Viisi varmaa tapaa olla tunnistettava keskari

1) Vihaat musiikkia, jota lapsesi kuuntelee

Sukupolvien välillä on aina ollut ja tulee olemaan musiikkikuilu. Itse kuuntelen musiikkia verrattain paljon. Pääsääntöinen lähteeni on Spotify, jonka jaan perheen teini-ikäisen  tyttären kanssa. Tästä yleensä seuraa se, että juuri, kun olen keskittynyt kuuntelemaan jotain hyvää levyä kuulokkeista, niin musiikki katkeaa ja puhelimeen tulee viesti "Spotify tauotettu, käytössä muualla". Tämän jälkeen alkaa viestien vaihto, jossa koetetaan selvittää Spotifyn omistajuutta ja käytön rajoja ja koko riita päätyy aina uhkaukseen siitä, että vaihdan salasanan ja otan koko käyttöoikeuden sovellukseen pois (mitä en koskaan tee, koska olen aika tyytyväinen, että lapset kuuntelevat musiikkia - vaikka vähän paskempaakin).

Pahoittelut poikkeamasta....

Siis joudun pakosti seuraamaan sivusta koko teinirykmentin musiikkimakua, joka vyöryy huoneista melusaasteena olohuoneen puolelle. Ja nyt olen huomannut, että teinit ovat siirtyneet sellaiseen musiikkiin, jota en yksinkertaisesti ymmärrä. Olen kuitenkin isääni viisaampi ja jätän yleensä kommentit esittämättä. Muistissani on valitettavan hyvin, millaiset kommentit sain omalta isältäni, kun kuuntelin talon ainoilla stereioilla WASP:ia, KISSiä, Iron Maidenia ja muita kuolemattomia kasarihevi-klassikoita. Eipä kuunneltu isäni kanssa samoja biisejä ei...

Ilmeinen sukupolvien jatkumo siis on se, että jokainen sukupolvi luo oman musiikkimakunsa ja edellisen sukupolven ei kuulukaan ymmärtää omien lastensa musiikkia. En minäkään ennen Beatlesiä ymmärtänyt....

2) Olet aina yhden sovelluksen jäljessä

Sosiaalinen elämä on siirtynyt pois fyysisestä kontaktista kohti virtuaalimaailmaa. Ihmiset toteuttavat itseään ja tapaavat toisiaan enemmän somen puolella kuin tapaamalla naamatusten toisiaan. Meille ovikelloa tutumpi ääni on viestin tai facebook-kommentin kilahdus. Itse asiassa jopa niin, että jos ovikello soi, niin kaikki katsovat hämmästyneenä toisiaan kysyen, kenen puhelimessa on uusi viestiääni ja kun todetaan, että ääni tulee ovikellosta, niin kukaan ei vaivaudu avaamaan, koska todennäköisimmin oven takana on joko jehovan todistaja tai kulkukauppias, eikä kumpikaan kuulu face-tuttaviin.

Sosiaalinen media kulkee aalloissa. Kärkiaallossa menevät aina ne sovellukset, jotka ovat kulloinkin pop. Noiden sovellusten käyttäjiä ovat yleensä ne, jotka ovat jotain tai haluavat olla jotain. Puhutaan nuorista ihmistä, jotka hakevat tunnettuvuutta ja näkyvyyttä eli käytännössä seuraajia ja klikkejä. Tällä hetkellä kuumimpia ovat snapchat, instagram ja whatsapp.

Kakkosaallossa tulevat sitten ne sovellukset ja some-maailmat, jotka vielä jokin aika sitten olivat jotain, mutta jotka "mutsit ja faijat löysivät". Vielä vaikkapa vuosi sitten Facebook oli nuorten keskuudessa kova sana, mutta isät ja äidit kömpivät perässä teinien kanssa samaan sovellukseen ja alkoivat a) kommentoida teinien postauksia ja b) julkaisivat omia noloja kuviaan tai mikä pahinta c) pyysivät teinin kavereita omiksi kavereikseen, niin joukkopako keskareiden valtaamasta sovelluksesta alkoi. Seuraavana teinit siirtyivätkin instagramiin ja luulivat olevansa turvassa. Nyt kun seuraan instaan liittyjiä, niin seurueeseen kuuluvat juuri mutsit ja faijat eli kohta instan päivät teinien maailmana ovat luetut.

Faktahan on se, että jos tietäisit, millä uudella tavalla teinit haluavat tuottaa sisältöä some-maailmassa vuoden päästä, olisit varmasti miljonääri. Kun nuo kaksi aaltoa ovat pyyhkineet sovelluksen yli, niin sen käyttäjämäärä ja sitä kautta mainosarvo ovat sellaisia, että eläkepäivät ovat turvatut.

3) Pukeutumisesi on kritiikitöntä

Mukavuus ennen kaikkea! Kun saavuttaa turvallisen keski-iän, niin pukeutumisen pääsääntö on mukavuus ja toimivuus. Talvella pukeudutaan lämpimästi ja turvataan kehon lämmönsaanti. Viis siitä, että vaatteet eivät ehkä näytä hyvältä tai ole kovinkaan hip ja pop, kunha vilu ei yllätä ja niska ei kärsi vedosta.

Pukeutumiseen pätee kyllä sama sääntö kuin musiikkiin. Vanhempien ei kuulu ymmärtää lastensa pukeutumista, eikä - herra paratkoon - ainakaan alkaa matkia sitä. Itse ihmettelin nuorena isäni silmäkulmien kurtistamista, kun leikkasin itse farkkuihin reiät polviin ja kuljin lenkkarinnauhat auki hiihtäen. Nyt kun nuorison muoti on jälleen kiertänyt ympyrän ja rei'itetyt farkut ovat tehneet onnistuneen paluun, niin huomaan tuon kulmien kurtistuksen periytyneen ja myös kiertäneen yhden ympyrän.

Kuljen myös estoitta ihmisten ilmoilla crockseissa tai tuulipuvussa ja talvella pidän kovilla pakkasilla karvahattua. Nolojen keski-ikäisten vaatteiden listahan on käytännössä loputon. En omaa minkäänlaista itsekriittistä asennetta omia vaatteitani kohtaan - ja täytyy tunnustaa, että tunne on vapauttava. Jossain vaiheessa sitä vaan lakkaa miettimästä, mitä muut ajattelevat.

4) Suhde koulutukseen ja työntekoon

Me 70-lukulaiset uskomme vielä yksilinjaiseen koulutus-työura-putkeen, jossa tavoitteena on mahdollisimman pitkä ura samassa työpaikassa ja se, että koulu, jonka kerran kävimme, olisi se lopullinen. Itse olen siinä mielessä ollut onnellisessa asemassa, että olen noin kaksikymmentävuotisen urani aikana ollut käytännössä kahden eri työnantajan palvelukseessa ja molemmissa melko pysyvällä kiinnityksellä. Pidän tätä asiana, josta olen tavallaan ylpeä.

Olen kerran saanut potkut ja tunne ei ollut mitenkään mieltä ylentävä (jos nyt ei maatakaatavakaan, koska olin jo melko tympääntynyt työhön, jolla ei ollut minulle merkitystä). Mutta kun mietin asiaa ympäristön näkökulmasta, niin olin tavallaan nolostunut siitä, että jouduin ulos vakituisesta työpaikasta.

Vasta viime vuosina olen ajatellut uudelleenkouluttautumista omaehtoisesti. Eli olen nyt pystynyt tunnustamaan itselleni, että valinta, jonka tein kaksikymmentä vuotta sitten ei ollutkaan lopullinen totuus, vaan maailmassa olisi muitakin vaihtoehtoja.

Kun seuraan niitä, joita ei keski-ikäisiksi lasketa, on suhde työhön ja koulutukseen toisenlainen. Elämä nähdään monilinjaisena eri mahdollisuuksien verkostona, jossa kouluttaudutaan silloin, kun halutaan oppia uutta tai vaihtaa maisemaa. Elämässä ollaan rinnakkain koulussa ja työelämässä ja koetaan löytää koko ajan jotain uutta. Lähtökohtana niin kouluttautumisessa kuin työelämässäkin on  seurata omia haaveita ja toteuttaa itseään. Työtä ollaan valmiita vaihtamaan parempaan koko ajan ja jatkuvasti myös seurataan työmarkkinoita ja markkinoidaan myös itseä ja osaamista (esim. Linkedinnissä). Työsuhteet eivät enää tähtääkään siihen, että joskus saadaan palkkioloma 20 vuoden työurasta, vaan tähtäys on enemmän elämyksissä ja siinä, millaiseksi työ koetaan. Väitän tämän tuovan haasteita myös työnantajille. Työntekijän luottamus ja halu työskennellä firmalle on ansaittava ja on myös kyettävä tarjoamaan työelämälle haasteita ja unelmia. Ja mikä parasta, se kannustin ei enää ole kokonaan rahalla mitattava, vaan enemmänkin sisällöllä.

5) Suhde alkoholiin ja päihteisiin

http://www.hs.fi/kotimaa/a1454295355291

Tutkimuksissa on todettu, että nuorten suhde alkoholiin ja tupakkaan on muuttunut. Perinteinen kännittely kaupungilla on nuorten keskuudessa vähentynyt ja tupakointi on muuttunut enemmän pienen porukan huviksi, joka myös yhteiskunnan toimesta on karsinoitu melko tehokkaasti.

Omat kokemukseni ovat samansuuntaiset. Nuoriso ei teini-iässä tunnu hakeutuvan kylille pussikalja-seurueissa, vaan ajanvietteet ovat toisenlaiset. Perusnuori ei ryyppää eikä polta, mutta harrastaa liikuntaa. Suhde alkoholiin on onneksi keventynyt myös asenteissa. Juomista ei enää ihannoida, eikä sitä porukkaa, joka pussikaljojen kanssa heiluu, pidetä kovinkaan kovana, vaan enemmän säälittävänä.

Toinen totuus on sitten se, että myös erot eri lähtökohdista tulevien nuorten välillä kasvavat. Ennen se porukka, joka kulki juomassa kaupungilla, saattoi tulla monenlaisista lähtökohdista. Joukossa oli normaaleiden ja epänormaaleiden perheiden lapsia ja jos poliisi joutui kuskaamaan humalaisen teinin kotiin, ei tiennyt tuleeko ovella vastaan kaupunginjohtaja vai arkki-alkoholisti. Nyt taas ryyppäävässä teinijoukossa näkyy ylisukupolven menevä syrjäytyminen. Käytännössä siis ne, joilla menee muutenkin huonosti (koulu, rahatilanne, työttömyys jne.), ovat myös nuorison juomisessa yliedustettuna. Tässä en uskalla tehdä yleistystä, vaan puhua vain omasta kokemuksesta. Kun omilta teineiltä kyselee, että ketkä siellä kaupungilla pämppäävät, niin vastaus on se, että ne, joiden isät ja äidit ovat siellä myös.

Syytä tähän en tiedä, enkä ole keksinyt selitystä. Mutta muutoksesta olen iloinen ja toivon, että tuo sama asenne jatkuisi myös siihen aikaan, kun nuoriso lentää omilleen ja alkaa hallita kokonaan omaa elämäänsä.

Summa summarun - jos olet facebookia käyttävä, crockseissa ja tuulipuvussa kulkeva kuukausipalkkainen humalainen, joka kuuntelee Iron Maidenia, niin olet todennäköisesti keski-ikäinen.