Neljäkymppisen järki kaksikymppisen elämässä

Neljänkympin jälkeen on elänyt elämää sen verran, että voi muistaa asioita, jotka ovat tapahtuneet kaksikymmentä vuotta sitten. Kahdenkymmenen vuoden päästähän on todennäköisesti jo unohtanut enemmän kahdenkymmenen vuoden takaisista asioista kuin pystyy muistamaan. Eli nyt on optimaalinen hetki miettiä sitä, mitä tekisin toisin, jos voisin tällä järjellä palata kaksikymmentä vuotta taaksepäin.

Jokainen meistä elää elämäänsä omien valintojen ohjaamana. Päivittäin teemme kymmeniä valintoja, joista jokainen ei todellakaan osu oikeaan tai vie elämää suoraan eteenpäin. Nämä valinnat kuitenkin tekevät meistä lopulta sen ihmisen, joka olemme. Itse en todellakaan ole elänyt omaa suoraani 100% oikein ja olen tehnyt elämässäni välillä isojakin virheitä. Silti nenä on edelleen pinnan yläpuolella ja nyt osa noista vanhoistakin virheistä naurattaa (osa ei vieläkään).

Meillä jokaisella varmaan olisi omat sanansa sanottavana nuorelle itselle, mutta minä kertoisin nämä viisi asiaa, jotka kannattaisi ottaa harkintaan (tosin parikymppinen minä tuskin nelikymppistä minää kuuntelisi saati uskoisi....)

1) Matkusta

Mikään ei opeta niin paljon kuin matkustelu paikkaan, josta ei taksilla pääse helposti kotiin omaan sänkyyn. Vieraat kulttuurit opettavat paljon ja ennen kaikkea matkailu opettaa oman minän survival-taitoja. Sillä ei ole väliä, matkustatko kotimaassa, ulkomailla, erämaassa tai vaikka merellä. Se, että painelet uusiin maisemiin, tapaat uusia ihmisiä ja joudut selviämään oman mukavuusruudun ulkopuolella, pakottaa sinut kestämään itseäsi ja tulemaan toimeen muiden kanssa.

Itse olen päässyt valitettavan vähän matkailemaan kotimaan ulkopuolella. Tykkäisin matkustaa ja tykkäisin nähdä uusia paikkoja. Bucket listilläni on pitkä liuta paikkoja, jotka pitää nähdä ennen kuin kaihi vie näön ja rock-musiikki kuulon. Nuorena en itse tajunnut sitä, kuinka suuri maapallo on ja kuinka paljon ihmeellistä nähtävää kotimaan ulkopuolella voi olla. Onneksi sentään olen kotimaan päässyt matkustamaan lähes päästä päähän ja nähnyt Suomessa mahtavia paikkoja. Jo kotimaan läpi koluaminen opettaa paljon (toivottavasti lukijoissa on joku Haltin kuusikosta).

Reissaaminen kannattaa nimenomaan nuorena. Silloin lähteminen on vapaampaa ja matkustelu onnistuu helpommin. Rahaa ei ole silloinkaan, mutta toimeenkin tulee vähemmällä. Samoin nuorena uskaltaa enemmän ja on ennakkoluulottomampi lähtemään normi "las palmasien" ulkopuolelle. Toki lapsiperheetkin matkustelevat ja käyvät säännöllisesti ulkomailla. Meilläkin kyse on enemmän rahasta ja ajasta kuin periaatteesta.

2) Opiskele ammatti

Olen koulutuseltani yhteiskuntatieteiden maisteri ja pääaineena olen lukenut sosiologiaa. Koulutus on kohtuu hyvä, mutta mihin se on johtanut - ei yhtään mihinkään. Nykyiseen ammattiini olen  päässyt puhtaasti työkokemuksen, uutteran luonteen - ja suhteiden - avulla. Teille nuoret tiedoksi - maisteri ei ole ammatti!

Jos nyt olisin siinä valintatilanteessa, että menisin kouluun, hyppäisin suoraan sellaisen koulun penkille, jonka ovessa lukee - sinusta tulee kolmen vuoden päästä ammatin X edustaja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että menisin varmaan ammattikouluun tai ammattikorkeakouluun. Kolmessa vuodessa olisin jonkin ammatin harjoittaja ja alkaisin maksaa yhteiskunnalle takaisin sitä velkaa, jonka kouluttaminen aiheutti.

Työelämä tänä päivänä on sellainen, että kukaan ei enää pärjää yhdellä tutkinnolla tai yhdellä ammatilla läpi työuran. Joudumme tai haluamme vaihtaa työpaikkaa ja ammattialaa. Todennäköisesti iso osa tulee jossain vaiheessa irtisanotuksi ja joillakin menee myös työkyky alkuperäiseen ammattiin. Tällöin ammatinvaihto on pakko eikä valinta.

Muutosvauhti on niin nopeaa, että työelämä ja koulutus ovat nivoutuneet yhteen. Iso osa työssäkäyvistä opiskelee koko ajan työnteon ohessa ja ammatinvaihtajia on jo melko nuorissakin ihmisissä. Nuoret uskaltavat tunnustaa itselleen, jos joku ammatti ei sovi itselle ja työttömyyden koittaessa, ovat valmiita etsimään uuden ammatin, joka todennäköisemmin työllistää entistä paremmin.

Itse luulin ihan oikeasti, että olen kaksikymppisenä niin viisas, että osaan tehdä ammatin suhteen sellaisen valinnan, jolla voin purjehtia eläkeikään. Väärin meni - sosiologin statuksella ei saa edes naisia.

3) Osta asunto niin nuorena kuin mahdollista

Asunto on lähes aina varma sijoitus, josta saat rahasi takaisin ja jonka vaihtoarvo säilyy. Asuntoja voi myydä ja niitä voi suurentaa tai pienentää tarpeen mukaan. Joka tapauksessa jokainen kuukausi, kun maksat asuntolainaa, tuo sinulle itsellesi tulevaisuudessa pääomaa. Siksi tuota pääomaa kannattaa alkaa kerryttämään niin nuorena kuin se on mahdollista.

Nuori, joka pääsee kaksikymppisenä kiinni omaan asuntoon, on nelikymppisenä maksanut lainaa pois ison läjän, mikä tarkoittaa sitä, että kun ruuhkavuodet iskevät ja rahalle olisi kovin tarvis, voi lainataakkaa jo keventää esim. pidentämällä laina-aikaa ja pienentämällä lyhennyksiä. Toisaalta taas kun lainaa on maksanut pienestä asunnosta, niin asunnonvaihto isompaan käy kätevämmin siinä tilanteessa, kun tilalle alkaa olla tarvis esim. lasten kautta. Ja yleensä asuntoja vaihtaessa edellisen asunnon arvo on ostohetkestä noussut, jolloin saat sijoituksellesi jopa kohtuullista korkoa. Vuokra-asumisesta ei jää muuta jälkeä kuin vuokranantajalta toiselle kulkeva vakuuspantti.

Vuokra-asunnon kulujen ja lainanlyhennysten välinen ero on loppujen lopuksi erittäin pieni. Suurin riski on asunnonostajien korvien välissä. Siis ota riski ja rikastu.

4) Älä koskaan unohda ystäviäsi

Elämä muuttuu, ihmiset muuttavat ja tulee uusia elämäntilanteita. Aikuiset ihmiset rakastuvat, menevät naimisiin, eroavat ja muuttavat uudelleen. Kaikissa näissä myrskyissä kannattaa muistaa ne oikeat ystävät ja pitää ne lähellä.

Neljässäkympissä todellinen ystävystyminen on jo vähän vaikeaa. Kaikilla samanikäisillä tuntuu olevan valmiit kaveripiirit ja elämät. Kun liikkuu vähemmän harrastuksissa ja ulkona, niin vähemmän myös tapaa uusia ihmisiä. Omat ystäväni mahtuvat kahden käden sormiin ja todelliset pitkäaikaiset ystäväni lähes yhden käden sormiin. Heistä olen kyllä jokaisesta kiitollinen. Toki tunnustan, etten itsekään ole ystävyyksiäni hoitanut parhaalla mahdollisella tavalla.

Ystävyys on siitä jännää, että se pysyy, vaikka yhteyttä pidetään vähemmänkin - kunhan pidetään. Joskus menee pitkiä aikoja, ettei kavereista kuule muuta kuin whatsappin kautta tai tekstiviestinä, mutta silti, kun kaverin tapaa, niin juttu jatkuu siitä, mihin se viimeksi jäi. Itsellänikin on ystävä, jota olen nähnyt viimeisen viiden vuoden aikana kerran ja silti hän on luultavasti paras kaverini. Outoa, mutta aikuista.

Kannattaa siis nuorena hankkia ne todelliset ystävät ja pitää ne lähellä läpi koko aikuisuuden. On sitten ainakin arkulle kantajat....

5) Rakastu ja tee se monta kertaa

Pahoittelut, että tämä menee jo mies-sukupuolen näkökulmasta todellä ällölle puolelle ja vähänkään karskimmat kaverini lopettavat lukemisen jo otsikkoon.

Kun mietitään tunteita kahden vuosikymmenen ajalta, niin rakastuminen on niistä luultavasti voimakkain. Voimakkaimmasta tunteesta jää myös se voimakkain tunnejälki, johon voimme palata aina vuosien takaa. Itse pystyn muistamaan vuoden 1986 ja elokuvan La Bamba. Istuin tytön vieressä, johon olin ihastunut, mutta jonka kanssa en voinut kuvitellakaan syntyvän enempää. Silti tuo yksi elokuva jätti minuun lähtemättömän muistijäljen. Jälkikäteen voimakkaampia muistoja tuovat ne positiiviset tunteet (kun jonkun kanssa on synkannut) verrattuna negatiivisiin tunteisiin, (kuten erot ja rukkasten saamiset). Noita positiivisia tunteita kannattaa hakea, silläkin riskillä, että yrittämään joutuu useampia kertoja.

Suurin osa meistä jossain vaiheessa vakiintuu ja valitsee kumppanin, jonka kanssa elää (tai pyrkii elämään) lopun elämäänsä. Siinä vaiheessa on hyvä olla sinut omien tunteidensa ja tavoitteidensa kanssa. Ennen tuota hetkeä kannattaa kokea ja kokeilla eri vaihtoehdot pois.

Ruuhkavuosina elämä arkistuu ja rakastuminen muuttuu rakastamiseksi. Yhteenkuuluvuus, tiimipelaaminen ja aikataulutus merkkaavat aikuisille samaa kuin jalat-alta-vievä-rakastuminen nuorille. Tunne osoitetaan teoilla arjessa ja tarkoitus on sama, vaikka ulkonäkö on kovin toisenlainen. Enkä tiedä kestäisikö kukaan sitä, että kymmeniä vuosia heräisit joka aamu oman vaimon/miehen vierestä umpirakastuneena. Kai se tunteet turruttava arki on evoluution suojakeino uhkaavia sydäninfarkteja vastaan. Toki arjen keskellekin on hyvä luoda huippuhetkiä ja osoittaa myös muitakin parisuhdekykyjä kuin se, että saa kaikki lapset harjoituksiin ajallaan ja oikeaan paikkaan.

Ja lopuksi - sinä parikymppinen. Ei ole olemassa "sitä oikeaa". Olemme jokainen enemmän tai vähemmän vääriä toisillemme. Paras kumppani on se, jonka kanssa epäonnistumisetkin ovat siedettäviä ja onnistumiset yhtä juhlaa. Se, jonka kanssa tunnet itse olevasi onnellinen ja jonka kanssa jaksat jakaa paskimmankin päiväsi. Prinssit ja prinsessat kuuluvat kuitenkin satuihin, vaikka arki voi parhaimmillaan satua muistuttaakin.