Tätä ei ollut ennen

Istuimme yhtenä iltana kaikkien kolmen lapsen kanssa keittiönpyödän ääressä syömässä iltapalaa. Mitäpä teimme? Ei me seurusteltu tai vaihdettu kuulumisia, vaan kaikki neljä oli omalla tabletillaan ja kahdella oli luurit päässä, koska he katselivat omia ohjelmiaan. Minä tutkin tabletin näytöltä uutisia ja keittiön äänimaailma täyttyi jonkun lastenohjelman tunnusmusiikista. Siitäpä siis aihe tähän kirjainkokoelmaan....

Muistatteko lapsuudenkodistanne, että joka paikka olisi ollut täynnä latureita, johtoja tai ylipäänsä kaikenmaailman sekamelskaa, jonka toisessa päässä on usb-liitin ja toisessa päässä mini-usb. Meillä kun jokainen käyttää oma puhelinta (pienintä lukuunottamatta) ja sitten tabletteja on siunaantunut iso liuta, niin se tietää samalla sitä, että latureita pyörii joka nurkassa ja pistorasioista roikkuu jokin sähköhäntä. Kummunikaatiovälineiden lisäksi ladataan kaiuttimia, kannettavia tietokoneita ja muita mahdollisia ja mahdottomia aparaatteja, joita tekniikan jumala kehittää... Mutta silti - se oikea laturi on aina kateissa!



Tabletit ovat mullistaneet niin meidän aikuisten kuin lastenkin elämän aika totaalisesti. Nyt jo huomaa, että telkkari jää melko lailla koskemattomaksi (jos ei rouvan outoa riippuvuutta katsella Emmentaalia ja sitä saksalaista höpö-saippista lasketa) ja ohjelmat katsotaan pääasiassa omaan aikaan ja omassa paikassa tabletilta. Tuolle pienimmälle tämä tarkoittaa sitä, että lastenohjelmia voi katsoa milloin vaan, eikä tarvitse orjallisesti odottaa kello "Pikku Kakkosta" aamulla tai illalla.

Minulle Spotify on tehnyt samaa. Olen musiikin heavy-useri ja mielelläni kuuntelen monenlaista musiikkia.Biisit löytyvät fiiliksen ja jaksamisen mukaan - joskus tekee mieli luukuttaa kasariheviä ja olla Iron Maidenin jäsen, kun taas välillä sitä kaipaa ihan klassisen kosketusta. Joskus taas laiskottaa niin, että laitan vaan jonkun top-listan soimaan ja koetan ymmärtää, mistä nuorisomusiikissa on kyse.

Lapsuudesta muistan, kuinka jotain lp-levyä varten piti saada säästöön 60 markkaa ja se oli usein työn ja tuskan takana. Silloin ei paljon fiilispohjalta musiikkia kulutettu, vaan homma perustui pitkälliseen suunnitteluun ja ennakointiin. Kaveriporukassa joku osti yhden kasetin tai levyn ja sitä sitten lainailtiin ja lopulta jopa kopioitiin. Ensimmäinen musiikkimaailmaa mullistanut keksintö olikin kaksipesäinen mankka, jolla saattoi kopioida kavereilta lainattuja kasetteja. Ja sen jälkeen seuraava mullistus taisi olla CD-levy, joka nyt jo muistuttaa antiikkia.

Ei saattane meidän lapsilla olla levykaappeja tai edes stereoita. Jos noita teinejä seuraa, niin luultavasti heistä seuraava sukupolvi syntyy jo jonkinlaiset luurit päässä, jotta he voivat olla "online 24/7". Musiikin tekeminenkin on muuttunut. Enää ei tähdätä siihen, että tehtäisiin hyvä levy, vaan levyn tekemisestä tähtäin on siirretty siihen, että tehdään sarja hyviä biisejä säännöllisin väliajoin. Nykymuusikoista ei edes monista saa mitään discografiaa, sillä yhden hitin ihmeitä tulee entistä enemmän ja suosiosta on tullut enemmän kertakäyttökamaa kuin pitkällistä uraa.  Mutta koska olen 70-luvun lapsi, niin minä kuuntelen ja kaipaankin hyviä albumeita - ja jopa ostankin niitä muutaman vuodessa.

Ei puhuta - tekstataan, jooko?

Kommunikointi tuon teini-armeijan kanssa perustuu pääasiassa kirjalliseen viestintään. Aina toisinaan tuntuu, että enemmän mekin keskustelemme whatsapp-viestein kuin naamatusten. Sehän tarkoittaa sitä, että keskustelu sujuu suunnilleen näin:

Äiti: "Missä olet ja milloin tulet kotiin?"
Lapsi: "Zögell, 7"

Äiti: "Miten päivä on mennyt, onko kaikki ok?"
Lapsi: "Ok"

Äiti: "Hei, siusta ei ole kuulunut koko päivään mitään, olen tosi huolissani, olethan kunnossa?"
Lapsi: "Joo"

Jos sanat tässä maailmassa jotain maksaisivat tai niiden käytöstä kannettaisiin vero, niin ei nuo lapset ainakaan sanojen liikakäytön takia kaatuisi konkurssiin. Todellisuudessa tuo tekstari-kulttuuri on köyhdyttänyt lasten kieltä todella paljon, vaikka toisaalta se tekee kielestä uudenlaista, melko kekseliästä ja soveltavaa. Tänä päivänä käyttökieli muuttuu ja uudistuu koko ajan ja nopeutuvalla tahdilla. Sana, joka tänään on muodissa, on huomenna jo merkki todellisesta junttiudesta.

Kieltä köyhdyttää myös se, että iso osa lapsista ei juurikaan lue lehtiä saatikka sitten kirjoja. Luin äskettäin artikkelin, jonka mukaan lukevan nuoren sanavarasto koostuu jopa 70 000 sanasta, kun taas lapsen, joka ei lue, sanavarasto voi olla ainoastaan 15 000 sanaa (ja noissa ilmeisesti sanoiksi lasketaan sanat "öö", "joo", "hmm" sekä erilaiset kolmekirjaimiset lyhenteet, jotka vaihtuva viikottain - sekä tietenkin "vittu" ainakin seitsemän eri kertaa, koska sitä käytetään niin paljon ja eri yhteyksissä).

Itse asiassa tuo koko nuorison v-kulttuuri on mullistanut koko suomalaisen kieliopin - koskaan ennen ei sama sana ole voinut olla kaikkia mahdollisia  sanaluokkia aina substantiivista partikkeliin saakka.


Video on nuorten formaatti

Mutta eipä soimata suotta. Nuoret kommunikoivat ja hakevat tietoa omin keinoin. Nuorten formaatti on video. Tuollainen keskivertonuori voi viettää tavallisesta arkipäivästä 85% katsoen tabletin näytöltä erilaisia videoita, joita sinne ovat ladanneet samanlaiset tavis-teinit. Noissa videoissa ei ole meidän keski-ikäisten mielestä mitään järkevää sisältöä tai infoa, mutta kummasti ne vetävät puoleensa. Ja pikkuhiljaa aletaan myös ymmärtää, mikä mieletön markkinavoima noissa videoissa piilee. Jos mmiisas sanoo, että jokin tietty meikkivoide on paras ja just se oikee, niin kanavan kolmestasadastatuhannesta tilaajasta jokin prosentti tuosta vinkistä ottaa vaarin. Tuo kaikki on markkinamiehillä puhdasta rahaa.

Arvostan nuorissa sitä, että he tekevät itse ja seuraavat myös toisia itsetekeviä. Enää ei videoiden tarvitse olla amerikkalaisen kertakäyttökulttuurin tuote, vaan eniten seurataan videoita, joka on kuvattu omassa olohuoneessa. Samaa arvostan myös blogeissa. Nuoret (tai se lukeva 70t sanavaraston osaava osa siitä) lukee toisten nuorten blogeja ja arvostaa siis ei-niin-markkina-kulutus-höttöä. Ja se tarkoittaa, että nuorelle osaa parhaiten puhua ja välittää tietoa toinen nuori - ja omin kotikutoisin keinoin. Videoiden tekeminen ja lataaminen kaikkien nähtäväksi vaatii rohkeutta ja tiettyä itsekritiikittömyyttä. Halu tehdä jotain omaa voittaa pelon joutua arvostelun kohteeksi. Thumbs up!

Käyn itse säännöllisin väliajoin katsomassa, mitä videoita lapset katsovat - vieläkään se homman juju ei ole auennut. En todellakaan tajua, mikä niissä videoissa vetoaa tai miksi ihmeessä nuoriso niitä katsoo, mutta samapa tuo. Tuskin minunkaan vanhempani tajusivat, miksi huoneeni seinät oli täytetty kasarihevibändien julisteilla, joiden päähahmot näyttivät suunnilleen heroiinia piikittäviltä transuilta. 

Ajattomat teinit

Ajanhallinnassa teinit ovat täysin toivottomia. Jos annat teinille kellonajan, jolloin hänen tulisi olla jossain, niin todennäköisyys osumalle on pieni. Tämä ei tosin ole täysin teinien syy, sillä ympäristömme on rakennettu pitkälti siihen, että kellon tunteminen tai noudattaminen ei ole mikään edellytys pärjäämiselle. Televisiota ei tarvitse katsoa kellon kanssa, koska ohjelmat näkyvät portaaleissa läpi vuorokauden. Kaupat ja ostoskeskukset ovat auki aina ja ihmeiden taikamaailma eli internet on täysin ajaton ajankulutuspaikka. Miksi teini siis tarvitsisi kelloa?

Todennäköistä on se, että tulevaisuudessa myös työt ja koulut irrotetaan ajasta. Se tarkoittaa sitä, että opinnot ja työt tehdään virtuaaliympäristössä ilman mitään sidonnaisuutta paikkaan tai aikaan. Seuranta perustuu suoritusten arviointiin ja opiskelujen tulokseen, eikä enää siihen käytettyyn aikaan. Meille ehkä käsittämätöntä, mutta teineille luultavasti arkipäivää. Ajatelkaa, jos jonain päivänä koko ajan mittaminen onkin historiaa ja kaikki kellonajat hylätään tarpeettomana. Mitä silloin kirjoitetaan hautakiveen kuolinajaksi?

Maailma muuttuu ja meidän keski-ikäisten on vaan jotenkin tsempattava, että pysymme muutoksen perässä. Teinit voivat parhaimmillaan olla meille niitä parhaita opettajia siitä, mihin suuntaan tulevaisuus on menossa. Suhtautukaa teitä ympäröivään teinimaailmaan kuin Avara luonto-dokumenttiin - kun sille uhraa hieman aikaa ja keskittyy, niin varmasti oppii jotain uutta.