Pohdintaa maalivahtien peluutuksesta

 

Minä ja Nikke (Westerholm) treeneissä.

Maalivahteja peluutetaan jääkiekossa monin eri tavoin. Jossain joukkueessa on kaksi tasavahvaa peliajasta jatkuvasti keskenään kilpailevaa maalivahtia, kun taas toisessa on vain yksi pelaava maalivahti, joka pelaa lähtökohtaisesti jokaisen joukkueensa ottelun.

Lisäksi näiden väliin mahtuu joukkueesta riippuen lukuisia erilaisia maalivahtitilanteita. Itse olen juniori- ja ammattiurani aikana ollut mukana monissa eri tilanteissa. Avaan seuraavaksi muutamia tapoja maalivahtien peluutukseen. Käyttämäni prosenttiluvut ovat esimerkkejä eivätkä ole mitään virallisia peluutustermejä. 

Maalivahtien välillä pitäisi kuitenkin joukkuehengen ja dynamiikan takia olla kannustava ja aina pelaavaa maalivahtia rehelliseti tukeva ilmapiiri.


"Fifty fifty"-peluutus


Kyseisessä tavassa joukkueella on kauteen lähdettäessä kaksi tasavahvaa maalivahtia, joita peluutetaan tasaisesti. Kauden edetessä vaakakuppi voi tietysti kääntyä paremmin pelanneen maalivahdin puoleen.

Kyseisessä peluutusmallissa käytetään joskus tapaa, jossa torjuntavuoroa vaihdetaan aina heikomman suorituksen jälkeen. Tällä ilmeisesti pyritään luomaan maalivahdeille tietynlaista painetilaa, joka potkisi parempiin suorituksiin. Maalivahtien välillä pitäisi kuitenkin joukkuehengen ja dynamiikan takia olla kannustava ja aina pelaavaa maalivahtia rehelliseti tukeva ilmapiiri.

Kyseisessä toimintamallissa ajaudutaan väistämättä tilanteeseen, jossa pelivuoroaan odottava maalivahti joutuu toivomaan toisen epäonnistumista päästäkseen itse näyttämään kykynsä. Mielestäni onkin parempi luoda selkeä peluutussysteemi vaikka 10 pelin jaksolle, jossa molemmille annetaan 5 peliä. Tämän jälkeen voidaan taas käydä tilanne läpi ja katsoa seuraavan jakson peluutus uudelleen. Näin molemmille taataan reilumpi mahdollisuus näyttää ja kilpailukin pysyy rehdimpänä.

60/40-peluutus


Tässä tavassa kova kilpailutilanne pidetään edelleen yllä, mutta lähtökohtaisesti toinen maalivahdeista on toista edellä ja kantaa ns. ykkösmaalivahdin viittaa. Tätä tapaa on nähty käytettävän usein esimerkiksi kahden nuoren maalivahdin kohdalla, joista kumpikaan ei välttämättä ole vielä urallaan näyttänyt pystyvänsä kantamaan suurempaa vastuuta, mutta siihen halutaan ehdottomasti antaa mahdollisuus. Toinen maalivahdeista on kuitenkin hieman toista edellä aikaisempien esitysten perusteella.

Tässäkin systeemissä tärkeää molempien maalivahtien kannalta on tietynlainen selkeys. Molemmille tulee pelejä aika tasaisesti, mutta kuorma pysyy sen verran pienenä, että lisäkuormittavaan harjoitteluun on syytä panostaa kauden aikanakin. Kun maalivahdit jo hyvissä ajoin tietävät, minkä pelin tulevalla viikolla pelaavat on harjoittelun kuormituksen rytmittäminen helpompaa.

Jos pelaava maalivahti kerrotaan aina vasta pelipäivän aamuna, jäävät kovemmat harjoitukset edellisinä päivinä todennäköisesti tekemättä ja saatetaan ajautua tilanteeseen, jossa joukkueella on keväällä kaksi huonokuntoista maalivahtia, jotka ovat läpi kauden vain herkistelleet peleihin, joita eivät ole edes pelanneet.

75/25-peluutus 


Tässä tavassa peluutus on lähtökohtaisesti selkeää molemmille. Ykkösmaalivahti on todennäköisesti jo kyntensä aikaisemmin näyttänyt laatumaalivahti ja kakkosmaalivahtikin tietää roolinsa jo etukäteen. Ykkösmaalivahdille pyritään antamaan luottamus ja työrauha eikä yksi heikompi peli horjuta asemaa vaan uusi mahdollisuus onnistumiseen pyritään antamaan usein jo heti seuraavassa pelissä.

Arki pyritään hoitamaan ykkösmaalivahdin ehdoilla, jotta tämä olisi aina pelatessaan parhaimmillaan. Kakkosmaalivahti saattaa joidenkin päätösten myötä hieman kärsiä ja onkin ehdottoman tärkeää saada myös hänet tuntemaan olonsa tärkeäksi.

Tässä maalivahtivalmentajan ja pelaajan välinen suhde korostuu. Harjoituksissa tehtävä ekstratyö on oltava priimaa, jotta kakkonen on aina valmis parhaaseen suoritukseen kun ykkösmaalivahtia lepuutetaan.

90+/10- -peluutus


Tässä tavassa joukkueella on selkeä ja kiistaton ykkösmaalivahti, joka pelaa niin paljon kuin jaksaa ja pystyy. Lähtokohtaisesti kakkosmaalivahti ei pelaa, kuin ykkösveskarin sairastuessa tai jossain muussa spesiaalitapauksessa. Ykkösmaalivahdin harjoittelu suunnitellaan usein tarkasti, eikä välipäivinä ole syytä kuormittaa kauheasti enempää. 

Tällä peluutuksella operoivien joukkueiden kakkosmaalivahtina esiintyy joskus parikin eri maalivahtia, jotka mahdollisesti pelaavat pelejä myös esimerkiksi alemmilla sarjatasoilla säilyttääkseen valmiutensa, jos tarve ykkösmaalivahdin tuuraamiseen joskus tulee. Myös heidän kanssaan harjoittelun suunnittelu ja selkeys siitä, missä milloinkin pelaa vai pelaako ollenkaan on tärkeää oikeanlaisen motivoivan ilmapiirin luomiseksi.

Oli peluutustapa sitten mikä tahansa, uskoisin ainakin maalivahtien arvostavan selkeää peluutusta, jossa seuraavan pelin pelaava maalivahti tiedetään jo hyvissä ajoin, eikä kenenkään tarvitse arvuutella ja käyttää energiaa siihen pelaako seuraavassa pelissä vai ei.

Tiedän kuitenkin monen päävalmentajan ajattelevan maalivahtien olevan henkisesti valmiimpia, kun peluutus kerrotaan esimerkiksi vasta pelipäivän aamuna. Pelätään esimerkiksi pelivuorotta jäävän maalivahdin lyövän harjoittelunsa läskiksi, jos hän tietää liian aikaisin, että ei pelaa. Selkeällä ja hyvissä ajoin kerrotulla peluutuksella kuitenkin mahdollistettaisiin harjoitelu paremmin kohti myöhemmässä vaiheessa eteen tulevaa pelivuoroa.