#olisinpatiennyt

Viikon lopussa alkoi läpi somelandian levitä Maaret Kallion virtuaaliaalloille laskema somehaaste #olisinpatiennyt. Haaste sai alkunsa HS:n artikkelista, jossa viideltä vaikuttajalta kysyttiin, mitä he kertoisivat viisitoistavuotiaalle itselleen elämästä. Minusta haaste on kaunis ja kun lukee samalla risuaidalla heitettyjä twiittejä, on se koskettanut monia muitakin. Ilahduttavinta oli lukea nuorten vastauksia, joissa he kertoivat saaneensa enemmän tai vähemmän aikuisten vihjeistä eväitä omaan ajatteluunsa.

Viisitoistavuotias nuori on ihmiseksi täysin raakile. Hän elää epävarmuudessa, vaikka muutaman vuoden päässä häämöttää lainmukainen aikuisuus sekä ensimmäiset suuret päätökset siitä, mihin elämänsä suuntaa. Mieltä myllertävät yhtä aikaa kouluun, ihmissuhteisiin ja elämään ylipäänsä liittyvät muutokset. Lapsi hyppää nuoruuden kautta kohti esiaikuisuutta. Me nelikymppiset olemme viisitoistavuotiaiden mielestä täysiä käpyjä vailla mitään käsitystä siitä, millainen maailman "ihan oikeasti" on. Todellisuudessa me olemme vasta ensimmäiset aikuisiksi katsottavat ihmiset. Elämä ennen tätä ikää on ollut pelkkää oppimista.

Itse olin viidentoista ikäisenä Joensuun Rantakylän yläasteella viimeistä vuotta. Yhteishaussa olin hakenut ainoastaan lukioon. Mitään tiettyä haavetta tulevasta ammatista ei ollut, eikä elämälle ollut olemassa mitään varmaa suuntaa. Olin koulussa hyvä ja tiesin pääseväni melko varmasti mihin tahansa kouluun, mihin pyrkisin. Taloudessa elettiin juuri ylikuumenemisen ja laman vaihtoaikaa. Vuonna 1990 Suomi oli bruttokansantuotteella mitattuna maailman kahdeksanneksi rikkain maa. Muistaakseni meillä kotona isällä oli töitä vaihtelevasti ja yksinhuoltajan perheen talous oli välillä ohuen langan varassa. Ei me missään leipäjonossa kuitenkaan seisottu (koska silloinen Suomi ei leipäjonoja vielä tuntenut).

Elämä ei koskaan tuntunut toivottomalta. Epävarmalta joo ja aika ajoin kovin vaikealta käsittää, mutta asioissa oli aika huoleton ja positiivinen klangi. Tuossa iässä tärkeintä olivat kai kaverit ja se, että sai suunnilleen tehdä asiat mieleisellään tavalla. Ja kun varaa ei mihinkään ollut, niin eipä paljon muotivirtaukset mieltä kaivaneet. Tuntuu, että noista ajoista on eriarvoisuus lisääntynyt ja kuilu eri luokkien välillä leventynyt. Radiossa soi Raptori, Pekka Ruuska, Snapp ja New kids on the block. Yksi vahva muistikuva ko. vuodelta olikin, kun nuoret saivat ensimmäisen virallisen radiokanavan YLE:n taajuuksilta - kesäkuussa 1990 starttasi Radio Mafia.

Maailmalla elettiin uuden toivon aikaa. Neuvostoliitto hajosi ja koko keskinen sekä itäinen eurooppa oli yhtä suurta muutosta. Kylmä sota lopetettiin, Saksat yhdistettiin ja lopulta koko itäblokki muokattiin uusiksi. Etelä-Afrikassa Nelson Mandela vapautettiin. Toisaalta taas Jugoslavian hajoamisesta kimmonnut sisällissota oli muutaman vuoden päässä ja Arabian niemimaalla Irak aloitti hyökkäyksen Kuwaitiin käynnistäen samalla prosessin, joka johti lopulta Yhdysvaltain armeijan monivuotiseen sotaretkeen. Tuota aikaa eläneenä ei minkään asian merkitystä tajunnut vasta kuin vuosia myöhemmin. Asiat tapahtuivat hitaasti tapaus kerrallaan ja kokonaisuuden saattoi nähdä vasta vuosien päästä. Kunpa olisinkin tajunnut eläväni silloisen maailmanajan suurimman murroksen aikaa.

Maailma oli aika toisenlainen. Se oli suurempi ja asiat tapahtuivat hitaammin. Pääasiallinen media koostui sanomalehdistä, radiosta ja television puoli yhdeksän uutisista. Ikkuna maailmaan oli olemassa, mutta aika paljon pienempi se oli kuin nykyisin. Ei ollut toivoakaan nähdä videoita lento-onnettomuuksista tai urheilutapahtumista välittömästi tapahtuman jälkeen. Kukaan ei kulkenut kännykkä taskussa, eikä edes kameraa ollut mukana kuin turistimatkoilla - niin ja sekin oli filmikamera, jonka kuvat sai käteen pari viikkkoa sen jälkeen, kun filmi oli viety kehitettäväksi.

Tuolta on kuitenkin ponnistettu ja tänään olen bloggaaja, radiokolumnisti ja nähnyt työ- sekä perhe-elämää jo parinkymmenen vuoden ajan. Jo tätä tekstiä kirjoittaessa teen jotain, mitä en koskaan kuvitellut tekeväni. Kirjoitan omia ajatuksiani kaiken kansan luettavaksi.

Poika susta tulee jotain - susta tulee sosiolgi!

 

Kirje 15-vuotiaalle minulle

Kuules poika!

Elämässä on loppujen lopuksi hyvin vähän asioita, joilla on todella merkitystä. Ne tärkeimmät asiat ovat perhe, terveys, positiivinen elämänasenne ja usko tulevaan. Asioiden merkityksen ymmärrät, kun mietit, minkä asioiden menettäminen koskee kaikkein eniten. Se, että et pääse haluamaasi kouluun tai rakkautesi kohde ei sinulle syty, kirpaisee hetkisen, mutta kun kannat hautaan itsellesi rakkaan ihmisen, tiedät, ettei tästä selvitä ihan äkkiä.

Elämä opettaa. Välillä se antaa turpaan ihan vain opetusmielessä. Joka kerta, kun löydät itsesi katuojasta, se on paikka oppia ja muuttaa suuntaa. Ja kaikesta, siis ihan kaikesta, voi oppia jotain. Ongelmat, takaiskut ja epäonnistumiset ovat vain elämän keino kertoa, ettet ole vielä täydellinen. Se auttaa siinä, ettet vahingossa luulisi osaavasi kaikkea ja kyllästyisi.

Ole ystävällinen ja kohtelias. Muiden ihmisten hyvä kohtelu ei maksa sinulle mitään. Mutta se tuottaa valtavasti hyvää. Jätä itsestäsi jälki hyväluontoisena ja positiivisena ihmisenä. Se takaa vähintään sen, että löydät hautajaisiin arkunkantajat. Kohteliaisuus maksaa itsensä aina korkojen kera takaisin. Sen sijaan itsekkyys, epärehellisyys ja pelkkä oman edun tavoittelu jättävät jälkeensä lisälaskua. Et koskaan voi tietää, missä joudut tapaamaan huonosti kohtelemasi ihmisen uudestaan. Hän voi olla tuleva pomosi tai hoitaja, joka vaihtaa vaippasi, kun päädyt lastesi hylkäämänä palvelutaloon.

Älä uhraa aikaa ja energiaa mulkkuihin. Meistä ihmisistä tulee aina tietty prosentti olemaan ihmisiä, joista et pidä. Heitä on kouluissa, työpaikoilla, liikenteessä, lasten harrastuksissa ja kauppojen kassajonoissa. He eivät muutu, vaikka opettaisit tai koettaisit kertoa, kuinka maailma oikeasti pyörii. Heistä ei tule mukavia ja empaattisia, vaikka kurtistaisit kulmiasi oikein kovaa ja puristaisit kädet nyrkkiin. Mulkvisteja toki tarvitaan - heidän rinnallaan mukavat ihmiset näyttävät vielä mukavammilta.

Et voi ennustaa. Kukaan ei voi oikeasti suunnitella elämäänsä eteenpäin. Unelmoida voi ja pitää, mutta tarkkaa tietä omalle elämällesi et voi tietää. Ja se on elämässä lopulta parasta. Elämä käy tylsäksi, jos sen seuraavat kurvit ja mäet tietää etukäteen. Ja yhtä turhaa kuin on katsoa liikaa eteenpäin, on katsoa elämässä taaksepäin. Joku viisas sanoi, että peruutuspeilin kautta on mahdotonta ohjata ja se on täysin totta. Äläkä koskaan käytä sanontaa Carpe diem - kuulostat vain tyhmältä, eikä latinan osaamista enää muutenkaan arvosteta.

Ja sinun elämästä olet vastuussa sinä. Et voi syyttää ketään siitä, että vedät oman elämäsi viemäristä alas. Et myöskään voi kaataa kenenkään toisen niskaan sitä, että teet elämässäsi vääriä valintoja. Meistä jokainen valitsee väärin - viisaat erottaa siitä, että he ottavat opikseen. Olet aina itsesi paras kannustaja, tuomari ja pelastaja.

Kunnoita ja arvosta itseäsi. Usko unelmiisi ja luota siihen, että elämä kantaa. Jokaiselle asialle elämässä on olemassa vaihtoehto. Elämä itsessään on valtavan arvokas lahja, eikä sitä kannata uhrata turhan takia. Muista, että aika on kallein resurssi, jota omistat. Sitä ei tehdä lisää ja jokaiselle meistä on annettu oma tuntimäärämme. Ne tunnit kannattaa käyttää mahdollisimman viisaasti. Äläkä koskaan vaihda aikaa rahaan. Rahaa tulee ja rahaa menee, eikä sitä koskaan ole tarpeeksi. Vaikka tienaisit miljoonan, tulet haaveilemaan enemmästä. Onnellisin ihminen on hän, joka osaa arvostaa sitä, mitä omistaa, eikä vain sitä, mitä ei omista.

Älä häpeä. Ne tilanteet, joita pelkäät ja nolostelet eniten, ovat yleensä paikkoja, joista saat parhaat muistot. Kun kuolet, et halua viime hetkillä muistella asioita, jotka jätit tekemättä, vaan asioita, joita teit ja joista nautit. Sen vuoksi ylitä häpeä ja käy rohkeasti tulta päin.

Ja viimeisenä - jätä itsestäsi jälki. Lapsi, kirja, graffitti seinään tai vaikka entisöity loistoauto. Minun jälkeni kasvavat tällä hetkellä kohti aikuisuutta. Toivon, että kun joskus kuolen, minua katsottaisiin samalla  tavalla kuin itse katsoin omaa isääni hänen poismenonsa jälkeen.

Elä viisaasti - ja usko, mitä sanon!

Ja loppuun tietenkin trendikäs selfie.