Pyörien päällä

Hyppäisinkö ilman laskuvarjoa lentokoneesta, menisinkö leijonahäkkiin verellä valeltuna vai lähtisinkö ajamaan autolla Kuutostielle? Ainakin kokemuksen perusteella tuo viimeinen vaihtoehto ei turvallisuudeltaan eroa paljoa kahdesta edellisestä.

Ajan noin 25 tuhatta kilometriä suomalaisilla valtateillä. Se on siis enemmän kuin suomalaiset keskimäärin, mutta en minä sentään mitään keikkamuusikon kilometrejä saa kasaan. Liikenteessä olen suunnilleen yhtä usein ohitettavana kuin ohittajana eli siinäkin määrin melko keskivertokuljettaja. Auto minulla on tainnut olla lähes kaksikymmentä vuotta ja kortti tänä vuonna 23 vuotta.

Pääsääntöisesti liikun valtateitä kuusi ja seitsemän sekä pienempiä valtateitä. Minun silmissä suomalainen liikennekulttuuri on valunut alaspäin kuin demariaate viime vuosina. Tähän on pari selvää syytä. Toinen niistä, että piittamattomuus liikennesäännöistä eli liikennekuri on höltynyt. Toinen on se, että poliiseja ei nykyisin valtateiden varrella näy. Huomaatteko ehkä noissa kahdessa pienet yhtäläisyysmerkit?

Liikennettä valvova poliisi on korvattu peltisillä telkänpöntöillä eli käytännössä siis valvonnan painopiste on puhtaassa ylinopeuksien valvonnassa. Olen kuitenkin valtiovallan kanssa parissa asiassa eri mieltä. Toisaalta ylinopeus ei ole valtateiden suurin synti. Taajamissa ylinopeuksien pois karsimisella on suurempi merkitys kuin valtateillä. Toisaalta taas poliisia ei voi korvata kokonaan teknisillä valvontalaitteilla. Vielä kaksikymmentä vuotta sitten en olisi uskonut tätä sanovani, mutta kaipaan isojen teiden varsille ihkaoikeaa elävää poliisia. Pelkkä mahdollisuus sille, että poliisi voi olla valvomassa tien varressa, kohensi liikennekuria. Nyt taas yhtälö menee niin, että jos poliisia ei näy valtateiden varsilla, nopeudet nousevat ja kun nopeudet kasvavat, niin liikennetyperyys kasvaa. Ja jos isoilla valtateillä ei poliisia näy, niin se tarkoittaa, että kantatiet ovat täysin ilman valvontaa ja muuttuvat pikkuhiljaa vapaanopeusteiksi.

Valtateillä ohitellaan ja roikutaan

Nykyisillä autoilla ja teillä kahdeksankympin rajoitus on liian pieni. Suurin osa kaksinumeroisista teistä kestäisi sen, että niillä ajetaan satasta. Ja yksinumeroiset tiet voisi helposti muuttaa lähes kokonaan 120 km/h rajoitukselle. Moottoriteille nopeutta voisi nostaa jopa 130-140 km/h rajoitukseen.

Valtateiden suurin synti ovat typerät ja vaaralliset ohitukset. Yhden hengen erittäin subjektiivisella kokemuksella noihin syyllistä pääsääntöisesti kahdenlaiset kuljettajat. Toiset ajavat keskiluokkaa suuremmilla saksalaisvalmisteisillä autoilla ja ovat miespuolisia iältään 45+ -ikäisiä ja heitä vaivaa piittamattomuus muiden turvallisuudesta sekä kuolematon ajatus, jonka mukaan liikennesäännöt eivät heitä koske. Toinen kasti ovat taas nuoret lippalakkipäiset miehet, joilla vasta kortin saaneena on suurin näyttämisen ja kokeilun halu. Tuohon jälkimmäiseen luokkaan olen itsekin kuulunut ja käyttäydyin lähes samalla lailla. Toiseen taas en koskaan pääse, koska rahallinen varantoni ei koskaan tule kuulumaan siihen luokkaan, jolla on mahdollista ostaa "kunnon" autoa.

Ohittelua typerämpi tapa valtateillä on puskurissa roikkuminen. Siihen syyllistyvät valitettavan usein myös ammattikuljettajat, jotka koettavat "hellästi" painostaa ajamaan 80 rajoituksella kovempaa. Ymmärrän, että ammattikuljettajilla on niskassa aikataulupaineet ja kiire saada lasti ajoissa perille, mutta silti en mielelläni saa äkkitilanteessa täysperää oman perhefarkkuni peräpuskuriin.

Aivan viime aikoina on etenkin kuutoselle pesiytynyt vielä aivan uusi ilmiö. Jostain syystä ulkomaiset rekat ajavat reipasta ylinopeutta. Suomalaiset rekkojen vauhti pysyy hyvin siinä, minkä rajoitin sallii, mutta viikottain näkee Lappeenrannan nelikaistaisella ilmiön, jossa latvialaisissa tai venäläisissä kilvissä oleva rekka hyppää ohituskaistalle ja menee ohi suomalaisesta virkaveljestään. Rajoittimet taitavat rajan toisella puolella olla hieman erilaiset...

Kaupungeissa kännykät ja punaisia päin ajaminen

Kaupungeissa valvonnan puuttuminen näkyy siinä, että aamuruuhkassakin näkee porukkaa kännykkä kädessä joko puhumassa tai tekstaamassa. Paras oli tämän viikon alusta, kun tila-autoa ajava nuorehko naiskuski näppäili kännykän tekstiviestiä liikenneympyrässä ja kääntyi Armilankadulle, minkä varrella sijaitsee muun muassa ala- sekä yläkoulu. Ja meillä pelätään jotain Al Qaidaa - kumpikohan on isompi riski hengenmenolle?

Toinen selkeä parantamisen paikka olisi punaisten valojen kunnioitus. Vaikka diagnosoituja värisokeita on vain 10% väestöstä, niin käytännössä värien erottaminen tuottaa vaikeuksia huomattavasti suuremmalle osalle kansaa. Tiistaina koetin päästä kääntymään valoista vasemmalle siten, että ajoin jääkiekon liigapelin ruuhkaa vastaan. Laskin, että valojen vaihtumisen jälkeen neljä autoa tuli punaisia päin niin, että yhdelläkään ei ollut edes keltainen näkyvissä. Ja kaikki kuljettajista olivat 60+ herrasmiehiä.

Kolmas turvattomuutta aiheuttava paikka ovat suojatiet. Tietä ei Suomessa anneta kuin Joensuussa ja jalankulkijan oikeudet asfalttiseepran päällä ovat melko onnettomat. On vaikea opettaa esimerkiksi omia lapsia kulkemaan suojatiellä niin, että he voisivat luottaa siihen, että autoilija antaa tietä. Olenkin sanonut suoraan, että ajatelkaa niin, että autoilija on teidän hengestänne piittaamaton mulkku, joka ei teitä väistä. Ja kaikki kolme ovat onneksi vielä hengissä.

Vielä mopoista

Olen seurannut teiden liikennettä myös kaksipyöräisen päältä. Moottoripyörän ajaminen on ehkä parasta, mitä voi tehdä buutsit jalassa. Maailma on kuitenkin kovasti eri näköinen, kun sitä tuijottaa kypärän visiirin takaa ilman, että ympärillä on peltistä suojakuorta. Nyt olen vielä saanut seurata, kun perheeseen on tullut mopoilija, joka ajaa kesässä tuhansissa laskettavan kilometrimäärän.

Mopoilun suurin ongelma on minusta suomalainen lainsäädäntö. Mopojen suurin sallittu kulkunopeus on rajoitettu niin alas, että mopon on laillisena kuljettava noin 5-10 kilometriä autojen liikennevirtaa hitaammin. Väitän, että alinopeutta ajamaan pakotettu mopo on kaikille suurempi turvallisuusriski kuin se, että mopot saisivat kulkea taajamissa samaa nopeutta kuin autot kulkevat käytännössä.

Mopoilijat ovat muuten samanlaisia kuin suurten saksalaisperäisten autojen kuljettajat. Pieni porukka pilaa maineen koko sakilta. Mopoissa näkee niitä, jotka painelevat muista piittamatta kevyenliikenteen väylillä ja ajavat liikennesäännöistä piittamatta isoissa ryhmissä, keulivat ja polttavat rengasta. Mutta jos tuo suhteutetaan siihen, kuinka paljon mopoja liikenteessä on, niin ongelmaporukka on vain pieni, mutta valitettavan näkyvä osa kokonaismassasta.

Liikenne on meille herkkä paikka. Tilaa pitäisi löytyä niin isoille kuin pienille. Ihminen on kuitenkin pohjimmiltaan sen verran eläin, että tottelee vain valvontaa ja sanktioita. Ratkaisu liikennekurin kasvattamiseen löytyy ainoastaan valvonnan lisäämisestä. Sanktioiden kasvatus (sakkojen korotus) ei toimi samalla tavalla kuin se, että poliisien resurssia lisättäisiin. Jos lasket mielessäsi, että voit saada kyllä isot sakot, mutta samalla tiedät, että valvonta on olematonta, niin todennäköisesti kyllä rikot lakia isompien sakkojen uhallakin.