Good news is no news

Kouvolassa vuodenvaihteeseen lähdettiin Kouvojen kotiluolassaan kokeman yllätystappion jälkitunnelmissa. Taiston tauottua Jatke Areenalla todettiin, että herätys saattoi tulla hyvään paikkaan. Ei pidä mennä takki auki yhteenkään matsiin, ja toisaalta välillä on hävittävä, että voittoja taas arvostetaan ja halutaan riittävästi. Korisliigalle taas tekee ehdottoman hyvää, että jokainen joukkue voi lähteä kentälle hakemaan voittoa eikä kaunistelemaan numeroita. Epätasaiset sarjat eivät pitkässä juoksussa kiinnosta ketään.

Pelaajat ovat ihmisiä, ja heillä on parempia ja huonompia päiviä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Heillä on myös ylimmillä sarjatasoilla iso vastuu, niin omilleen kuin uloskin päin. Niinpä huononakin päivänä on osattava käyttäytyä painokelpoisesti. Rajanveto jää sitten seurajohdon tehtäväksi, kun rapatessa alkaa roiskumaan. Kouvolassa pari jenkkipelaajaa jäi tuon rajan väärälle puolelle uudenvuoden jälkiselvittelyissä. Ei siis alkanut vuosi suunnitellusti joukkueiden rakentavalla harjoittelulla ja uusien pelisysteemien sisäänajolla. Jouduttiin työlääseen pelaajanvaihtorumbaan, kun ehkä ajatuksena oli vetää vähän henkeä. 

Jotain poikkeuksellista tässä operaatiossa kuitenkin myös saavutettiin. Valtakunnan median kynnys ylitettiin komeasti. Enpä muista kahdelta Kouvolan kaudeltani päivää, jolloin meidän tekemisistä olisi samana päivänä kiinnostuneet Kouvolan Sanomien lisäksi Salon Seudun Sanomat, Iltalehti, Iltasanomat, Yle ja STT. Kaikki vuorollaan yrittivät saada jotain toistaan mehukkaampaa irti tästä varsin vähän urheiluun liityvästä episodista. Klikkausjournalismi ja sensaatiohakuisuus alkaa dominoida päivittäistä sisältöä myös urheilun puolella. Hieno toiminta, hyvät suoritukset ja urheilun jalot periaatteet eivät enää myy.

Isoimpien ja kovatasoisimpien tapahtumien ja liigojen tuotantokustannukset syövät median budjetit, ja niinpä tekijöiksi toimituksiin palkataan vähemmän ja ammattitaidottomampaa väkeä. Otsikoiden pitää olla "järkyttäviä" ja "dramaattisia". Lööppilehtien tyyli on tarttunut jo kaikkiin urheilumedioihinkin ja niiden koko tuotekirjoon. Raflaavien otsikoiden alta löytyy liian paljon huonosti kirjoitettua höttöä. Ja auta armias, jos jossain pöllähtää - spekuloinnilla ei ole mitään määrää. 

Koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee.

Kouvolan ainutlaatuisen Urheilukaupungin kannattaisikin nyt tiivistää rivejään entisestään ja rasvata tiedotuskoneistonsa siten, että laaja korkeatasoinen toiminta saataisiin useammin valtakunnan medioihin nimenomaan positiivisessa valossa. Yhteistyön ja ennakkoluulottoman uudistamisen kautta myös uusien kumppanuuksien löytäminen helpottuisi ja resurssit urheilun sekä liikunnan olosuhteiden päivittämiseen alueella kohenisivat. Lajeja ja seuroja yhdistävä Team Kouvola voisi näytää muulle Suomelle mallia sekä urheiluareenoilla että niiden taustoilla.