Vuoden paras viikko - ja onnenhousut

Ajatuksena oli jättää tällä viikolla kirjoitushommat väliin ja ottaa pieni hengähdystauko omista ajatuksista. Syksy on ollut vähän pitkänpuoleinen ja kun luin omia tekstejäni, niin sieltä paistoi, että synkempään suuntaan kääntyy tuo mielikin.

Mutta kuin ihmeen kaupalla vuoden paras viikko osuikin tähän marraskuun loppuun. Varmaan se oli joku Luojan palkkio siitä, että tänä syksynä olen niellyt kiltisti kalaöljykapseleiden lisäksi tämän suomalaisen kylmä-pimeä-märkä -luonnonyhdisteen, jonka annos on tuplattu, kuten Nicke Lignellin Vitaeprot. Kun narisematta tyytyy kohtaloonsa, niin saa palkkionsa.

Kohti uutta

Olen jo jonkin aikaa ollut elämässäni sellaisessa vaiheessa, että tarvitsen uutta suuntaa. Etenkin työelämän suhteen on tunne, että on tullut talsittua samaa kehää jo riittävän kauan ja olisi kiva löytää jotain muuta. Ja olenkin aika aktiivisesti etsinyt paikkoja ja heittänyt nykytermein verkkoja vesille eri suuntiin. Mutta koska vienoinen talouden alavire ja koska Etelä-Karjala, niin heikkoa tuntuu tarjonta olevan. Jos olisi suuntaamassa isommille vesille kalastamaan, niin saalistakin löytyisi helpommin.

Nyt kuitenkin sain kutsun lupaavalta vaikuttavaan paikkaan ja ei kun pukua päälle (no en sentään, mutta siistimpi takki ja eräät merkitykselliset housut) ja haastatteluun. Vastassa oli yritystä pyörittävä iloinen ja hymyilevä kaksikko ja edessä reipaspuheinen parituntinen. Jo haastattelussa tuli fiilis, että kemiat pelaa molempien vastapelaajien kanssa ja jutut menee vähän kummallisen hyvin yksiin. Pintaan hiipi tunne, että josko tästä....

Haastiksen lopuksi kysäisin, että milloinkas tässä edetään ja vastauksena tuli,että katellaan jatkoja tuossa joulukuun puolella. En ihmetellyt haastateltavien paljoutta, koska hyville paikoille on tunnetusti tunkua ja markkinoilla on nyt vapaita osaajia pilvin pimein. Hyvillä mielin ajelin kuitenkin kotiin, koska jo pelkkä onnistumisen fiilis haastattelussa nosti itsetuntoa aivan uusiin lukemiin. Todennäköisesti sillä fiiliksellä olisin ratkaissut iltapäivän aikana vielä Darfurin nälänhädän, Pohjois-Korean noottikriisin ja Perussuomalaisten identiteettikriisin ilman apuvoimia.

Iltapäivällä puhelin soi ja aamuinen toimitusjohtaja soitteli kysellen haastattelun fiiliksiä. Siinä sitten juteltiin aikamme ja sain yllättäen kuulla, että paikka olisi minun. Melkein varmistelin, että olinko kuullut oikein, mutta niin tarkasti toimitusjohtaja tulevaisuuttani maalasi, että pakko oli uskoa. Nyt olisi siis uudet kuviot edessä.

Kuinkas me tästä nyt sit jatketaan?

Alkueuforian jälkeen päälle iskee pieni pelko. Mihis hittoon sitä on päänsä onnistunut nyt laittamaan ja selviääkö sitä oman turvallisen kotipesän ulkopuolella? Varmaan tuttuja fiiliksiä kaikille vaihtajille. Työelämäni on ollut vaihtelevaa, mutta kovasti se on pyörinyt yhden asian ympärillä. Ja vaikka tehtävät, ja jopa yritys, on vaihtunut useampaan kertaan, niin focus on ollut aika pienessä ringissä. Ja nyt siitä ei jää jäljelle mitään turvallista ja tuttua, kun hyppään trendikkäästi "out of the box". Kovin oudolta tuntuu hypätä myös arvostetusta asiantuntijasta noviisiksi piällysmieheksi.

Hieman jännitystä pukkasi iholle, kun soittelin nykyiselle esihenkilölleni (pitää olla poliiittisesti korrekti näissäkin jutuissa) ja kerroin, että myrskyinen, mutta menestyksekäs suhteemme päättyy näin äkkiä satamasta lähdön jälkeen. Vastaani sain kuitenkin vilpittömät onnittelut ja ymmärtäväisen asennoitumisen muutokseen. Tästä koko työsuhteen prosessista tulen varmasti kirjoittamaan myös toisaalla.

On hirvittävä merkitys, että myös työsuhteen jälkimarkkinointi hoidetaan siististi. Tällöin talosta poislähteneet työntekijät vievät mennessään positiivista viestiä entisestä työnantajasta. Se puolestaan tuo parhaimillaan kauppaa myös takaisinpäin. Myös poistuva resurssi on ajateltava kasana käyntikortteja, jotka vievät mennessään aina jotain viestiä. On esimiesten harteilla, millaista viestiä firmoista ulos viedään.

Kun asiat oli saatu sovittua, alkoi vimmattu tehtävien järjestely. Nyt täytyy kolmeen viikkoon saada maailma valmiksi (ja itse ajattelin, että aikaa olisi ainakin kesään). Eli jalan on nyt noustava vähän ripeämmin. Kompensaatioksi sentään tuleva firma sanoi, että hyppään suunnilleen liikkuvaan junaan yhdeksi rattaaksi, jolla on töitä ainakin kahden käsiparin edestä. Ja perehdytys tehtävään saadaan aikaan siinä samassa liikkuvassa junassa. No tuo nyt on sentään tuttua.

Erään kerran, kun aloitin uuden tehtävän, niin ei ollut edes työhuonetta, kalusteista puhumattakaan. Ensimmäiset päivät sitten haalin varastosta kaikenmaailman tarvekaluja ja varastelin työkavereiden pöydiltä nitojat ja rei'ittäjät (tää oli vahvasti ennen digitoimistoja). Asteen verran hymyilyttää Linkedin-postaukset, joissa on kuvattuna uuden työntekijän tervetuliaispöytiä, jossa on nätisti pöydälle aseteltu riviin työkalut, vähän pr-kamaa ja kirje, jossa toivotetaan uusi tyyppi tervetulleeksi mukaan uuteen tiimiin. Kivahan tuo varmaan ois....- No toisaalta, nyt on jollain näytön paikka ;)

Miltä nyt tuntuu ja muut kliseet

Työsuhde, parisuhde, salasuhde tai mikä tahansa ihmissuhde kulkee tietyn kaaren. Siinä on alku, keskikohta ja loppu. Keskikohta muuttuu lopuksi silloin, kun tulee tarve tehdä "jotain muuta". Tuohon tarpeeseen liittyy sekä työntäviä että vetäviä syitä. Loppujen lopuksi on ihan sama, kumpia syitä on enemmän, mutta kumpiakin yleensä löytyy. Niin minunkin tapauksessa.

Olen iloinen, kun uudessa työssä odottavat täysin uudenlaiset haasteet. Tuleva työnantaja vaikuttaa alkumetrien perusteella asiansa erinomaisesti hoitavalta, innostuneelta, menestyvältä ja siltä, että siellä on tekemisen meininki. Oma asemani etulinjassa tulee varmasti olemaan monta kertaa hektinen, haasteellinen ja luultavasti välillä myös helvetillinen. Mutta sitä työelämä parhaillaan on - lujaa työtä menestyksen eteen - ja sateenkaaren päässä odottaa kultaruukku.

Vanhassa harmittavat tietenkin se, että lähden tutusta ja osaamastani työstä pois. On helppoa mennä aamuisin tekemään sitä, mitä varmasti osaa. Mutta aina se ei vaan riitä. Toisaalta taas tulee varmaan kauhea ikävä tyyppejä, joihin on tutustunut ja joiden kanssa on tottunut tekemään duunia sermi sermissä (rinta rinnan olisi mennyt taas metoo-puolelle, vaikka kyseessä onkin puhdas härkäyhteisö).

Eli kun iltaisin käyn nukkumaan, niin olo on kuin pikkupojalla, jännittää, pelottaa, odotuttaa. Noin kokonaisuutena on sellainen tästä-tulee-ihan-vitun-hyvä -fiilis. Ja päivät lasken päiviä siirtymiseen - koska uusi maailma odottaa (ja koska vanha maailma on saatava valmiiksi).

 

PS. Ne otsikossa mainitut onnenhousut. Siis huomasin tällä viikolla, että hyvät jutut tapahtuu silloin, kun minulla on jalassa yhdet tietyt housut. En tietenkään ole mitenkään taikauskoinen, mutta tämän viikon jälkeen pistin nuo housut visusti lukkojen taakse, jotta en käyttäisi niissä piilevää taikaa turhan takia loppuun - tai mikä pahempaa, altista onnenhousuja puhkikulumisen tai mekaanisen rikkoontumisen vaaraan. Minulla on nyt hallussani avain, joka johtaa menestykseen. Käytän sitä harkiten...