Peruspäivä paratiisissa.

Köröttelin töistä nelipyöräisellä siitepölykasallani kylän raittia kohti autopesua. Olin päättänyt laittaa oikein kunnolla pätäkkää palamaan tällä kertaa ja valmistautunut ostamaan sen KALLEIMMAN pesun. Ajoin riemu rinnassa, kohti autopesulan rakennusta, mutta siellä minua kohtasi suuri suru... Joku sontiainen oli menny rikkomaan vakio autopesulani! Enhän minä nyt voi toiseen autopesuun mennä! Eihän ne siellä tiedä millä ohjelmalla minun autoni on hyvä pestä ja siellä on taas uuden nimisiä pesuja ja plaaplaaplaa... Otti niin pahasti pattiin, etten edes morjestanut pesulan tutulle työtekijälle, joka epätoivoisesti koitti saada minuun kontaktin vilkuttamalla. Näin kyllä hänet, mutta olin vain niin täynnä vihaa. Hiljaa mielessäni syytin mopoautoja... Aivan varmasti joku kylän räkänokista on ajanut nakkikattilansa päin helvettiä pesuun ja katastrofi oli valmis.


Kotiin päästyäni päätin nauttia auringonpaisteesta samalla kun syön. Tein ruisleivän ja menin parvekkeelle istuskelemaan. Ehdin painaa perseeni penkkiin leipää mussuttaen, kun puhelin alkoi soida. Soittajana vieras numero. Ajattelin, että kostan tälle soittajalle sen etten saanut autoani pestyä, joten jätän vastaamatta! Päätin kuitenkin olla se tarinan hyvä tyyppi ja vastasin aurinkoisella äänellä puhelimeen. Soittaja oli hierojani. Sillä hetkellä tajusin, että varattua hieronta-aikaani oli kulunut jo 15 minuuttia. Ruisleipä putosi suusta ja alkoi hippulat vinkua, kun syöksyin etuovesta pää punaisena kiroten. Naapurin mummo oli tietenkin sillä hetkellä juuri omalle ovelleen menossa ja taisi reppana tuossa rytäkässä säikähtää, että nyt hänet tuli itse saatana maan päältä noutamaan. Ainakin sillä ilmeellä hän minua katsoi, kun kiroamiseltani päivää toivotin. Päräytin autoni käyntiin ja lähdin pihasta, kuin nappi paidasta sen jälkeen.


Hierojalle saavuttuani, pyysin anteeksi olemassaoloani kaikilta huoneessa olijoilta. Myös niiltä odottavilta asiakkailta, jotka eivät tienneet mistään mitään. Revin paitaa päältä jo eteisessä ja hieroja ohjasi minut suoraan pedille pötköttämään. Siinä sitte vitsailtiin, että "ei taida kummosia jumeja enää tuntua, kun hieronnatkin jo unohtuu, heh heh". Rivien välistä aistin kuitenkin lievää turhautumista, kun pölvästit ei osaa edes tulla sovittuun aikaan paikalle. Hieronta alkoi ja sovittiin jälleen, että hän saa lyödä niin sanotusti "kaiken peliin" ja hieroa, niin ettei jää kysyttävää, eli kovaa. Tiedätte sen hyvän fiiliksen, joka hierottaessa tulee kun et voi muuta tehdä kuin maata siinä ja antaa hierojan aukoa niitä jumeja. Siinä mietiskelet sitten, että "mitähä jännittäviä kiinnikkeitä ja kyhmyjä tällä kertaa löytyy?" Tämän loistavan euforian katkaisi kuitenkin hetken päästä valtava pakokauhun tunne, nimittäin ruisleipä suolistossani tahtoi päästää mehevän kokoisen luontoäänen. Rupesin levottomasti pyörittelemään silmiäni, kun aloin hiljaa mielessäni miettiä että "kauanko on aikaa jäljellä hierontaa? Milloin me aloitettiin? Mistähän suunnasta se minua hieroo nyt, jos vaikka pieraisenkin vahingossa? Onko sen naama minun perseeni kohdalla? Kuoleeko se jos ihan vähän vain päästän...?" Sitten päätin, että EI. Minä taistelen, kuin mies. Pieni säkkipilli alkoi soida päässä, kun soturin tavoin otin haasteen vastaan. Se oli rakkaat lukijat pitkä 25 minuuttinen... Hieronta päättyi, nousin ylös, hymyilin ja juoksin maksettuani ulos. Otsonikerroksessa on nyt reikä hierojan liikeen kohdalla.