Päättämätön Oy Suomi Ab

Toisinaan nämä kirjoitusten aiheet antavat odottaa itseään. Tälläkin viikolla meni lähes koko viikko ohi ilman mitään ideaa siitä, millaista leipää ja sirkushuvia voisin lukijoilleni tarjoilla. Viikon pelasti tämän aamun Etelä-Saimaa. Kaakon Viestinnän sisältöjohtaja Pekka Lakka oli kirjoittanut erittäin osuvan kolumnin siitä, kuinka eteläinen naapurimme Viro painelee meistä molemmilla kaistoilla ohi kehityksessä ja kilpailussa. Arvostan Pekan kirjoituksia ja ajatuksia suuresti. Joitakin satoja kertoja samassa kahvipöydässä istuneena tiedän miehen pään ja sielun olevan täynnä jonkin sorttista kansanviisautta ja ennen kaikkea käytäntöön sovellettavaa maalaisjärkeä.

Tyhjensin lukuhetken päälle aamiaispöydässä toisenkin muumimukillisen kahvia ja kävin miettimään, miksi me suomalaiset olemme jämähtäneet Euroopan takariviin. Kun katsotaan aikajännettä toisen maailmansodan jälkeen, niin Oy Suomi Ab on ollut monella eri tavalla menestystarina, josta on voitu jakaa esimerkkejä niin itään kuin länteenkin. Nyt on jokin muuttunut, mutta mikä? Ohessa omien aivojeni tuotokset siitä, miksi se juna jätättää aina Suomen asemalla.

Päättämätön ei kehity

Meitä suomalaisia vaivaa päättämättömyys. Emme osaa  tai uskalla päättää, mikä meille on tärkeintä ja toisaalta, mistä voisimme luopua. Olemme muun reuna-Euroopan kanssa samassa pitkässä taloudellisen alavireen (huom. ei laman) junassa ja se tarkoittaa, että jaettavaa hyvää on koko ajan vähemmän. Kun jaettavaa on vähän, se tarkoittaa, että on pystyttävä päättämään kuka saa ja kuka jää ilman. Meiltä tuo jakosuhteen päättämisen kyky tuntuu puuttuvan totaalisesti.

Jos kurkataan historian kirjan sivuja taaksepäin, niin nähdään, että vastaavaa ongelmaa ei ole ennen tätä päivää ollut. Tähän saakka rahoituspohja ja velanottokyky ovat riittäneet siihen, että on voitu jakaa niin paljon, että jotakuinkin kaikille tarvitseville riittää. Olemme ensimmäistä kertaa pakkotilanteessa, jossa on pakko sanoa osalle tarpeista "Valitettavasti ei tällä kertaa". Kuka on sitten se, joka sanoo, mikä nyky-Suomessa on tarpeetonta ja keneltä se rahoitus otetaan pois? Nykyisen hallituksen aikana on kuultu useampiakin ehdotoksia siitä, että yhteisin varoin tuettuja palveluja tulisi rajoittaa. Mikään noista ei ole lopullisesti ottanut tulta alleen - jos ei (p)onnetonta kiky-sopimusta lasketa.

Tätä päättämättömyyttä ei edesauta mitenkään se, että koko kansalta tuntuu puuttuvan todellinen leaderi. Yrityksessä on hallitus, joka antaa toimitusjohtajalle sävelet, joita noudattaa. Noista sävelistä rakennetaan lopulta sinfonia nimeltä strategia. Strategia on yrityksen tiekartta, joka kertoo, mihin yritys on matkalla ja mitä se tavoittelee. Strategiaan on aukikirjoitettuna se, mitä tavoitellaan, millä aikajänteellä ja miksi. Onko Oy Suomi Ab:lla moista strategiaa? No, tai onko meillä toimitusjohtajaakaan, joka voisi moista strategiaa noudattaa.

Meissä suomalaisissa on ehkä sen verran slaavilaista verta, että kaipaisimme korokkeelle vahvaa johtajaa, joka vaikeassa tilanteessa sanoo ja päättää, mitä seuraavaksi tehdään, jottei koko firma karahda konkurssiin. Kekkosen ihailijoita on helppo naureskellen syyttää nostalgikoiksi, mutta kun katsotaan talouden ja politiikan käyriä, niin eniten ne osoittivat koiliseen Kekkosen aikaan. Ja turha sanoa, että ajat olivat yhtään helpommat. Väitän tässä maassa asuneena, että yhdestäkään 2000-luvun vellihousupääministeristä ei löydy sitä määrää "cojohenesia", jolla tällaista vellihousukansaa vedettäisiin suosta ylös.

Kaikkia ei voi miellyttää

Päättämättömyyden toinen puoli on se, että politiikka pyrkii miellyttämään tasapuolisesti kaikkia. Tällä hetkellä mikään hallitus, puolue tai poliitikko ei uskalla tai halua tehdä strategisia linjanvetoja, jotka yltäisivät yli vaalikauden. Tämä siksi, että vallassa pysyminen vaatii strategian optimointia vaalikaudelle, jotta nenä pysyy pinnalla vaalien jälkeenkin.

Toisaalta taas kuuluisa "kansan poliittinen muisti" on niin lyhyt, että minkään puolueen ei kannata kurottaa yli vaalien. Etuuksien ja palvelujen karsiminen niin, että tulos näkyisi aikajänteellä 5-10 vuotta tai siitä pidemmälle johtaa vaaleissa armotta tappioon ja sitä kautta siirtymistä politiikan kakkosriviin. Ja kuten kaikki formulafanaatikot tietävät - kakkosrivistä on hiton vaikea voittaa.

Pyrkimys miellyttää kaikkia on johtanut siihen, että kaikki puolueet hakevat kilpaa ainoastaan Gaussin käyrän keskikohdan suosiota. Lopputuloksen näkee siinä, että vanhasta oikeistolaisesta kokoomuksesta on tullut demareitakin demarimpi ja keskustan vihreä on haalistunut niin paljon, että sitä on mahdotonta erottaa valkoisesta seinästä. Toimiva demokratia vaatii mielipiteitä, jotka oikeasti eroavat toisistaan. Ikävä sanoa, mutta Perussuomalaisilla oli hyvä sauma nousta kestävään menestykseen juuri erilaisuutensa kautta. Valitettavasti tuo sauma hitsattiin umpeen sisäisellä riitelyllä, ylisuureksi paisuneella populismilla ja suoranaisella pelleilyllä.

Kun puolueiden erot ovat tasoittuneet, niin politiikan valokeilaan vaihtuvat puolueiden sijaan henkilöt. Tämä on avannut niin meillä kuin muuallakin oven populismille, jossa yhden asian kautta pyritään todellisiin pikavoittoihin. Kun valokeilan osoittaa yhteen kohtaan, niin varjoihin on helppo piilottaa paljon isompiakin ongelmia. Populismin seurauksena päätään nostavat mm. äärioikeisto sekä politiikan todelliset sirkuspellet.

Äärioikeisto saatiin Euroopassa pidettyä kurissa vuosikymmeniä sillä, että ääriryhmien ulkopuoliset ryhmittymät vastustivat sitä yhtenä tiukkana rintamana. Nyt kun tuo rintama on rakoillut, niin rakosista tuulee kovin äärimmäinen viri. Itse seuraan erittäin huolestuneena Ruotsin tilannetta, jossa kansankodin rivit murenevat vaihtuen osin "ein reich, ein volk"-ajatteluun. Noista ääri-ilmiöistä ei mitenkään mitattuna voi seurata mitään hyvää. Toivon todella, että ilmiö ei pääse saapumaan ruotsinlautalla lahden tälle puolelle.

Politiikan pellet taas koostuvat kotimaassa kaiken maailman "Herra hakkaraisista", jotka ajautuvat politiikkaan sen vuoksi, että heitä tarvitaan naaraamaan ääniä puolueelleen. Julkisuus on alistettu toimimaan politiikan hyväksi ja suomalainen suhteellinen vaalitapa tuottaa aika suhteettomia tuloksia. Jälleen kerran Gaussin käyrä paljastaa petollisen luonteensa. Vaaleissa ehdokkaat valitaan puhtaasti sillä ajatuksella, että he tuovat eniten ääniä ja eniten ääniä on saatavissa käyrän keskikohdalta. Tällöin on melko luonnollista, että ehdokasvalinta tehdään sen perusteella, että ehdokas on tunnettu suurimmalle osalle. Ja paino sanalla tunnettu.

There is no such thing as bad publicity

Milläs Oy Suomi Ab nostetaan suosta?

Minä olen näissä asioissa pelkkä maallikkososiologi. Minun näkökulmastani tätä maata nostetaan sillä, että tehdään ensin päätös maan suunnasta. Tällä hetkellä elämme yli varojen, koska elätämme ylisuurta julkista sektoria. Ensimmäinen ja suurin ratkaistava ongelma on tulo- ja menorahan välinen epäsuhta. Tähän kuitenkin se rajaus, että Suomen on oltava edelleen Suomi - maa, joka pitää huolta myös vähäosaisistaan.

Tarvitaan kovia keinoja saada maahan lisää tulorahaa ja sitä kautta vakautta talouteemme. Rahaa tulee viennistä ja vientiä syntyy, kun tuotamme jotain, mitä muut haluavat. Ja valitettavasti innovaatiot jäävät syntymättä, jos puramme koko suomalaisen koulujärjestelmän tai ajamme sen niin ahtaalle, että opiskelusta tulee vain rikkaiden huvi. Jokainen asuntovelallinenkin tietää, että yli varojen eläminen on kovin lyhytnäköistä ja typerää. Eikä asia muutu, vaikka mittakaavan siirtää kotitaloudesta valtion kokoluokkaan.

Lisäksi tarvitaan kansallista yhtenäisyyttä. Tarvitaan sitä, että joku johtaa koko populaatiota strategian suuntaan. Ja näihin talkoisiin tarvitaan jokaista aina mamusta maalaiseen ja stadilaisesta saamelaiseen saakka. Vahvan johtajan löytäminen on vaikeaa, mutta minun näkemyksellä parhaat osaajat löytyvät yritysmaailmasta. Isommissa yrityksissä kovettuneet johtajatyypit pystyvät tekemään päätöksiä ja seisomaan myös niiden takana. Politiikan ongelma ja erotus yritykseen on se, että pestit johdossa ovat jo lähtökohtaisesti määräaikaisia ja on erittäin vaikeaa tehdä karsivaa politiikkaa niin, että sen kautta ostaa itselleen myös jatkopestin seuraavaan määräaikaiseen työsuhteeseen.

Lisäksi tarvitaan sitä, että politiikka annetaan ammattipoliitikoiden käsiin. Valitettavasti esimerkiksi keski-Suomalaisesta sahurista on mahdotonta tehdä uskottavaa politiikkoa, jos todellinen palo ei ole asioiden hoitamisessa, vaan pelkästään hämmentämisessä. On aivan sama, millä taustalla kukin tulee. Missistä ja iskelmälaulajasta saisi rakennettua varmasti politiikan ammattilaisen, mutta se vaatii oikeaa motivaatiota ja kovaa harjaantuneisuutta alaan. Tekihän antiikin Roomassa Caligulakin hevosesta senaattorin.

Edes politiikkaan ei tulla vain siksi "että se on niin fuckin' coolia". Nuo hämmentäjät saavat aikaan yhtä paljon vahinkoa kuin heistä voisi olla hyötyä oikeanlaisina tyyppeinä puolueidensa edustajina ja kansan todellisina edustajina.

Hieman raskaasta aiheesta huolimatta hyvää viikkoa kaikille!