Verilöyly

Minulla on ongelmia veren kanssa. En tarkoita mitään terveyteen liittyvää ongelmaa, vaan en kestä juurikaan nähdä sitä. Olen työpaikallani muutaman kerran hortoillut pitkin seiniä lakanan valkeana, kun olen saanut tavallista syvemmän haavan, joka vuotaa verta.


Kerran sitten olin labrassa ja tarkoitus oli antaa muutama putki verta. Ihan perus tilanne: aamu syömättä ja juomatta, piikki käteen ja muutama putki verta. Ei mennyt niinkuin elokuvissa kuitenkaan. Istahdin pienessä pelon hiessä penkille, kun naishoitaja hymyillen toivotti hyvää huomenta. Siinä sitten peittelin tärinääni ja pelon sekaisin tuntein toivotin HYVÄT HUOMENET.


Hoitaja katsoi vähän kulmien alta sellaisella "taas näitä kavereita jotka pelkää piikkejä ja kaikkea, muttei sitä kehtaa myöntää" -tyylisellä ilmeellä. Hän rupesi virittelemään putkia ja piikkejä viereeni, samalla kun purisitin jakkaraa, kuin olisin avaruuteen suuntaavan raketin lähtökiihdytyksessä. Piikki alkoi lähestyä käsivarttani ja päätin tietenkin katsoa sitä. Kuulin lauseen "tämä saattaa nyt vähän nipistää" ja sen jälkeen heräilinkin tuolilta pikku päikkäreiltä.


Hetken jo luulin olevani jossain hienommassakin tilaisuudessa, kun aloin heräillä naisääneen, joka hoki: "herra, hei herra. Oletteko kunnossa? Oletteko hereillä herra?" Päätettiin yhdessä sitten, että menen siihen huoneessa olevalle toimenpidepedille pötköttämään ja otetaan loput verikoeputket täyteen, olin tajuissani tai en.


Toinen vastaavanlainen tilanne sattui, kun olin taannoin käymässä hammaslääkärissä. Normaali tarkastus ja lääkäri päätti, että poistetaan nuo hammaskiviröykkiöt hampaista. Eteeni viritettiin taas kaikki mahdolliset teräaseet mitä huoneesta löytyi ja kaivaukset alkoivat.


Tunsin taas sen saman tutun kylmän hien ja aloin täyttää päätäni väkisin mukavilla ajatuksilla. Kukkaset ja sinfoniat unohtuivat hyvin äkkiä, kun suuhuni alettiin työntää sirppejä ja imureita koko rahan edestä. Hampaista irtoava hammaskiven rutina kuului käytävälle asti ja veristet hanskat vilahtelivat vain naamani edessä. Olin siis oman elämäni kauhuelokuvassa.


Tilannetta vähän laukaisi melko koominen tilanne, kun suussani oli avustavan hoitajan kannattelema imuri ja hammaslääkärin molemmat kädet kyynärpäitä myöten, ja lääkäri päättää kysyä minulta että "kuinka usein käytän hammaslankaa?" Katsoin häntä todella hitaasti ja turhautuneesti silmiin samalla, kun suustani valui kaikkea mahdollista ja mahdotonta pitkin rinnuksia.
Seurasi kiusallinen kolme sekuntia meille kaikille siinä huoneessa, ennen kuin hammaslääkäri tajusi naurahtaen ottaa kaikki puukot ja puntarit suustani ja pääsin vastaamaan, että en käytä.


Kun tämä tohtori Frankenstein vihdoin keräsi kimpsut ja kampsut edestäni, olin jälleen kovan paikan edessä. Hän pyysi minua kannattelemaan käsipeiliä suuhuni peilaten, samalla kun hän esittelee minulle hammaslangan hienouksia.
Tyyppinä joka pyörtyy pikku neulan nipistykseen ja muutamaan veritippaan, voitte vain kuvitella millainen loppuvastustaja tämä minulle henkisesti oli, kun suuni ei ollut missään lasten katseltavassa kunnossa. Toinen silmä alkoi luppasta ja naama valua, mutta jollain mystisellä talvisodan hengellä selvisin siitä läpi.


Toimenpide päättyi ja sain luvan lähteä. Olin läpimärkä kylmästä hiestä, kun minulle toivotettiin hyvää päivänjatkoa. Kiitin ja osoitin toimenpidetuolia todeten "kannattaa varmaan pyyhkiä tuo jakkara". Lähdin huoneesta, jonne hoitaja ja hammaslääkäri jäivät turhautuneena katsomaan hikistä tuolia.