Pyykkärin narinaa

- Hei, kuka on laittanut Mirkku-Marjaanan sukat miun pyykkien joukkoon, oikeesti!!

- Onko joku nähny miun mustia leggareita?

- Hei, joko miun uus Addun huppari on pesty?

- Missä on kaikki miun puhtaat sukat?!

Kotityöt, nuo parisuhteen, jakamisen ja rakkauden mittari sekä iltapäivälehtien vakio-otsikko niille päiville, jolloin ei maailmassa tapahdu mitään muuta. Kotityöt ovat yksi yhteiskuntamme suurimpia työllistäjiä. Ne antavat työtä sadoille avioerojuristeille, lastensuojelulle, kiinteistönvälittäjille sekä kodinkonekauppiaille. Lähes jokaiseen mahdolliseen kotityöhön on kehitetty apulaite, jonka avulla töiden sujuvuutta ja nopeutta on edistetty. Ja lähes jokainen noista laitteista on keksitty siinä vaiheessa, kun perheiden miespolot ovat joutuneet ottamaan vastuuta kotityön roolipelaamisessa.

Meille miehille kotityöt ovat vielä suhteellisen tuore keksintö. Jos minäkin olisin syntynyt vaikkapa 50-luvulla, niin eipä tarvitsisi kotona muuta kuin keittiönpöydän ääressä lukea lehtiä, tupakoida ja odottaa seuraavia sotia. Ja kun sotia ei enää tuolloin ollut, niin sanomalehtien lukemisen lomassa olisi ollut aikaa katsoa, kuinka vaimo hoitaa toisella kädellä kotia ja toisella lapsia.

Meidän perheessä kotityöt eivät näyttele suurtakaan roolia avioeron keskinäisen nahistelun joukossa. Saamme riittävästi kyllä kinaa tärkeämmästäkin asioista. Jaamme vaimon kanssa kotityöt suunnilleen niin, että se tekee, joka ehtii. Ja valitettavasti jo tässäkin sirkuksessa ehtimisen kanssa on aina välillä niin ja näin - eli käytännössä kaksikaan käsiparia ei riitä kaikkeen.

Vaikka olen mies, niin väitän silti osaavani suorittaa kaikki talon työt. Jos joskus käy lopulta niin, että vaimoni hylkää minut, niin astiat tulevat luultavasti tiskattua ja pyykitkin pestyä. No niin, nyt on sitten rakennettua aasille silta, kovin ohkainen, mutta silti silta tuohon pyykinpesuun.

Aikaa vievä kotityö - pah!

Pyykinpesua pidetään suotta kovin työteliäänä kotityönä. Osa ihmisistä kokee vaikeaksi ja vaivalloiseksi työntää pyykkejä koneeseen ja nostaa niitä sieltä pois. Jos katsotaan todellista suoritusaikaa, niin pyykinpesu vie illasta sen puoli tuntia. Ja pyykkejä ripustaessa voi - aivan oikein - kuunnella vaikka Aamulypsyn uusintoja. Itse asiassa usein koetan kerätä kotitöitä peräkkäin sen verran, että voin kulkea napit korvilla mitään kuulematta sen tunnin verran. Siitä ilosta ihan mielelläni hoitelen pyykkejä ja vaikka tiskaan astiat.

Jos verrataan pyykinpesua perheen todellisiin haalarihommiin - kuten kaupassakäyntiin ja ruuanlaittoon, niin kovin vähällä tuon koneen kanssa leikkiessä pääsee. Minä olen saanut Luojalta lahjaksi vaimon, joka tekee ruokaa ja käy kaupassa (mutta ei sen enemmän mielellään kuin minäkään - olemme ehkä niitä kauppakassi-palvelun ihmisiä luonnostaan). Mutta työtä se nyt kuitenkin vähän vaatii, että viiden ihmisen kamppeet pysyvät puhtaina ja jokaisella riittää vaatetta, mitä pitää päällä.

Pesu ja kuivaus

Hommasimme jokin aika sitten yhdeksän kilon pesukoneen - se vähensi viikottaista pyöritettävien koneellisten määrää yllättävän paljon. Seiskakiloinen kone pyöri joka ilta ja keskimäärin sillä rullattiin puolitoista koneellista per päivä seitsemän vuoden ajan. Sitten tuli hetki, jolloin avioliittomme ensimmäinen pyykkikone totesi, että hänelle riittää. Hyvä suoritus yhdeltä koneelta - ehdotimme hänelle valkoisen ruuusun ritarikunnan mitalia, mutta ehdotus ei mennyt läpi. Vaihto isompaan oli fiksu ratkaisu!

Koneen lisäksi meille kriittisen tärkeä laite on kuivuri. Rumpumallinen kuivuri ravistelee pyykeistä pölyt irti ja kuivaa pyykit sellaiseksi, että saamme päivässä menemään helposti läpi kaksi koneellista pyykkiä korista hyllylle. Lisäksi kuivuri auttaa siinä, ettei mitään lakanavuoria kuivu keskellä olohuonetta kostuttamassa huoneilmaa ja mädättämässä taloa. Koneellisesta pyykkiä tulee yllättävän paljon vesihöyryä huoneilmaan ja kosteus väärässä paikassa on talon surma. Tietäkääpä tuo lapset, jotka tätä luette!

Pesussa ahdistavinta on se pyykkien lajittelu. Lapsikin tietää, miten pyykit värikoodataan - eli aina setti punaista valkoisten joukkoon, jotta kirkas valkoinen murtuu kivasti pastellisävyyn. Ja hyvällä setillä mustaa valkoisten joukossa saa pyykkeihin aina tyylikästä harmaata. Nyt onkin vallan ihanaa, kun teinien vaatteissa valkoinen on jälleen kerran muotiväri. Huomaa jotenkin, että tuo valkoista käyttävä sakki ei itse pese pyykkejään. No, enää muutama vuosi Toniseni, muutama vuosi...

Ja sitten se kerääminen

Itselleni mystisin vaihe pyykkien pesemisessä on kuivien pyykkien kerääminen. Kun on viisi ihmistä, niin koneellisesta syntyy viisi pinoa. Meillä etenkin pyykit pinotaan kuivaustelineen päälle ja odotetaan, että jokainen ottaa omansa. Siis korostan vielä - teinikansan ainoa tehtävä on ottaa pesty, kuivattu ja ripustettu/viikattu pyykki kuivaustelineeltä ja siirtää ne omaan kaappiinsa. Arvatkaapa, onnistuuko? Joo, vitut!

Jos koko pyykkihuolto ei menisi tukkoon, niin luultavasti jättäisin pyykit tuolta osin pesemättä. Mutta valitettavasti sitä hajua, eikä kodinhoitohuoneen kaaosta kestä sikakaan, joten pakkohan pyykkiä on pestä.

Lajittelussa ongelmallisinta minulle on pyykkien erottelu. Tuon pienimmän pyykit vielä erottaa - niissä kun on kaikissa sen Elsan kuva. Samoin erotan meidän miesten pyykit toisistaan - eli tunnistan omani ja loput miesten vaatteista menevät toiselle. Lisäksi toisen miespuoilsen vaatteissa on sama logo joka kappaleessa tai jos ei ole, niin vaatteet ovat urheiluvaatteeksi tunnistettavia. Ja jos olette lukeneet blogiani aikaisemmin, niin minä ja urheiluvaatteet sijaitsemme eri kaapeissa. Enkä aio tulla omastani ulos.

Mutta nuo naiset.... Talossa asuu kaksi naista, jotka ovat samankokoisia ja käyttävät samantyyppisiä vaatteita. Tooosi helppo erottaa heidän vaatteensa toisistaan. Ja jotta homma ei menisi turhan helpoksi, nämä kaksi vaatekaksosta vielä vaihtavat vaatteita toistensa kanssa. Tässä viime viikolla käyty keskustelu:

- Oletko nähnyt sitä sinistä fleeceä?

- ??

- No sitä sinistä, joka oli pyykissä! (äänenpaino vienosti kiristyen, ikään kuin puhuisimme kadonneesta Da Vincin maalauksesta)

- Ai sitä, joo se on Asko-Petterin (nimi muutettu) pyykeissä, sehän on hänen.

- No kun ei oo enää! A-P (nimi edelleen muutettu) antoi sen mulle, koska ei enää käytä sitä. Minähän sanoin siitä sinulle viime viikolla! (Täysin kielioppien vastaisesti painotus lauseen kaikilla sanoilla - eikä tippaakaan onnellisuutta, vaikka Da Vinci paikallistettiin).

Loinkin pienen vinkkilistan, kuinka pyykkien kaaos saadaan pidettyä hallussa. Tämä siis näin keski-ikäisen miehen käytännön näkökulmasta:

1) Nimikoi vaatteet

Jo päiväkodista tuttu menetelmä, jossa jokaisen osakkaan vaatteet merkataan joko nimellä tai nimikirjaimilla (ei toimi meillä, koska minulla ja pienimmällä ovat samat nimikirjaimet!). Tällöin on niskalapusta helppo tsekata, kenen vaate on kyseessä. Ja jos niskalappu sattuu puuttumaan, niin valkoisen Adidaksen hupparin alahelmaan voi kivasti kirjoittaa vanhoilla kaunokirjaimilla omistajan nimen.

Tästä hienostuneempi versio olisi rakentaa jokaiselle viivakoodi tai QR-koodi, jonka perusteella pyykkien kerääjä voisi piipata vaatteen ja katsoa, kenelle se kuuluu. Tällainen tekno-ominaisuus saattaisi saada jopa teinit pyykkihuollosta.

2) Väri- tai kokokoodatkaa vaatteet

Jos ei halua nimikoida vaatteita, niin silloin on mahdollista tehdä perheen kesken paikallinen sopimus, jossa sovitaan, kuka käyttää minkäkin värisiä vaatteita. Kun yhdelle antaa punaiset vaatteet, niin sitä väriä eivät sitten muut käytä. Ja jos joku haluaa vaihtaa väriä, niin se sovitaan, kuten muuallakin, paikallissopimus uudelleen neuvottelemalla. Etenkin naisväelle tämä voi tuottaa ongelmia, kun heillä tuo vaatteiden väri vaihtelee mielialojen mukaan.

Kiistattomana haittapuolena on se, että mahdollisuus joutua koulukiusatuksi kasvaa eksponentiaalisesti, jos käyttää aina samaa väriä (ellei arvonnassa satu henkilökohtaiseksi väriksi musta).

Tämän systeemin lisäetuna on tietenkin se, että pyykkitelineelle kootut vaatepinotkin näyttävät paljon järjestelmällisemmiltä, kun niissä on ainoastaan väri per pino. Ja kun nuo vaatepinot notkuvat telineellä useampia päiviä. niin kivempi sitä yhtenäistä värimaailmaa on katsoa.

Jos taas väreistä ei päästä sopuun, niin sitten jokaiselle annetaan oma vaatekoko. Tämä on ehkä epäreilu etenkin kasvavia lapsia kohtaan. Lasten vaatekoko kun muuttuu pari pykälää jopa vuoden aikana. Sitten jos käy niin, että seuraava koko onkin jo varattu, niin lapsipolo kulkee liian pienissä vaatteissa läpi vuoden. Ei ehkä paras idea.

3) Merkkikoodaus

Seuraava ehdotus olisikin se, että jokaiselle annetaan omat vaatemerkit. Siinä, missä yksi käyttää Adidasta, niin toiselle annetaan Nike. Ja meille vanhemmille annetaan joku halpamyymälämerkki. Ja kun merkit on valittu, niin niitä ei sitten vaihdeta- ei vaikka naapurimerkin mallistossa olisi just se "maailman fäijönein huppari!" tai "just ne farkut, jotka on revitty ihan eri tavalla kuin muut" tai "maailman lyhimmät nilkkasukat, jotka paljastaa jo varpaatkin".

Minulta tämä onnistuisi helposti - minun merkkini olisi "anonymous&cheap".

4) Ehdoton vaihtokielto

Ja viimeinen vinkki perheille on se, että niitä vitun vaatteita ei sitten vaihdeta keskenään. Jokainen ostaa omat vaattensa ja pitää ne omassa kaapissaan. Sitten, kun Mikko-Matiaksella (nimi muutettu) on punaiset S-koon Adidakset, niin siinä valinnassa pysytään aina siihen saakka, kunnes vaatekaappi siirtyy uuteen osoitteeseen.

Näillä pienillä ja yksinkertaisilla ohjeilla meidän kaikkien perheellisten elämä sujuu helpommin ja riidatta. Noinkin mitättömästä asiasta kuin pyykinpesusta on aivan turhaa riidellä, koska vakavampiakin asioita kotona on (kuten ruuanlaitto tai kaupassakäynti).

Hauskaa viikonloppua!