Vapaaillat ennen - ja nyt

Uusioperheemme kvintetin jäsenet ulostivat itsensä yksi kerrallaan kotoa lauantaiaamuna ja huomasin olevani kotona ihan yksin. Kuuntelin hämmästyneenä ympäröivää hiljaisuutta. Luulisi, että sillä huudolla, joka meidän perheestä parhaimmillaan lähtee, seinät kaikuisivat vähintään pari päivää sen jälkeen, kun viimeinen on lopettanut puhumisen. Mutta ei - jokainen seinä vaikeni kuin muuri.

Nojasin nojatuolissa taaksepäin. Ensin olin hieman tilanteesta hämilläni. Sitten huulille hiipi vieno hymy. Minulla olisi käytettävissä kokonainen päivä ja koko talo itselläni. Ja sen mukana täysi vapaus tehdä lähes mitä vain (lain ja avioliittosopimuksen sallimissa rajoissa luonnollisesti).

Siis kokonaiseen päivään ei jokaisesta makuuhuoneesta kuuluisi toinen toistaan paskempaa musiikkia. Lattialla ei tarvitse varoa astuvansa leluista rakennettuihin jalkaväkimiinoihin, joiden sisältämät legopalikat työntyvät suoraan jalkapohjasta läpi tai pikkuautojen muodostamiin liukumiinoihin, jotka johtavat minun ikäisellä helposti venähtäneisiin nivelsiteisiin tai kallonmurtumaan.

Kun oikein tarkkaan kuunteli, niin kuuli tärkeimmän. Missään ei kuulunut pyykkikoneen laulua tai astianpesukoneen aariaa, joka kertoisi, että sinun on noustava sohvalta ripustamaan pyykkejä juuri silloin, kun raskaat silmäluomet haluaisivat peittää valvovan maailman. Tänään ei pyykkikone pyöri ja ruuankin syön pahvilautasilta.

Nautin hiljaisuudesta pienen...tai saattoi siinä mennä pidempikin hetki. Mietin, mitä kaikkea vapaapäiväni pitäisi sisällään ja lopputulos yllätti. Keski-ikäisen vapaapäivä on kovin erilainen kuin kolmekymppisen....saatikka sitten parikymppisen.

Näin ovat vapaapäivät muuttuneet.

Toni 20 vuotta - teenage years

Kun Toni 20 vuotta jätettiin yksin kotiin, niin missio oli valmis jo viikkoa ennen. Tärkeintä olivat kaverit ja mökäöljy, jota suomalaisissa panimoissa pannaan tynnyritolkulla. Kun kännyköitä ei ollut, niin kaverien keskuudessa heitettiin viidakkorumpu soimaan. Illalla on bileet - tuokaa bisseä ja itsenne.

Parikymppisinä illat aloitettiin kuin suutarien kengänteko - eli otettiin kunnon pohjat. Porukalla kokoonnuttiin bilepaikkaan lauantaisin kuuden jälkeen. Rappukäytävien seinät kaikuivat iloisesti kilisevien kassien nuoteista ja illalla porukka loi itse oman ohjelmansa. Jos en ihan väärin muista, niin kukaan ei illan aikana tuijottanut kännykän näyttöä (koska kännykkää ei ollut), eikä illan aikana otettu yhtään duckface-selfietä (koska maailma ei tuntenut selfietä eikä edes duckfacea). Ja miettikää - silti oli hauskaa!!

Siitä sitten viimeistään kymmenen aikaan kaupungille sillä vehkeellä, mikä kullakin oli - toisinaan pyörällä ja toisinaan taksilla. Rahatilanne yleensä viittoi ensimmäisen, lihasvoimalla kulkevan, vehkeen käyttöön. Kaupungilla iltaa vietettiin pubityyppisessä ratkaisussa (Bing! Joensuulaiset ja Kultapääsky) ja siitä sitten enemmän yökerhoa muistuttavaan juottolaan, kunnes kello kuin huomaamatta pärähti neljään, jolloin sikaniskainen portieeri pyysi enemmän tai vähemmän ystävällisesti (häädettävän kunnosta riippuen) poistumaan kotiin nukkumaan.

Sunnuntaiaamuna sitä sitten keräiltiin kilpaa taskusta kolikoita ja hataria muistinkappaleita, että missäs oli oltu, kenen kanssa ja ennen kaikkea millä helvetin ilveellä olen löytänyt tieni takaisin kotiin!! Voin muuten sanoa, että noina vuosina oli Luoja aika monta kertaa mukana, kun kaupungilta on pyöräilty promillevälillä 1-3 ‰ - ja ilman kypärää, turvavyötä, valoja tai muita 2000-luvun keksintöjä. Lapset - ei ikinä noin!!

Meidän nuoruudessa (eipä kuulosta kovin vanhalta ei...) ei sitten ollut instoja, faceja, snäppejä tai muita teknisiä tallentimia, joiden kautta edellisen illan tapahtumat olisi tallennettu ikuisiksi ajoiksi. Silloin vielä tietoa välitettiin ihan kuin esi-isät kuunaan - ihmiseltä ihmiselle ja suusta suuhun. Toki tuo viestintätapa synnytti legendoja ja suuria tarinoita - mutta tuskin se Kalevalakaan ihan totta on.

Illan missio - vetää nuppi turvoksiin ja lompakko kuivaksi.

Illan strategia - pohjat-pubi-klubi ja neljältä kotiin.

Toni 30 vuotta - semisti aikuinen

Toni on kasvanut kymmenellä vuodella ja on omasta mielestään aikuinen. Mielessä siintää kultainen keski-ikä, sillä onhan pankista otettu jo asuntolainaa ja farkkua löytyy muualtakin kuin vaatekaapista - nimittäin parkkipaikalta. Ja taas koittaa se ilta, kun paikkavartiointi pettää, mies jätetään vaille hoitoa ja hän saa itse päättää, miten tuon rajoitetun koevapauden haluaa käyttää.

Pois ovat jääneet pohjat ja yökerhot. Kaukana on usvainen humalaisten maailma, jossa älyllisen tekemisen tallentaminen katkaistiin kemiallisesti puolenyön jälkeen. Nyt ollaan aikuisia, eikä örvelletä.

Illanvietto alkoi sillä, että soitettiin parille valitulle kaverille. Ajatuksena oli tehdä tasokasta gourmet-ruokaa, katsella ehkä elokuvia ja juoda ruuan kanssa hyviä juomia. Keskiolutpullojen kilinä oli vaihdettu hienostuneempaan punaviiniin, josta (omasta mielestä) keskusteltiin älykkäästi. Koko Suomi oli tuolloin punaviinin värjäämä ja jokaisen itseriittoisen jupinalun oli osattava erottaa Chile Espanjasta muuallakin kuin peruskoulun kartastossa. Me, jotka emme nuorena tienneet viinirypäleiden olevan olemassakaan, keskustelimme sisäfileen tuoksuisessa keittiössä siitä, onko se Merlot sittenkin parempi kaveri kotimaiselle naudanlihalle kuin "Cab".

Ruuan päälle siemaistiin vielä pari lasi konjakkia. Tislemehu lämmitti mukavasti nielua (sillä vielä ei maha ollut siinä kunnossa, että konjakkia nautittiin kilpaa Samarinin kanssa) ja olotila oli koko kaveriporukalla veljellisen humalainen. Saattoipa siinä kosteiden silmäkulmien takaa lurahtaa ilmoille jopa pari juomalaulua - mahdollisesti Topi Sorsakosken tuotannosta.

Baarin sijaan suunnattiin yläkertaan saunaan. Sielläkään ei vedelty pullosta mitään Karjalaa, vaan oluet oli tehty jossain Tsekissä tai Tanskassa. Pyyhkeet oli kiedottu alkavien kaljamahojen ympärille ja kulmia kurtistellen herrasmiehet miettivät, onko oluen lämpötila sopiva "just eikä melkein".

Ainoa, mikä ei ole kymmeneen vuoteen vaihtunut, ovat jutut. Edelleen miehiä kiinnostivat naiset ja autot. Ja jos on talvisaika, niin aina oli sopivaa keskustella hieman lätkästä. Mutta pääasiassa pysyttiin näin aikuisenakin älyllisten juttujen alapuolella ja juttujen taso lähentelee pitkin iltaa absoluuttista nollapistettä.

Loppuillasta taksi nouti herrasmiehet pois ajaen heidät kotiin. Jos oltiin oikein villejä, niin vetäydyttiin jossain vaiheessa iltaa vielä pubiin naukkailemaan hyvälaatuiset viski-olut-yhdistelmät, joiden kylkeen imaistiin sikarit suoraan humidorista. Olihan Suomi silloin sentään vielä Suomi, jossa baarit tuoksuivat oluen, savun ja humalaisten ihmisten sekoitukselle ja sisällä sai itseään (ja muita) savustaa mielensä mukaan ilman terveysfasistien kapinointia.

Seuraavana aamuna ei krapulaa juuri podettu, mutta ensimmäisiin kännyköihin kilahtelivat tekstiviestit kiittäen mukavasta illasta, joka otettaisiin heti uusiksi, kun joku saisi aikaan järjestää kokoontumisen.

Illan missio - käykö sisäfileen kanssa chileläinen vai espanjalainen punaviini?

Illan strategia - luodaan ilta, josta puhutaan vielä viikonkin päästä.

Toni 40 vuotta - selkeästi keski-ikäinen

Tänään, kun saan koko päivän vapaaksi, aion elää tylsää elämää. Heti aamusta hoidan itselleni ruokaa, juomaa ja herkkuja niin, ettei koko päivään tarvitse taatusti poistua mihinkään. Puhelimella en aio kertoa kenellekään (paitsi tämän blogin tuhansille lukijoille), että olen yksin. Nautin siitä, ettei minun tarvitse sosiaalistella kenenkään kanssa tai järjestää kenellekään ruokaa, juomista, saunaa tai mitään muutakaan aktiviteettia. Ja vika ei ole muissa ihmisissä, vaan siinä, että kokemani rauha on niin ainutkertaista, että siitä täytyy ottaa kaikki ilo irti.

Ruokavalio koostuu pääasiassa niistä ruuista, joita muut perheessä eivät tykkää syödä JA joita voi valmistaa näkemättä minkään näköistä vaivaa. Käytännössä voin paljastaa, että syön yleensä ryynimakkaraa ja ranskalaisia...jos niitäkään.

Heti aamusta sallin itselleni lasin punaviiniä. Sen nautin sen kunniaksi, että yleisen käsityksen mukaan on sopimatonta juopotella heti aamusta ja tämä olkoon siis minun hetkeni kapinallisena. Yhtä lasia enempää en voi ottaa, koska a) maha ei kestä enempää ja b) jos meinaan lukea, niin toisen lasin jälkeen silmät pomppivat tekstillä niin paljon, ettei lukemisesta tule mitään ja c) toisen lasin jälkeen veisi jo nukkumatti minut päiväunille, jolloin päivästä valuu viltin alla liian suuri osa.

Seuraavaksi otan käteeni kirjan. Olen jo edellisellä viikolla haalinut kirjastosta pari kolme kirjaa. Valikoimaan täytyy olla sen vuoksi enemmän, että aina ei voi tietää, minkä tyyppisen tekstin lukeminen sytyttää. Nytkin tuolilla odottaa yksi urheiluelämänkerta, yksi Ulrike Meinhofista kertova kirja (70-luvun euroterroristi) ja viimeisenä on Jaakko Tepon elämänkerta, jota luen kirjoittajan (Antti Heikkinen) ansiosta. Joku noista kolmesta joka tapauksessa ottaa tartunnan.

Ja viimeinen puuttuva osanen on musiikki. Seuraa suuri paljastus omasta pimeästä puolestani. Kun olen yksin, niin kuuntelen monesti oopperaa (koska sitä ei perheessämme siedä kukaan muu). Yleensä valitsen joko Wagnerin lentävän hollantilaisen tai sitten Aidan - sen version, jossa laulaa Luciano Pavarotti. Kun porukka on pois, niin luukutan oopperaa sillä volyymilla, että varmaan siitä osansa saavat myös naapurit (toivottavasti muuten ovat Pavarottin ystäviä!). En siis todellakaan ole mikään oopperan asiantuntija, mutta lukemisen taustalle sopii kaunis musiikki, joka ei häiritse ajatuksia.

Hihittelen hieman punaviinipöllyssä - luen ja nautin siitä, että elämä on yksinkertaista. Luultavasti käyn päiväunille puolenpäivän jälkeen ja illalla lämmitän itselleni saunan, jossa kuuntelen vuorostaan Rollareiden "Havana Moon" livetaltiointia. Uskokaa kerettiläiset, kun sanon - Rollarit ja suomalainen sauna ovat aivan lyömätön kombo!

Jos vanhat (tai vähintään keski-ikäiset) merkit pitävät paikkansa, niin saunan jälkeen nautitut valikoidut saunaoluet (ihan perinteistä ruokakaupan Iisalmelaista valikoimaa, jossa on sen vanhan armeijan miehen kuva) saavat unen silmään jo kymmenen jälkeen. Minun tapauksessa vielä nukahdan sohvalle huonoon asentoon, josta saan seuraavaksi päiväksi päänsäryn (siis sen saman, joka ennen hommattiin kallilla rahalla yökerhosta), jota sitten parantelen sunnuntaiaamun.

Ja jos sunnuntaiaamuna ei vielä kotona näy ketään, niin käännän poikkeuksellisesti kanavan kello kahdeksan ykköselle ja katselen sohvalla viltin alta Avaraa luontoa. Siitä tulee jotenkin kivasti oma lapsuus mieleen.

Illan missio - anna aikaa itselle ja tee sitä, mitä et normaalisti voi.

Illan strategia - aikaisin ylös, aikaisin nukkumaan. Älä nukahda sohvalle!

 

Hyvää viikonloppua ystävät!