Viimeinen puhdaspiirteinen sankari — Tex Willer täyttää 70, ja lukijakuntakin ikääntyy

Tex Willer on moraalisen suoraselkäisyyden perikuva. Lännenhahmosta pitävät 50—70-vuotiaat miehet. Miten sen käy näiden päivän painuessa mailleen?

Tex Willer on ilmestynyt Suomessa vuodesta 1953. Italian ulkopuolella lännenhahmo on suosituin Suomessa, mutta sillä on vankka kannattajakunta myös Brasiliassa, Israelissa, Kreikassa, Kroatiassa, Norjassa ja Turkissa.

Tex Willer on ilmestynyt Suomessa vuodesta 1953. Italian ulkopuolella lännenhahmo on suosituin Suomessa, mutta sillä on vankka kannattajakunta myös Brasiliassa, Israelissa, Kreikassa, Kroatiassa, Norjassa ja Turkissa. (Egmont Kustannus.)

Kuudesti laukeava ja kovat nyrkit, joihin oman käden oikeus tarvittaessa otetaan. Niille on perustettu populaarikulttuurin myyttinen villi länsi, ja niille rakentuu myös Tex Willer -sarjakuvan maailma ja todennäköisesti sen vuosikymmenten suosio.

— Texillä on uskollinen ja vankka lukijakunta, Willer-lehtiä julkaisevan Egmont Kustannuksen julkaisujohtaja Jukka Torvinen kertoo.

Willer-sarjakuvan julkaiseminen alkoi Italiassa 70 vuotta sitten, ja ensiseikkailu Suomessa luettiin vuonna 1953.

Aku Ankka on Suomen luetuin sarjakuva.

— Akussa ja Texissä on jotain samanlaista, instituution asema, Torvinen muotoilee.

Lukija- ja tilausmääriä hän ei kerro, mutta sanoo Tex Willer -julkaisujen olevan Egmontin suosituimpia sarjakuvalehtiä.

Tex Willer on Suomessa eläkeiässä, mutta häärää neljässä eri sarjajulkaisussa paraikaa.

— Tex on aikoinaan saavuttanut lukijakunnan, joka lukee ja kerää tarinoita eri muodoissa, Torvinen kertoo.

Hän ei tarkemmin osaa selittää suosion syytä.

Tex Willer kiertää erityisesti 50—70-vuotiaiden miesten käsissä

Harri Suomalainen osaa.

Sarjakuvilla on oma yleisönsä, ja elokuvat vaikuttavat siihen yllättävän vähän. — Jukka Torvinen

— Hyvät tarinat.

Suomalainen on lappeenrantalainen antikvariaattiyrittäjä ja lukenut Willeriä siitä lähtien, kun sarjakuva alkoi ilmestyä pokkarikokoisena vuonna 1971 ja kun sarjis löi itsensä lopullisesti läpi Suomessa.

Suomalainen uskoo, että lukijat arvostavat Willer-lehtien hyvää piirrosjälkeä ja selkeää maailmankuvaa. Maailma monimutkaistuu alati, mutta sarjakuvan sivuilla hyvät ovat hyviä, moraali kirkasotsaista, pahat tosi pahoja ja valkoinen mies vapaa.

— Villi länsi tarinoineen vetoaa, Suomalainen sanoo.

Hän on yrittäjänä havainnut, kuinka Willer-lehdet kiertävät erityisesti nyt 50—70-vuotiaiden miesten käsissä.

— Tex on ikääntynyt, ja lukijakunta ikääntyy hänen kanssaan, Torvinen tunnustaa.

Hänen kokemuksensa mukaan pitkäikäiset Tex Willer -fanit eivät välttämättä ole kiinnostuneita sarjakuvasta, ainakaan yleisellä tasolla, vaan pitävät nimenomaan 1800-luvun puolivälin jälkeisen Villin lännen hahmosta.

— Siinä on jotain pysyvää.

Kestääkö voittoputki?

Mustavalkoinen maailmankuva on sekoittunut myös Tex Willer -lehtien sivuilla. Maailma muuttuu, ja uudet kirjoittajat ovat kääntäneet liikkuvan sheriffin hahmoa humaanimmaksi.

— Taustalla on edelleen kovan oikeudenpuolustaja, Torvinen sanoo.

Italialaissarjis on muiden sarjakuvien lailla kokeillut eri tyylejä fantasiasta scifiin ja vienyt Arizonassa asuvan, heikompia puolustavan sankarinsa monille aikakausille tappelemaan avaruusolentoja, dinosauruksia, ihmissusia ja noitiakin vastaan.

Willer selviytyy tarinoissa perinteisille sankareille tyypillisesti voittajana. Hahmolla ei enää ole kilpailijoita, mutta suosion huippu oli 30 vuotta sitten.

Sarjakuville on tyypillistä uudet aloitukset, ja Willerkin tuntee ne.

— Alkutarina on tapa tehdä hahmot tutuiksi uusille sukupolville, Torvinen kertoo.

Hänellä ei silti ole vastausta, mistä löytää lukijat, kun miespolvet vaihtuvat. Kit Carson, Tiger Jack ja Kit-poika ovat aina olleet Willerin apuna, mutta miten pitkään heidän tulitukensa riittää.

Supersankarileffoilla vähäinen merkitys

Tex Willer on italialainen sarjakuva. Hahmon loivat käsikirjoittaja Giovanni Luigi Bonelli ja kuvittaja Aurelio Galleppini vuosia ennen Sergio Leonen italowesterneitä, joista Willerin oloista hahmoa esittänyt Clint Eastwood nousi tähdeksi.

Supersankarielokuvat ovat nykyisen valtavirtaviihteen rahasampoja, joita amerikkalaiset DC Comics ja Marvel pyörittävät synergiassa Hollywoodin kanssa. Willeristä on Italiassa julkaistu elokuva vuonna 1985, mutta sen suosio jäi vähäiseksi.

Sarjis elää stripeissä ja leffa valkokankaalla, eivätkä niiden maailmat kohtaa lehtimyyntipisteissä.

— Sarjakuvilla on oma yleisönsä, ja elokuvat vaikuttavat siihen yllättävän vähän, Torvinen sanoo.

Egmont julkaisee Tex Willer -lehtien ohella muun muassa Spider-Mania (Hämähäkkimies), joka on filmatuimpia supersankareita.

— Leffat pitävät sarjakuvahahmoja uuden polven tietoisuudessa, muuten ne elävät tahoillaan omaa elämäänsä.

Elokuvaa parempi tuki sarjakuvalle on toinen sarjakuva. Sarjakuvat eivät kilpaile keskenään, vaan pikemminkin ruokkivat toisiaan.

— Mitä enemmän sarjakuvia julkaistaan, sitä enemmän ne tukevat toisinaan, Torvinen näkee.

Keinottelun vastustaja keinottelun kohteena

Tex Willer tappelee sarjakuvissa keinottelijoita, lainsuojattomia ja rasisteja vastaan. Willer-lehdistä tuli keräilykohteita 1990-luvulla. Kiinnostus huipentui 2000-luvun alussa, jolloin harvinaisten lehtien arvo nousi räjähdysmäisesti.

Hyväkuntoisista, vuonna 1971 ilmestyneistä kuudesta ensimmäisestä Willer-pokkarista joutui maksamaan toista sataa euroa. Arvonnousun myötä sarjakuvalehtien hamstraajat tyhjensivät antikvariaattien hyllyt vanhimmista Willereistä.

— Valikoimien mentyä nettiin kauppa kuumeni. Moni tarjosi isoja summia ja sai näpeilleen. Osa lehdistä palasi takaisin, Suomalainen kertoo.

Tex Willer oli jälleen peitonnut keinottelijat.

 

*Alkuperäinen juttu julkaistu 5.3.2018 Etelä-Saimaassa. Kirjoittaja: Petteri Värtö.