#puolituntiapäivässä

Siirryin joku aika sitten tekemään töitä pääasiassa kotoa käsin. Minulla ei siis ole enää kiinteää työyhteisöä, eikä fyysistä työpaikkaa, johon kuuluisin. Työmatkakin on aamulla se, kun hipsuttelen makuuhuoneesta keittiönpöydän ääreen ja avaan koneen. Siirtymä kodista töihin on sanalla sanoen seitinohut.

Kotona pysyvästi työskentely eroaa aika lailla pelkistä yksittäisistä etäpäivistä. Yksittäisenä etäpäivänä on ihan sama, vaikka nuokut sohvannurkassa kalsarit jalassa stereot pauhaten. Ergonomia ei muutaman tunnin keskivertoa kehnommasta istuma-asennosta juuri kärsi, mutta jos vuoden verran istut huonossa asennossa, niin kiropraktikosta ja buranasta tulee kyllä paras kaverisi. Kun tekee töitä säännöllisesti kotioloissa, kodista on syytä virittää itselleen työpaikan kaltainen ja hieman joutuu myös virittelemään itseään ja omia työtapoja.

Yksin kotona ollessa tulee äkkiä seinähulluksi. Tällaisena puolisosiaalisena eläimenä minä ainakin kaipaan ympärilleni ihmisiä ja yhteisöä, johon kuulua. Aamuisin, kun täytän spesiaalin työkahvimukini, kaipaan kahviporukkaa, joka voi pohtia mitä tahansa ruotsin kieliopin ja Saipan menestyksen väliltä. Ja toki sitä kaipaa sitä, että voi helposti pikaviestimillä kysyä kaverilta neuvoa tai heittää ihan vaan hyvää läppää työn lomassa.

Rutiinit ja pelisäännöt pelastavat suurimmalta hulluudelta

Olen pitänyt tietyt ihmismäiset tavat, jotta työ pysyy työnä. Toimin samojen rutiinien mukaan, jotta en täysin mökkiydy. Pidän puolessavälissä päivää ruokatauot, joiden aikana laitan läppärin kannen kiinni ja keskityn antamaan aivoille tauon työmaailmasta. Kun tässä omassa keittiössä jonot ovat normi lounaspaikkaa lyhyemmät ja juttuseuraa on vähänlaisesti, niin ruokatauko jää väkisin vähän lyhyenlännäksi. Mutta tärkeintä on irrottaa aivot työstä.

Samoin pistän aamuisin "kunnon vaatteet" päälle, kun aloitan työt. En siis riehu täällä risaisissa kalsareissa itsekseni, vaan vaihdan itseni työmoodiin myös ulkoasun suhteen. Minusta tuntuu, että jos töitä alkaisi tehdä suoraan sängystä nousseena, niin siirtymä kotielämästä työelämään jäisi liian pieneksi. Pitää jotenkin tuntea, että on töissä.

Koetan myös pitää työpäivän joissain raameissa. Aloittelen melko lailla aamuisin kahdeksan maissa ja lopettelen neljän kieppeillä. Tosin tällä hetkellä työni luonteesta johtuen päivä jatkuu neljän jälkeen, mutta koetan siirtää myös työn aloitusta myöhempään, jotta työn kokonaismitta säilyisi jotakuinkin järkevänä.

Tilakysymykset ei ole aina yksinkertaisia

Pidän myös kotielämän erossa työelämästä. Totta kai pesen pyykkiä tässä sivussa, mutta mitään isompia kotijuttuja en työpäivän aikana tee. Valitettavasti meillä ei ole erillistä työhuonetta, johon voisin linnottautua, joten joudun pujottelemaan tässä kiivaan perhe-elämän keskellä töitä tehden. Kokonainen työhuone olisi aina paras vaihtoehto, koska siellä olisi työ ja perhe erotettu tilallisesti kokonaan toisistaan. Työpöydälle voisi helposti jättää työpaperit levälleen ja olisi myös rauha puhua työpuhelut ja verkkopalaverit rauhassa.

Työhuoneesta seuraava vaihtoehto on erillinen työpiste. Se voi olla vaikka kirjoituspöytä makuuhuoneen nurkassa. Työpöydän ääressä työn tekemisestä on mahdollista tehdä ergonomisesti oikeanlaista ja työpöytä on aina oma työnteolle pyhitetty tila. Pöytää tärkeämpi asia on tietenkin se paikka, johon työläisen riistetty selkänahka ja persus parkkeerataan. Eli panosta kannattaa laittaa kunnolliseen työtuoliin. Pelkkä keittiönpöydän kovapintainen pinnatuoli ei ole työnteolle pitkällä kaavalla paras mahdollinen vaihtoehto.

Itse päädyin tässäkin omaan ratkaisuun. Koska tässä meidän perhesirkuksessa tilaa on rajattuakin vähäisempi määrä, niin edes työpöydälle ei meiltä saisi nurkkaa vallattua. Tulin siihen lopputulokseen, että ergonomian ja tilankäytön kannalta paras vaihtoehto on seisomatyöpiste, jonka saa nätisti laitettua makuuhuoneen kulmaukseen. Tämä taas on kokonaan oman tarinan paikka, joten siitä myöhemmin sitten lisää. Mutta vinkiksi kerron, että seisomatyöpisteen löytäminen ja hankkiminen on suhteellisen haastava tehtävä.

Puoli tuntia päivässä ja parempien golf-ystävien lounas

Olen myös tehnyt itselleni pari uutta rutiinia, jotka liittyvät kotona työskentelyyn. Ensimmäinen on puolen tunnin aamukävely joka aamu ennen töiden aloittamista. Pienellä happihypyllä korvaan tavallaan työmatkan ja samalla ajan itseni sisään työpäivään. Raitis ilma kohentaa tietenkin omaa fyysistä hyvinvointia. Selkäranka saa vähän liikettä ja aivot raitista ilmaa. Samalla saan tarpeellista valohoitoa. Etenkin nyt syksyn tullen valoisan ajan löytäminen on haastavaa. Lyhyen lenkin jälkeen olen paremmin valmis kohtaamaan päivän haasteet.

Jos tuo aamukävely parantaa fyysistä hyvinvointia, niin perjantain lounas keskittyy kohentamaan henkistä hyvinvointia. Jos mahdollista, niin perjantaisin koetan löytää itselleni kavereista lounasseuraa. Sillä tavoin pääsen vähän piipahtamaan kodin ulkopuolella ja näen eläviä ihmisiä. Samalla saa tietenkin vaihdettua kuulumia ystävien kanssa, joita heitäkään ei turhan usein näe. Sisäpiirin vitsistä johtuen perjantailounaan nimi on parempien golf-ystävien lounas. Suurin puute kotona työskentelyssä onkin sosiaalisuuden puute. Kummasti sitä kaipaa myös muiden ihmisten ajatuksia ja mielipiteitä.

 

Tulevaisuudessa kotona työskentelevien määrä tulee varmasti kasvamaan. Suuri osa työtehtävistä on sellaisia, että niitä voi tehdä muuallakin kuin konttorissa ja työnantajat tulevat pienentämään tarpeettomia kiinteistökuluja siellä, missä se on mahdollista. Tekninen kehitys ja työelämän rytmin muutokset saavat aikaan sen, että työelämä ja työpaikka irtoavat toisistaan. Mutta ihan ongelmatonta kodin ja työn sekoittaminen ei ole. Veikkaan, että tämä #puolituntiapäivässä aamulenkki tulee kasvattamaan suosiotaan. Ehkäpä siitä tulee vielä syksyn muotitrendi.

Reipasta alkanutta viikkoa!