Vaalikahvittelua

Tällaisella paketilla valtio lähestyi pyytäessään osallistumaan yhden pätkätyöläisen valintaan.

Suomessa vedetään liput salkoon vaalisunnuntain merkeissä. Vaalien lopputuloksena valitaan meille joko uusi tai sitten kertaalleen käytetty valtion päämies. Meidän perhe on yleensä käynyt äänestämässä vasta vaalipäivänä. Ja äänestämässä käymme joka kerta - se on osa kansalaisvelvollisuutta, mutta ennen kaikkea se oikeuttaa meidät valittamaan lopputuloksesta, jos oma ehdokas ei voita. Jos ei äänestä, ei ole lupa naristakaan.

On mukavaa, kun on perinteitä. Tuntuu edelleen jotenkin juhlalliselta kävellä äänestyspaikalle antamaan äänensä. Vaalipaikalla kaikki asiat tapahtuvat tarkassa järjestyksessä - nimi listalta, lappu kouraan, koppiin piirtämään numero ja sen jälkeen leimauksen kautta lipuke uurnaan. Ja lopuksi vielä kaivellaan taskuja vaalikeräykselle annettavien kolikoiden löytymisen toivossa. Ainakin meille käy lähes joka kerta niin, ettei kolikoita juuri tuolloin ole saatavilla ja saamme huonon omantunnon lisäksi myös keräävältä virkilijalta merkitsevän katseen - ihan oikeasti, emme jätä tahallaan kaikkea käteistä kotiin!!

Minusta on kummallista se, että niin suuri osa kansalaisista kuuluu passiiviseen osaan, joka jättää äänioikeutensa käyttämättä. Paikkoja ja tilaisuuksia äänestämiseen varmasti riittää, koska äänensä voi ennakkoon antaa melkein missä kioskissa tahansa. Ja ajanpuutteesta tuo tuskin on kiinni, kun koko prosessi vie aikaa kokonaiset viisi minuuttia - vaikka ruuhkaa äänestyspaikalla olisikin. Ehkä meillä Suomessa menee vieläkin liian hyvin, kun kansalaisvaikuttaminen ei kiinnosta. Minä olisin jopa valmis äänestyspakkoon - nykyisin kun muu ei tunnu toimivan. Ja äänestyspakon (sekä sanktioinnin) kautta saisimme varmasti jokaisen yksilön kunnioittavan mielipiteen kaivettua esille. Maata tosin saattaisi johtaa Aku Ankka, kirkkovene - tai naapurin Pena.

Mutta jospa homma kiikastaakin siitä, ettei sopivaa ehdokasta löydy?

Suuri kysymys etenkin presidentinvaaleissa on se, kuinka löytää se paras ja itselle sopivin ehdokas. Eduskuntavaaleissa voi aina äänestää puoluetta  ja mielessään kuvitella puolueiden eroavan jotenkin toisistaan. Presidentinvaaleissa taas merkitystä on yksilöllä ja yksilön mielipiteillä. Ehdokas löytyykin yleensä jonkin yksittäisen mielipiteen tai arvomaailman samankaltaisuuksien kautta. Vaalitenteissä ja haastatteluissa eroa ehdokkaiden välille pyritään tekemään ainakin isojen kysymysten välillä. Ne tietenkin vaihtelevat aikakausien mukaan - paitsi se, että NATO:sta ja Venäjästä voi ikuisesti rakentaa täydellisesti toimivan vaaliaseen.

Teille nukkuville pieni helpottava tekijä - poliittisen vaikuttamisen kannalta on aivan sama, kuka Mäntyniemen pöydän päässä istuu. Suomen presidentillä ei enää ole minkäänlaista itsenäistä ja reaalista poliittista valtaa. Sen vuoksi riski sille, että omalla äänelläsi johdat maan kaaokseen, on samaa luokkaa kuin sillä, että taivaalta tipahtava asteroidi osuu juuri sinun katollesi tai että voitat samalla viikolla kaksi isoa loton jättipottia. Presidentin maksimivirhe on se, että hän armahtaa väärän tyypin elinkautisesta. Joten vaikka Huhtasaaresta tehtäisiin presidentti, niin rajoja tuskin laitetaan kiinni heti ensi viikolla, eikä syyslomalle suunniteltu Lanzaroten matka jää varmastikaan toteutumatta.

Sen sijaan mielipidevaikuttajana presidentti on Suomessa erittäin merkittävässä asemassa. Suomalaisissa elää tsaristinen jäänne, joka aiheuttaa sen, että meillä on ihmeellinen kaipuu vahvaan johtajaan, joka sanoisi, miten täällä kuuluu elää. Kun eduskunta on muuttunut pelkäksi toimeenpanevaksi virkakoneistoksi, niin mielipidevaikuttaminen henkilöityy voimakkaasti presidenttiin. Tämän vuoksi ääriainesten valinta presidentiksi voisi olla Suomelle kohtalokasta - olipa kyseessä sitten äärivasemmistolainen, äärikeskustalainen tai äärioikeistolainen (ääridemaristahan saa onneksi vain korkeintaan keskivertokepulaisen).

Vaikka presidentti Suomessa onkin symbolinen päämies, niin silti suhtaudun itse erittäin suurella varauksella siihen, että presidentiksi valittaisiin ehdokas, joka syöksee Suomen väärään suuntaan. Etenkin äärioikeistoa tai toisaalta äärivasemmistoa kosiskelevat mielipiteet ovat suhteessa kriittisempiä kuin vaikkapa vihreät ja muut perus-suvaitsevat arvot. Huhtasaaren johtajuutta toisaalta pelätään monissa paikoissa, mutta myös odotellaan joissakin pimeissä nurkissa toiveikkaina. Rehellisesti sanottuna Huhtasaari tekisi Suomesta suhteessa sinimustemman kuin Haavisto vihreän tai Torvalds ruotsalaisen.

Tällä ohjeella pitäisi mennä ykköset ja nollat oikein sekä tuo maailman vaikein numero - eli kasi.

Kuka on paras ehdokas?

Tämä kirjoitus sai lähtölaukauksen Juha Vuorisen Vuorissaarnasta, jossa Vuoristo käsitteli eri ehdokkaat läpi tähtikartan kautta. Astrologian mukaan Tuula Haataisen kanssa saman tähtikartan omaavat olisivat ihan hirveitä panemaan. Niin juuri - panemaan. Tässä kohdin vedin itse automaattikahvin väärään kurkkuun.

Tuo kriteeri on kyllä toiminut ennenkin. Ilkka Kanerva oli hommassa jopa niin hyvä, että pani itsensä ministerinpallilta ja esimerkiksi legendaarinen JFK kunnostautui myös näissä hommissa menestyksellä - jos nyt vähän muuallakin.

Sauli Niinistö kärsi näissä vaaleissa arpaonnessa ensimmäisen tappion. Sale sai numerokseen kasin, joka on tunnetusti vaikein numero piirtää lappuun. Linttaan piirrettyjä kaseja menee epäilemättä tälläkin kertaa hylkyyn enemmän kuin muita numeroita ja saattaapa joku vaihtaa koko ehdokasta, kun ei uskalla riskeerata äänensä menemistä hukkaan.

Toisaalta taas tämä valtakunnan rullaluistelija saa tasoitusta sillä, että on jaksanut kokeilla kyseistä pätkätyötä jo yhden kauden verran. Vanhan sanonnan mukaanhan "tuttu paha on parempi kuin tuntematon hyvä". Salesta tehtiinkin näihin kisoihin voittaja jo ennen kuin koko vaaleja aloitettiin. Mieleen hiipi väkisin sama ilmiö, joka on idästä tuttu. Venäjällähän vaalituloksen varmistumista estää ainoastaan se, suostuuko tsaari Putin enää ehdolle. Ja tähän saakka on suostunut.

Urheilumaailmassa sanotaan, että kisaan ei kannata lähteä, jos ei usko omaan voittoonsa. Tämän vuoksi ihmettelen joka kerta sitä, miksi suomenruotsalaiset laittavat ehdokkaan listoille. Lillanin vaalikakkosesta on sen verran aikaa, ettei sitä enää kannata muistella (sanoo sen kansan edustaja, jonka maanmiehet tekivät elokuvan jääkiekon ensimmäisestä maailmanmestaruudesta 23 vuoden takaa...). Tai Merja Kyllönen - puoliväkisin ehdolle väännetty kandidaatti, jotta vasemmistollakin ois joku. Uskooko hän oikeasti pääsevänsä edes kakkoskierrokselle? Mutta toisaalta, pelataanhan Suomessa jalkapalloakin...

Vuorissaarnan jälkeen en koskaan katso Tuula Haataista enää samalla tavalla. Vieressä politiikan juhamieto.

Annetaanhan sitä säälistäkin....

Ja kyllä kriteeri ehdokkaan valinnalle voi olla sääliäänen antaminen. Tosin siihen ehdokkaita on enemmän kuin yksi. Voisiko sääliääni mennä Paavo Väyryselle? Keminmaan valtias on kuin politiikan Putouksen ikuinen hahmo, eduskunnan harjakainen, joka tunnetaan Suomessa jo neljännessä polvessa. Mies on neljättä kertaa ehdolla presidentiksi ja tällä kertaa pelkkä ehdokkaaksi pääseminen meni rimaa hipoen. Entä sitten vaalit?

Tuskin Mäntyniemen ovi tälläkään kertaa Paavolle aukeaa, mutta maine kasvaa varmasti. Muistetaanhan Juha Mietokin hopeastaan.

Mutta sääliääni voi mennä melkein kenelle tahansa muullekin. Laura Huhtasaari joutuu aina ottamaan väittelyissä bitch-roolin. Ei varmaan ole kiva yksin puolustaa rajoja suvaitsevaisuutta ja monimuotoista maailmaa vastaan. Eikä varmaan ole kiva, että lehdissä heitetään lokaa. Suhteessa Huhtasaari on saanut varmaan eniten kuraa näissä vaaleissa, vaikka Suomessa kurakin on vielä kesyä isompiin maihin verrattuna - onneksi!

Rajat kiinni ja "pelkkä mies ikeasta"

Ja kyllä Matti Vanhasellekin yksi sääliääni olisi paikallaan. Mies luuli jo pääsevänsä politiikan unholaan ja kävelemään Ikean käytäviä täysin nobodynä, mutta jostain olkapäältä alkoi piru kuiskia, että lautakasat piiloon ja kerran vielä Masa!

Mutta sääliääni voisi mennä Saulillekin. Ajatelkaa, jos mies valitaan presidentiksi, niin ensi vuonna saa paskapyykkiä pestä sekä kotona että töissä - ainoastaan sillä erotuksella, että töissä kädet likaantuu pahemmin. Tuossakin olisi melkein sääliäänen paikka.

Väitelläänpä

Tosikot valitsevat ehdokkaansa tarkan ennakkotyön perusteella. Katsotaan väittelyitä, luetaan lehtijuttuja ja tutustutaan ennakkoon kunkin ehdokkaan mielipiteisiin.

Vaaliväittelyistä on tullut populistista roskaa. Vikaa on sekä puhujissa että kysyjissä. Kun suurin osa ehdokkaista on syntynyt ja kasvanut Neuvostoliiton ja pitkien puheiden aikakaudella, voi olla vaikeaa tajuta, että nykyiselle Twitter-sukupolvelle pitää puhua 160 merkin mittaisilla ajatuksilla. Yleensä väittelyssä Paavo Väyrynen ehtii sanoa päivää, kun puheenjohtaja on siirtänyt puheenvuoron jo kolme kertaa eteenpäin.

Toisaalta taas puheenjohtajilta tuntuu puuttuvan halu kuulla ehdokkaiden mielipiteet. Puheenjohtajat, kanavasta riippumatta, hakevat väittelyiden kautta itselleen gloriaa ja kuvittelevat ilmeisesti itse olevansa yhtenä tähtenä muiden joukossa. Vaaliväittelyiden lopputulos on sekalainen kokofonia, jossa jokainen puhuu toisensa päälle ja lopputuloksena ei edes löydy se oma ehdokas, vaan jäljelle jää infernaalinen päänsärky. Samaa huutoa saa lapsiperheessä kuulla ilman väittelyitäkin.

Illalla nähdään, oliko Salen voitto pelkkä ilmoitusasia, kuten naapurin Vladimirilla.

Vaalikahvit ja tulosilta

Kuten edellä nähtiin, niin jokainen valitkoon ehdokkaansa omilla kriteereillään. Ehdokkaita on juuri sen takia vähän useampia, että olisi mistä valita. Meillä kotona vaalipäivä jatkuu äänestyksen jälkeen vaalikahveilla ja sen jälkeen illalla odotellaan tuloksia. Nykyisissä vaaleissa hyvää on se, että tulokset saadaan nopeasti. Samoin ehdokkaiden haastattelut ja tunnelmat on kuvattu tiiviissä paketissa välittömästi tulosten julkistamisen jälkeen.

Vaalit ovatkin eräänlaista urheilua, jossa lähes rehellisesti kamppaillaan henkilö henkilöä vastaan ja voittajasta ei lopulta ole epäselvyyttä. Ja tähän vielä päälle eräänlainen vedonlyönnin fiilis, kun pelissä on jokaisella oma ehdokas. Itse ainakin odotan aina sitä, miten minun valinnalleni käy - olipa ehdokas sitten panohenkilöitä tai sääliäänen saaja.

Käykää kaikki äänestämässä ja toteuttakaa kansalaisoikeuttanne - ja velvollisuuttanne!