Hyökkäys on paras puolustus?

Valehtelu, salailu, petos, väärennös, ryöstö, kavallus... ovat kaikki paheita ja rikoksia eri olosuhteissa ja asiayhteyksissä. Kaikkien taustalta löytyy itsekkäät intressit, joiden seurauksena harkintakyky on pettänyt ja toiminta suistunut kaidalta tieltä. Ihminen on pelottavan tehokas suunnitellessaan vahinkoa toiselle ihmiselle. Ihminen on älykkyydestään ja kekseliäisyydestään huolimatta myös hämmästyttävän sokea ison kuvan hahmottamisessa ja yhteisen, merkittävän edun ymmärtämisessä. Vastuun kantaminen ongelmatilanteissa on vaikeaa, muiden osoitteleminen helppoa ja pelottavan usein jopa tuloksekasta.

Presidenttiehdokkaat huutavat TV-tentissä kaikki yhteen ääneen, muistaakohan heistä kukaan jälkeenpäin mitä joku kilpailija yritti sanoa? Työyhteisöissä valitettavan usein nostamme itseämme toisten heikkouksia korostaen, kilpailemme häikäilemättömästi niiden kanssa, joiden tiimissä olemme. Motiivina on valta, urakehitys, imago ja lopulta ehkä vain sumentunut päämäärä ja pinttynyt toimintatapa. Hyökätään näyttävästi, ettei omat heikkoudet tulisi huomatuiksi. Ei kehitytä tai opita, vaan luodaan mielikuva siitä, että homma toimii. Jos vaan noi toiset eivät mokailisi niin paljon.

Urheilussa menestyvien palloilujoukkueiden konseptina on yhä yleisemmin tiukka ja hyvin organisoitu puolustaminen. Näyttävä, railakas hurlumhei-hyökkääminen kuuluu arvoturnausten yllättäjäkategorian joukkueille, jotka useimmiten voittavat yleisön puolelleen, mutta häviävät pelinsä. Ne jotka tekevät raadollisen pohjatyön oikein ja hyvässä yhteistyöhengessä, kehittävät peliään virheitä minimoimalla ja omat heikkoutensa tiedostaen, etenevät pitkälle. Kun samaan aikaan jaksetaan ja viitsitään panostaa yksilön hyvinvointiin, vastustajiakin kunnioittavaan yhteishenkeen ja onnistumisista iloitsemiseen syyllistämisen sijaan, on tie huipulle jo aika paljon sileämpi. Ne, jotka syyttävät tappioista toisiaan, levittelevät käsiään ja murjottavat itsensä uneen, jumittuvat "karsintarajan tuntumaan" ja hyökkäilevät itsepuolustukseksi milloin mihinkin suuntaan.     

Urheilun tasa-arvokeskusteluakin kuunnellessa herää kysymys onko siihen tartuttu esimerkiksi Ylen kohdalla vilpittömin mielin? Vai voiko asian nähdä niin päin, että kalikka on kalahtanut ja nyt tehdään tutkimuksia ja välitetään dramaattisia numeroita kansalle, jonka urheilutarjonnasta ja sitä kautta hyvinkin suoraan urheilubisneksen markkina-arvoista vastuussa oleva valtakunnallinen tekijä kääntää huomion pois itsestään? Jos naisurheilu saa näkyvyyttä, niin kyllä naisten eurokin nousee miesten veroiseksi tai edes lähemmäs sitä. Esimerkkejä etenkin yksilöurheilun puolelta riittää loputtomiin.

Onko sitten puhdas sattuma, että metoo-kohun keskellä suomalaisia naispalloilun esimerkkejä mietittäessä selkeästi eniten otsikoissa ja ruudussa näkyneet beachvolley-naiset pelaavat kaikkein pienimmissä peliasuissa? Ketäs miespelaajia meillä tuossa lajissa olikaan, ja mikä mahtaa olla heidän euron arvo Riikka Lehtoseen ja Taru Lahtiseen verrattuna? Tämä on varmaankin huono esimerkki ja siksi meille ei ole sitä kerrottu.

Hyökätään, niin ei tarvitse puolustaa... pitkä päätyyn ja perään.

Hyvää joulua kaikille säädyille, pallot ja pelaajatkin pääsevät nyt hyvin ansaitulle joululomalle.

Eero