Perhe juhlissa

Suomalainen kesä on täynnä mitä erilaisimpia juhlia. Eniten kesällä vietetään luonnollisesti häitä ja rippijuhlia, mutta koska kesä on pitkä ja helteinen (hah hah!), niin aikaa kulutetaan myös sukukokouksissa, kyläjuhlissa ja kaikissa mahdollisissa tapaamisissa, joissa saadaan hyvällä tai huonolla tekosyyllä koottua koko suku yhteisen makkaragrillin ääreen viettämään viikonloppua.

Perhejuhlat ovat lähes poikkeuksetta mainioita tapahtumia noin sosiologisesta näkökulmasta. Kootaan yhteisen pöydän ääreen muutamasta suvusta kerätty joukkio, jotka näkevät toisiaan ainoastaan noissa samoissa juhlissa muutaman vuoden välein. Kun aikaa kuluu ja ihmiset muuttuvat, niin siellä sitä porukalla mietitään, että tunnistaakohan kukaan minut ja toisaalta taas arvotaan kasvaneille lapsille ja kurtistuneille aikuisille oikeat nimet, puolisot ja sen mukaiset small talk-kysymykset. Loppuillasta taas, kun jokaiselle on saatu tiedusteltua oikeat nimet ja kaikkien kuulumiset on kuultu joko asianosaisilta itseltään tai muilta sukulaisilta, onkin aika kerätä itkevät ja huutavat lapset omaan autoon ja aloittaa kotimatka - ja alkaa odottaa seuraavia yhteisiä juhlia.

Näin homma etenee...

Juhliin valmistautuminen aloitetaan hyvissä ajoin edellisenä iltana, jolloin kerätään aamuksi jo valmiiksi kaikki seuraavan päivän rekvisiitta. Repertuaariin kuuluvat tietenkin juhlavaatteet, matkaeväät sekä mahdolliset lahjukset. Poikkeuksetta käyvät kaksi asiaa:

Joku on unohtanut tsekata juhlavaatteensa edellisten juhlien jälkeen ja siinä ainoassa kesäpaidassa on tahra keskellä rintamusta tai ainoissa oikeanvärisissä sukkahousuissa on silmäpako. Tämä johtaa tietenkin siihen, että perheen äiti-ihminen (siis sukupuolesta huolimatta se, jolla on pyykinpesukoneen ajokortti) starttaa koneen vielä kello 21 ja kiltisti odottaa, että paita on pesty ja saatu viriteltyä kuivamaan. Aamulla kesäpaita on kiva silittämällä vielä kuivattaa ja vetää hieman kosteana päälle. Tosin parhaimmillaan on itsellekin käynyt niin, että juhlavaatteet jäivät yli sadan kilometrin päähän ja juhliin mentiin appiukon puvussa, joka sopi juuri ja juuri toleransseihin sekä aikakauden että mittojen puolesta.

Toinen satavarma asia on se, että illalla etsimättä jätetään ne "pari pientä juttua", joiden olinpaikka tiedetään varmasti, koska ne "ovat aina samassa paikassa". Näitä esineitä ovat kalvosinnapit,  kesähousuihin ainoana sopiva vyö, ne ainoat kesäkengät, jotka kuuluvat tälle vuosisadalle tai sadasta kravatista se ainoa, jossa on isoisän tekemä solmu paikallaan. Luonnollisesti nämä ovat myös ne samat kaksi esinettä, joita koko perhe etsii viisi minuuttia sen jälkeen, kun auton olisi pitänyt jo olla liikkeellä.

Hyvä suunnittelu ja niin pois päin...

Matka juhlapaikalla aikataulutetaan porukalla edellisenä iltana. Siinä lasketaan kaikki vaihtoehtoiset reitit ja pisteytetään niiden pissipaikat, otetaan huomioon tietyöt, keliolosuhteiden vaihtelut sekä kuun vetovoiman vaikutus juuri kyseisenä päivänä. Tuosta kaikesta saadaan yhtälö, jonka lopputuloksena tulee tarkkaakin tarkempi ajoaika. Tähän päälle lisätään sitten viisitoista minuuttia, joka varataan "yllätysmomentille" (hirvikolari, auton rikkoontuminen, eksyminen jne.) sekä tietenkin se, että juhlapaikalla tulee olla viisitoista minuuttia alkamisaikaa aikaisemmin, jotta ei "ainakaan myöhästytä". Lopputulos on sitten se, että juhlapaikalla ollaan ensimmäisenä sen reilut puoli tuntia etuajassa. Siinä voidaan auton ikkunasta perheen kesken katsella, kuinka juhlien henkilökunta kantaa tavaroita sisään, laittaa juhlapaikkoja kuntoon - ja katselee uteliaana, että ketkä urpot tulevat juhliin puoli tuntia etuajassa... se on niin kuin kaksisuuntainen eläintarha.

Tästä samaisesta minuuttiaikataulusta saadaan yleensä jo päivän ensimmäinen riitakin aikaiseksi. Yleensä perheen hikipinko odottaa juhlatamineissa nappaskenkä naputtaen eteisessä, kun viimeiset etsivät niitä viimeisiä tavaroita taatuista piiloista. Sitten kun auto starttaakin viisi minuuttia suunniteltua myöhässä, on ensimmäisen päivä jo pilalla, koska on saatanan noloa mennä joka kerta myöhässä vain sen takia, että kaikki perheessä eivät tunne kelloa. Ökömökön ravistelemana mennäänkin matkan ensimmäiset kaksikymmentä kilometriä, kunnes radiosta suoltuva reipas kotimainen iskelmä sulattaa kovimmankin jään ja alkaa matkaan kuuluvat letkeä huulenheitto

"Isi, joko ollaan perillä" 
"Ei ihan vielä"

"Isi, saanko eväitä" 
"Joo, odota, kunnes päästään tästä pihatieltä pois"

"Isi, NYT on pissahätä" 
"Etkö käynyt lähtiessä?" 
"En ehtinyt, kun etsittiin sitä sinun vyötäsi..."

Yksi ennen juhlia tarkkaan mietittävä asia on se, kuinka esisyödään ennen juhlia. Monestihan ei tiedetä, onko juhlissa lämmin ruoka, kenen tekemä se on ja monelta se tarjoillaan. Jos tiedetään, että oikeaa ruokaa ei ole tai sen tekijä tiedetään kelvottomaksi, niin silloin syödään tukevasti, jotta voidaan perisuomalaiseen tapaan hieman kursailla juhlapaikalla tai näytellä yllättynyttä lämpimän ruuan ilmestyessä tarjoiluastioihin - "Eihän me arvattu..."

Jos taas menú on salaisuus, niin silloin esiruokinta on vaikeaa. Liikaa ei voi syödä, ettei näytä nololta, kun ylitäyteen mahaan vedetään vain salaattia ja savulohta ja hyväksi tunnustettua ruokaa ei voi syödä niin paljon kuin mieli tekisi. Toisaalta taas, jos tarjolla onkin vain makeat tarjoilut, niin syömättömyys kyllä kostautuu koko perheen nälkäkiukkuna paluumatkalla tai ainakin pahana olona sokeripommin jälkeen. Pahimmillaan joudut vielä viemään perheen syömään ravintolaan juhlien päälle - omaan piikkiin!

Juhlissa....

Juhlissa itsessään käy niin, että niitä, joita oletit tapaavasi, et tavannutkaan, mutta sen sijaan tutustut uusiin tyyppeihin, joita et ennen tuntenutkaan. Parhaiten tuttavuutta tehdään aina ruoka- ja kahvipöydässä, jossa kannattaakin löyttäytyä seurueeseen, jota ei tunne. Tällä tavoin saa kuulla sukujen juorut uudelta kantilta ja parhaimmillaan osallistuu keskusteluihin, joista ei ennen juhlia mitään olisi ymmärtänytkään.

Lapset ovat myös juhlissa äärimmäisen käteviä. Niiden avulla voit poistua seurueesta ja vaihtaa pöytää mielen mukaan. Samoin lapsien kautta pääsee yleensä tutustumaan muihin isä- ja äitijoukkioihin. Mikään ei ole helpompaa kuin lapsista keskustelu ja niiden vertailu. Itse pystyn nykyisin osallistumaan sujuvasti jopa synnytyskeskesteluihin, vaikka olen nähnyt kyseisen toimituksen vain kerran livenä. 

Jossain vaiheessa juhlia tulee sitten se vaihe, jossa kaikki alkavat kyttäillä toisiaan poislähdön merkeissä. Kukaanhan ei halua lähteä juhlista ensimmäisenä, joten kaikki odottavat, kuka on se rohkea, joka nousee sohvalta ja esittää ensimmäisen tekosyyn. Tämä kaveri ottaa toisaalta tietoisen riskin, koska ensimmäistä lähtijää tuijottavat kaikki. Toisaalta taas hänellä on käytettävissään kaikki mahdolliset tekosyyt. Jos ensimmäinen lähtijä kertoo, että joutuu lähtemään koiran synnytykseen, niin seuraavan on melko turhaa koettaa käyttää samaa tekosyytä uudelleen. Ei kenenkään koirat samana päivänä synnytä...eihän?

Sitten kun pää on saatu auki, niin kaikki perheet häipyvät juhlapaikalta tasaisin välein kuin Lahden MM-hiihdoissa. Tämä tehdään sen vuoksi, ettei haluta kenenkään näkevän, miten huonosti saa oman autonsa kaivettua parkkipaikan sumasta. Suomalaiset miehet eivät pelkää mitään niin paljoa kuin sitä, että pihalla on miesjoukko naureskelemassa onnettomaksi paljastuneille peruutustaidoille. On siis kohteliasta antaa edellisen perheen viedä autonsa pois tieltä kaikessa hiljaisuudessa ja vasta sitten mennä ottamaan omansa.

Mikäli kukaan ei uskalla tehdä ensimmäistä siirtoa, niin jälleen kerran lapset toimivat valttikorttina. Alle teini-ikäistä lasta voi helposti nipistää vähän kovemmin käsivarresta, jolloin lapsen saa huutamaan ja voi uskottavasti poistua paikalta vedoten lapsen väsymykseen ja pitkään päivään. En tietenkään itse myönnä tätä koskaan käyttäneeni, mutta...

Kauniiksi lopuksi :)

Tämä tarina on tietenkin fiktiivinen eikä liity ainakaan meidän perheeseemme millään tavalla. Tekstin inspiraatio tuli tänään vietetyistä rippijuhlista, joissa saimme kunnian olla vieraana ja katsella kateellisena, kuinka joillekin voi juhlasää ja järjestelyt osua täysin nappiin. Vaikka kuinka yritin, niin mitään epäonnea tai epäonnistumista en pystynyt löytämään. Siis kerrassaan loistava juhlat - kiitos emännälle ja isännälle, en tiedä luetteko blogiani :)

Kun poistuimme juhlista, niin annoin puoli-setämäisen neuvon juhlakalulle ja pyysin käyttämään nyt saatua lupaa huolellisesti. Viisitoistavuotias neito vastasi silmääkään räpäyttämättä "Yritetään...". Kun itsetunto ja huumorintaju on teinivuosina tuolla tasolla, niin monet herrasmiehet tulevat olemaan tuon neidon käsittelyssä helisemässä...