Reikä seinässä

- Täällä haisee

- Nääh, se on vaan tuo teini, joka haisee

- No ei ole - minä soitan ammattilaiselle!

Tällaisella dialogilla alkoi tällä hetkellä vielä päättymätön seikkailumme, joka on saanut aikaan sen, että yhden makuuhuoneen seinä on auki ja poika on joutunut muuttamaan olohuoneeseen. Elämme siis niin kuin esi-isämme, jolloin koko porukka nukkui siellä, missä neliöitä sattui olemaan, eikä termiä "oma huone" juuri tunnettu.

Minullahan on kaksi heikkoa aistia. Toinen on hajuaisti ja toinen on aisti, joka antaa periksi silloin, kun olen väärässä. Toisesta on haittaa harvemmin (ehkä eniten silloin, kun en haista itse tuottamiani hajuja), mutta toinen käy toisinaan parisuhteen päälle. Onneksi vaimo alkaa reilun kymmenen vuoden koulutuksella jo oppia siihen, että hän saa olla oikeassa, vaikken minä sitä tunnusta.

Tälläkin kertaa jouduin tunnustamaan, että kana voi olla munaa viisaampi. Kutsuimme paikalle ammattihaistelijan, joka haistoi heti, että seinässä on jotain pielessä. Siinä vaiheessa emme vielä tienneet, että joskus talon purkaminen voi olla hel-ve-tin paljon vaikeampaa kuin kasaaminen.

Suomalainen ajattelee ensimmäisenä sitä, että mitähän vakuutusyhtiö tästä sanoo. Siis viis siitä, että seinä voi olla mätänemistilassa ja asumisvaarallinen - tärkeintä on saada vakuutusyhtiö tämän remontin taakse. Vakuutusyhtiöstä on tullut meille sellainen Jumala, että tilitämme heille säännöllisesti palkastamme osuuden, mutta korvausta vaadittaessa alamme pelkäämään, että entäs jos sieltä ei korvausta tulekaan? Mitä jos tämä on jotenkin meidän vika? Ja seuraavaksi sitten taas modernien tietolähteiden kimppuun (Suomi24, vauva.fi ja kaksplus keskustelupalstat ensimmäisenä).

Ja mitä ihmiset kirjoittavat keskustelupalstoille? No kaikki ne kauhutarinat, joissa vakuutusyhtiö on kieltäytynyt maksamasta, koska ilmeni, että talo oli käyttökiellossa, pariin kertaan poltettu ja asumiskelvottomaksi tuomittu vuosia aikaisemmin. Noilla ajatuksilla sitten vapisevin käsin laittelin vahinkoilmoitusta sähkö-internetiin.

Meidän onneksi vakuutusyhtiöstä soitteli miellyttävä tarkastaja, joka kiitteli vuolassanaisesta (ammattibloggaajan tekemä, niin kuinkas muuten) vahinkoilmoituksesta ja antoi jatkolle ohjeet.Tällä hetkellä näyttää siis hyvältä ja jos jatkuu samanlaisena, niin taidan kiusallani kirjoittaa kaikille juorukeskustelupalstoille yhden positiivisen kirjoituksen vakuutusyhtiöstä.

No kukas tämän korjaa?

Jos jäisimme odottamaan vakuutusyhtiön korvauspäätöstä ja mahdollisesti tilaisimme paikalle rakennusyhtiön korjaamaan yhtä seinää, niin kuukausi olisi odottamisessa lyhyt aika. Veikkaan, että poika kyllästyisi meidän aikuisten lailla olohuoneessa asumiseen ja muuttaisi pois. Se ei välttämättä olisi huono idea, mutta toteutetaan se mieluummin suunniteltuna kuin olosuhteiden pakottamana.

Minun rakennustietouteni rajoittuu jotakuinkin siihen, että tiedän, mistä päästä vasaraa pidetään kiinni ja erotan risti- ja talttapää ruuvimeisselit toisistaan (voin toki käyttää niitä väärinpäin). Eli minun varaani talon isäntänä korjausta ei voi laskea.

Tässä vaiheessa estradille astuukin lankomies - kahdella jalalla kävelevä Luojan lahja, joka ymmärtää rakentamisesta enemmän kuin minä elämästä. Hyvä, etten polvillani kiittänyt miestä, kun hän suostui pelastamaan meidät tälläkin kertaa pulasta. Tosin eipä tiennyt hänkään, että talomme on tehty kestämään ja tulisi vastustamaan kaikin mahdollisin keinoin purkamista. Lankomiehestä uhkaakin kovaa vauhtia tulla yksi lisähahmo tähän blogin henkilögalleriaan - sen verran usein meidän perhettä saa olla auttamassa.

Tämähän se siellä haisi - vettynyt lastulevy. Tässä on jo päällimmäinen kerros otettu irti ja pahimmat on jäljellä.

Hanslankariksi lankomiehelle myimme puoliammattilaisen vanhimman lapsen. Tämä olisi hyvää oppia tulevalle alan miehelle ja samalla uskoimme itsekin, että huoneen asukkaana hän luultavasti tekisi töitä tuplasti tarkemmin kuin missään muualla - omaa pesäänsä hän siinä korjasi. Ja nuorelle miehelle muutenkin hyvä opetus - mikään ei ole niin helppoa kuin miltä päällisin puolin näyttää. On Luojan lykky, että siihen poikaan on osunut muita geenejä kuin näitä köyhän miehen runebergin.

Sentti kertaa sentin paloina pihalle

Päällimmäinen kerros lähti melko kiitettävästi. Kyseessä perus-gyproc, joka oli laitettu paikalleen 2006 ja tehty kaikkien oppien mukaan. Tässä vaiheessa hymyilytti vielä tekijöitäkin.

Kipsilevyn alta paljastui tyypillinen 70-80 lukujen seinäpinnoite, joka oli lastulevystä tehty. Talomme on kuitenkin Makro-talojen elementtitalo, jossa mikään ei ole niin kuin muualla maailmassa. Meille Makrotalolaisille pitäisi ollakin joku kriisiryhmä, jossa näitä kokemuksia voisi vertailla ja olisi ainakin kaveri, joka ymmärtäisi todella mustaa raksahuumoria.

Makrotaloissa on nimittäin seinät rakennettu elementeistä, joissa rakenteena on tiilestä päin lueteltuna tuulensuojalevy, joka on liimattu 100mm uretaaniin ja tuon uretaanin toiseen päähän on liimattu tuo lastulevy. Rakenne on aivan saa...nan hyvä - niin kauan, kun sitä ei tarvitse purkaa. Eli makrot tehtiin kerralla valmiiksi ja siihen rakenteeseen ei passaisi puuttua muun kuin purkupallon siinä vaiheessa, kun talo olisi lopullisesti tuomittu kuolemaan.

Tuo lastulevy ei nimittäin lähtenyt irti kuin sentti kertaa sentin paloina ja kun kävin katsomassa työn edistymistä (en osallistunut, koska vaimo on kieltänyt koskemasta mihinkään terävään - koskee työkaluja ja alkoholijuomia), niin hikeä puski sekä mestarin että hanslankarin pää, eikä oikein hymykään irronnut.

Suurin pala lastulevyä, joka seinästä oli saatu irti yhtenä kappaleena.

Kun lastulevy oli saatu taltattua irti, niin siellä alla ei suinkaan ole mitään villaa,vaan uretaanilevyä. Sinällään hyvä, koska seinän kosteus olisi villaseinässä voinut tehdä isompaa vahinkoa. Kutsuimme vaihteeksi haistelijan uudelleen paikalle, kun seinä oli tilassa auki. Haistelija sanoi, että edelleen haisee, vaikka tienoo olikin kuivaa kuin minun huumorini. Eli tuo märän lastulevyn haju on kuin ääriaatteet - leviävät supernopeasti väärään paikkaan, pysyvät tiukasti paikallaan, eivätkä meinaa lähteä kun päälle maalaamalla.

Lastulevyn alta löytyi kaunis ja herkkä kasaritapetti, merkit puolipaneloinnista sekä ihastuksen huutoja aiheuttanut uretaanilevytys.

Seuraavaksi kävimme sitten uretaanieristeen kimppuun. Parhaaksi tavaksi purkaa eriste osoittautui uretaanin sahaaminen osiin ja sen jälkeen taltalla osat irti. Lopputulos oli se, että lattialla oli jumalaton kasa neliösentin kokoisia uretaanin palasia sekä yksi hikinen sosiologi. Valehtelematta voin sanoa, että yhtään kirosanaa ei tässä vaihessa enää herahtanut huulilta - olin jo antanut talolle periksi. Mennään Makro sinun ehdoillasi tämä erä - mutta taistelu jatkuu.

Tutustuimme muuten tähän Makrotalojen erikoisuuteen jo aikoinaan kylpyhuonetta purettaessa. Seinistä löytyi silloin laatan ja kipsilevyn alta sulahtanut lastulevy, jota sai melkein kaapia lusikalla irti rungosta. Varmaan tosi terveellistä tehdä pesuhuoneeseen lastulevystä ja hengittämättömästä uretaanista kocktail. Ei ihme, jos me 70-luvun lapset puhua höperehdimme mitä sattuu, kun olemme pesuhuoneiden formaldehydihuuruja hengitelleet. Silloin luulimme, että tuo uretaanihöpötys koski vain pesuhuonetta - vähänpä tiesimme....

Seinää säkissä - huom! raekoko

Korjaussuunnitelma

No nyt on purkutyöt tehty - haju on kadonnut ja ensi viikolla alkaa kasaaminen. Kuten huomaatte, niin rakennusbloggaajana olen yhtä amatööri kuin rakentamisessa. Mutta märän seinän lisäksi haistoin tässä niin mehukkaan jutun, että pakkohan tämä oli vetää tänne blogin puolelle.

Ensi viikolla tehdään hommat toisinpäin. Ammattihaistelijan vinkin perusteella maalataan nuo puuosat hajua estävällä maalilla ja sen jälkeen rakennellaan seinään uretaanit takaisin ja aletaan levytys. Koko hommassa oli taivaallisen paljon tuuria, sillä kosteus ei ollut mennyt rakennepuihin saakka, joten purku rajoittuu eristeisiin ja pintalevyihin. Onneksi minun ei tarvitse tehdä muuta kuin hommata kylmää käteistä ja neuvotella vakuutusyhtiön kanssa. Loppu saattaisi jäädä puolitiehen.