhemmilla on jakaa heille tarvittavaa resurssia, joista tärkeimmät ovat

  1. Aika - Anna aikaa olla nuoren kanssa, kuunnella ja keskustella
  2. Huomio - ole lapsen ja nuoren kanssa, ilman puhelinta tai muita härpäkkeitä. Istu kasvotusten ja puhu muuallakin kuin Whatsappissa. Tämä tarve ei lopu siihenkään, kun he kasvavat täyteen mittaansa ja ovat jo jalka oven välissä karkaamassa maailmalle.
  3. Rajallinen rakkaus - aseta säännöt ja perustele ne nuorelle. Ja omaa myös kyky rakastaa lasta kaikissa tilanteissa, meni hommat miten vituiksi tahansa. Lapsen täytyy tietää aina ja ikuisesti, että tapahtui mitä hyvänsä, on olemassa yksi paikka, jossa on turva.
  4. Kiinnostus - ole kiinnostunut siitä, mitä nuoren ja ylipäänsä nuorten maailmassa tapahtuu. Tutustu tiedonvälityksen kanaviin ja tutki, mitä tietoa jaetaan. Opettele puhumaan nuorten kieltä - tai tiedä ainakin mikä on swägää ja mikä ei.

Ja kuten huomaatte, noihin primääriresursseihin ei kuulu raha. Se johtuu siitä, että ne rahat menevät tänä päivänä jo muutenkin elämiseen, niin ettei lapselle syydettäväksi jää muuta kuin kuitit ja velat. Oikeasti vanhemmuutta ei ole se, että lapselle syydetään kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat ja tarpeet tyydytetään ostamalla. Ostamisella ja tarpeiden loputtomalla tyydyttämisellä opetamme lapsen siihen, kuinka vaivattomasti kaiken saa ja lopulta etäännytämme lapset kokonaan pettymysten ja tyydyttymättömien toiveiden maailmasta. En oikein suosittele kenellekään sitä, että lapselle ei opetettaisi sitä, ettei elämässä kaikkea saa. Se opetus tulee jossain vaiheessa nimittäin maksamaan korkojen kera - sekä lapselle että vanhemmalle.

 

Menipä vähän paatokseksi - mutta asiasta.

 

Hyvää isänpäivän iltaa isät, ukit ja muut isän virkaa hoitavat!