Olinpa offline

Viikon mittainen somepaasto tai digilakko on ohi ja on aika palata takaisin digitaalisen  tiedon valtatielle. Kokeilu oli erittäin mielenkiintoinen ja monia ajatuksia herättävä. Vaikka mitään suuren suurta valaistumista en kokenutkaan, niin sain sentään pieniä vinkkejä siihen, kuinka voisin hallita omaa someiluani enemmän kuin someilu minua.

 Somemaailmaa totta tosiaan kaipaa viikon aikana. Päivässä tulee useita tyhjiä hetkiä, jolloin tekisi mieli kaivaa puhelin taskusta ja kurkata, mitä digitaaliselle ystäväpiirille kuuluu. Vältin kuitenkin kaikki kiusaukset uskollisesti koko viikon ajan. Eräänlaista sosiaalisen erakkomaisuuden tunnetta tuo facebookiton elämä kuitenkin aiheuttaa. Käytännössä siis nuo facebookin sisältämät ihmissuhteet ovat todellisia.

Tyhjät välit täytin perinteisin keinoin. Viikon aikana sen ajan, jonka normaalisti roikuin netissä, käytin vaihteeksi lukemiseen. Kirjastosta haettu kirjapino hupenikin kiitettävästi. Ja kun lukemiseen keskittyy kunnolla, niin kirjoihin uppoaa eri tavalla. Huomasin muuten  sen, että somettaminen muistuttaa tietyllä tavalla tupakointia. Muistan, kun vuosia sitten lopetin tupakoinnin, niin alussa häiritseviä olivat juuri ne hetket, jolloin päivässä tuli muutaman minuutin joutoaikaa sisältävä tauko, joka oli helpointa täyttää savukkeella. Nyt tuon savukkeen on korvannut some-appsin avaus ja postausten lukeminen.

Uutisten seuraamiseen somettomuudella on vaikutusta. Ilman facen tai linkedinin uutisnostoja sitä seilaa uutispuurossa aika eksyneenä. Uutisia tulee kyllä seurattua esimerkiksi Amppareiden kautta, mutta liiankin turpea tarjonta kyllä hukuttaa hyvät uutiset keskivertohutun alle. Some siis ohjaa sitä, mitä uutisista luemme.

Kirjoittamiseen viikko antoi vinkkejä. Täytinkin muistivihkoa tulevilla ideoilla kiitettävästi ja ideat tuntuivat tällä kertaa tulevan suoraan omista ajatuksista, eikä ajatusten herättäjänä ollutkaan se, mitä luin tai mistä someloissa keskusteltiin. Sitähän ei koskaan tiedä, onko tuo hyvä vai huono asia...

Parasta somettomassa viikossa oli se, että iltaisin tuntui aikaa olevan käytössä aika ylimäärin. Yllättävän paljon aikaa kuluu siinä, että selaat instaa tai roikut facessa kommentoimassa kavereiden postauksia. Toinen hyvältä tuntunut asia oli se, että jollain tavalla omia ajatuksia tuntui syntyvän enemmän. Onko siis niin, että muiden juttujen lukeminen blokkaa omia ajatuksia?

Kolmas mukava asia oli se, että taisin löytää lukemisen ilon uudelleen. Olen pienestä pitäen viihtynyt kirjojen parissa ja pitkästä aikaa keskityin kirjoihin koko ajatuskapasiteetillani. Vanha rakkaus pääsi yllättämään... (Ja taas kerran on oltava kiitollinen siitä, että Suomessa on olemassa tuo kunnallinen ja kunnollinen kirjastosysteemi - käykää hyvät ihmiset kirjastoissa selaamassa tarjontaa ja käyttämässä verovaroin tuotettua palvelua!!)

Negatiivisena koin sen, että ilman someyhteisöä koin olevani vähän juureton. Ihmisten postausten lukemisella ja kommentoimisella on kohtalaisen voimakas sosiaalinen ulottuvuus, joka ei mahdottomasti eroa face-to-face elämästä. Keinot ovat toki toisenlaiset, mutta efekti henkisesti muistuttaa toisiaan.

Loppupäätelämänä voisin todeta, että vietän somelassa liikaa aikaa ja annan someloille liikaa huomiota. Tuolle ajalle ja huomiolle on olemassa parempaakin käyttöä. Tämä on helppo korjata sillä, että edes yrittää tarkkailla omaa ajankäyttöään ja jättää ns. sometupakoinnin vähemmälle. Toinen päätelmä on se, että ainakin minulle someyhteisö on todellinen ja sitä kyllä viikossa ehtii kaipaamaan. Jatkan siis facepostauksia ja kommentointia, enkä aio luopua linkedin-kirjoittelustakaan.

Suosittelen pientä paastoa kaikille, jotka edes miettivät sitä, onko oma somen käyttö täysin hallussa. Jos ei kestä viikkoa, niin parikin päivää tekee tehtävänsä. Sain viikon aikana useampiakin kyselyjä siitä, onko lakko pitänyt ja miten pärjäsin ilman someilua - se kertoo siitä, että aihe on ilmeisen mielenkiintoinen.

 Kiitokset vielä kerran tämän ajatuksen herättäjälle :)

(Ja kuten nokkelimmat huomaa, niin lopetin lakkoni pari tuntia etuajassa - en enää malttanut pysyä erossa tästä blogista, vaan pakko oli saada sormet näppäimille...)