Haapavedentien kommuuni - Viikkokatsaus

No terveppä terve!

Elikkäs viime viikolla palattiin sorvin ääreen ja vuorossa oli kolmen pelin viikko. Keskiviikkona vierailtiin Heinolassa ja perjantaina Keuruulla. Lauantaina oli vuorossa kotipeli LeKiä vastaan. Viikon saldona oli 5 pistettä. Vierasottelut sujuivat voitokkaasti, mutta lauantaina Lempäälän ylpeys Kisa kävi kairaamassa täyden pistepotin Savonlinnan lauantaisaunasta. Ennen peliä hurjimmat hallihuhut antoivat olettaa hallin olevan tupaten täynnä, mutta kentän puolelta oli kuitenkin todettavissa, että hajapaikkoja Talvisalon lehtereiltä edelleen löytyi. Summasummarum maagista 1000 silmäparin rajaa ei ole Savonlinnassa vielä tällä kaudella saavutettu, mutta eiköhän senkin aika vielä koita.

Vaikka lauantaisauna päättyi kylmään suihkuun, elämä ei siihen loppunut. Ilta jatkui pykälää paremman kiekkoilun parissa, kun siirryimme "Julius Yegon" luokse Kyrönniemeen NHL-studioon. Ruokatarjoilusta iso kiitos (ei tosin Yegolle vaan hänen paremmalle puoliskolleen). Sunnuntain vapaapäivä kului aikaa tappaessa, kuten lähes jokainen sunnuntai kauden aikana. Aikamme kului asuntoa siisitiessä, koulukirjoja availlessa ja videopelejä pelaillessa. Neljän seinän sisään homehtumisemme katkaisi loistavasti glögitauko kahvila Alussa. Kommuunin kolmas jäsen Mäksä vietti rentouttavan viikonlopun kotona Jämsänkoskella ja palasikin maanantaina levollisin mielin takaisin Suomen Veronaan

Tällä viikolla keskiviikko on pässien osalta vapaa ja pelihommiin palataan vasta perjantaina Espoossa. Lauantainasauna ei varmasti jätä ketään kylmäksi, kun aina yhtä kylmähermoisen Heiskasen johdattama Peliitat saapuu testaamaan Mediatili Areenan kiukaan. Joko olisi tuhannen löylynheittäjän aika?

Tälläistä tälläkertaa..... 

Terveisin Henkka ja Upi

PS. Enempää kuvia ei tämänkertaiseen blogitekstiin saatu, sillä Henkan digikamera jäi tauolla Poriin ja Upin kameran rulla on vielä kehityksessä.

PPS. Kommenttikenttään saa esittää toivomuksia tulevien kirjoitusten aiheista.